Taiteiden tutkimuksen oppiaineet Turun yliopistossa

Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa on maamme monipuolisin taiteiden tutkimuksen oppiaineiden valikoima. Taiteiden tutkimuksen oppiaineryhmään kuuluvat kotimainen kirjallisuus, mediatutkimus, musiikkitiede,  sukupuolentutkimus, taidehistoria ja yleinen kirjallisuustiede. Kirjallisuusaineilla on ollut professuuri jo yliopiston toiminnan alusta lähtien vuodesta 1922, musiikkitiede ja taidehistoria tulivat mukaan 1970- ja 1980-luvulla, naistutkimus 1990-luvulla ja mediatutkimus muodostettiin vuonna 2000 yhdistämällä elokuva- ja televisiotiede sekä jo aiemmin tiedotusopin ja puheviestinnän yhdistymisen kautta syntynyt viestintä.

Kolmen opinalan perustalle kehitellyn mediatutkimuksen profiili eroaa valtakunnallisesti muista alan yliopistollisista koulutuspaikoista. Myös sukupuolentutkimuksella on oma erityispiirteensä: se sijoittuu ainoastaan Turussa taide- ja media-aineiden yhteyteen, jolloin oppiaineen painopiste on humanistisella alalla, vaikka se luonteeltaan monitieteisenä palveleekin koko yliopistoa perusopintotasolta syventäviin opintoihin saakka. Naistutkimuksen nimellä aloittanut oppiaine sai valtakunnallisen maisteriohjelman 2007 ja 1.1.2011 oppiaineen nimi muuttui sukupuolentutkimukseksi.

Taiteiden tutkimuksen oppiaineryhmän uusin hanke on luova kirjoittaminen, jossa on mahdollista suorittaa perus- ja aineopintotasoisia opintoja. Turun yliopistossa taiteentutkimus sisältää perinteikkäitä, mutta samalla ajassa kiinni olevia oppiaineita kuten yleisen kirjallisuustieteen hankkeesta syntynyt luova kirjoittaminen. Näin oppiaineryhmä vastaa entistä paremmin vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin.

Ent. taiteiden tutkimuksen laitos, nykyinen oppiaineryhmä, on ollut korkealaatuisen yliopistokoulutuksen yksikkö vuosina 2007-2009.

Vuoden 2010 alusta taiteiden tutkimuksen laitos sulautui osaksi isompaa historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta.

23.11.2010 16:19 Sari Miettinen