Humanistisen tiedekunnan harjoittelupaikat 2012

Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan pääaineopiskelijat, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet tiedekunnan rahoittamaa korkeakouluharjoittelua, voivat hakea tiedekunnan tuettaviksi valittuihin harjoittelupaikkoihin.

Harjoittelupaikkaa haetaan lähettämällä harjoittelupaikkaa tarjoavalle työnantajalle vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo. Kunkin paikan kohdalla on erikseen mainittu harjoittelijan työtehtävät, harjoittelijalta vaadittavat perusvalmiudet sekä muu mahdollinen paikkaan tai hakemiseen liittyvä oleellinen tieto.

Suuri osa paikoista on tarkoitettu kaikille humanistisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoille, osassa on tarkemmin määritelty Koulutusala-tiedolla, minkä alojen pää- tai sivuaineopiskelijoita harjoittelijoiksi ensisijaisesti haetaan.

Viimeinen hakupäivä harjoittelupaikkoihin on pääsääntöisesti helmikuun lopussa tai hieman sen jälkeen. Muutamissa paikoissa hakuaika on kuitenkin jo tammikuun lopussa tai helmikuun alussa, joten paikkoihin tutustuminen kannattaa tehdä välittömästi. Lisätietoja harjoittelupaikoista saat harjoittelupaikkojen yhteyshenkilöiltä. Harjoittelijan palkka on pääsääntöisesti 1103 e / kk, mutta jotkut työnantajat voivat maksaa korkeampaa palkkaa.

Humanistisen tiedekunnan harjoittelupaikat 2012

Itse hankittavat harjoittelupaikat

Näiden paikkojen lisäksi opiskelijat voivat hakea itse hankittavia harjoittelupaikkoja. Lisätietoa itse hankittavista harjoittelupaikoista ja hakuohjeet löytyvät rekrytointipalveluiden sekä tiedekunnan verkkosivuilta. Lisätietoa harjoittelusta, työelämään sijoittumisesta, vinkkejä itsehankittaviksi harjoittelupaikoiksi ym. löytyy myös tiedekunnan sivuilta.

 

08.06.2012 10:49 Mauri Paloheimo