Tuutorina toimiminen
sisällys
Tuutorin palkkio ja velvollisuudet
Tuutoroinnin tavoitteet
Tuutorin tehtävät
Tuutorin palkkio ja velvollisuudet
Tuutori saa tehtävän asianmukaisesti suoritettuaan 100 euron palkkion (tuutoriparin toisena osapuolena toimiva tuutori 50 euron palkkion) ja kaksi opintopistettä tutkinnon vapaisiin opintoihin sijoitettavaksi. (Useamman kuin yhden kerran tuutorina toimineet voivat saada tuutoritoiminnasta tutkintoon sisällytettäväksi enintään 4 opintopistettä.)
Tuutorin tehtävän asianmukainen suorittaminen tarkoittaa, että:
- Tuutori osallistuu tiedekunnan järjestämiin koulutustilaisuuksiin.
- Tuutori laatii tuutorointisuunnitelman ja palauttaa sen ensimmäisen version opinto-ohjaajan nähtäväksi.
- Tuutori järjestää tuutoriryhmälleen syyslukukauden 2012 alussa vähintään kuusi tuutoritapaamista
- Tuutori palauttaa palautettavaksi määrätyn materiaalin opinto-ohjaajalle lokakuun 2012 loppuun mennessä.
Kuhunkin koulutustilaisuuteen osallistumatta jättäminen pienentää täyttä palkkiota 10 % ja tuutorointisuunnitelman laatimatta jättäminen 20 %. Yhden koulutustilaisuuden voi kuitenkin hätätapauksessa suorittaa korvaavalla tehtävällä.
Huom! Koulutustilaisuudesta poisjääminen ja tuutorointisuunnitelman laatimatta jättäminen ovat poikkeustapauksia, joista täytyy aina neuvotella etukäteen opinto-ohjaajan kanssa.
Palkkiota ei luonnollisesti makseta lainkaan eikä opintopisteitä merkitä opintorekisteriin, jos tuutori ei järjestä tuutoritapaamisia tai palauta opinto-ohjaajalle palautettavaksi määrättyä materiaalia.
Tuutorin työ
Tuutorin työ alkaa uusien opiskelijoiden johdantokurssin alkaessa keskiviikkona 22.8. aamulla. Tuolloin kunkin oppiaineen uudet pääaineopiskelijat annetaan tuutori(e)nsa ohjattaviksi. Jokaisen oppiaineen uusista opiskelijoista muodostetaan yksi tai useampi tuutoriryhmä, ja yhtä ryhmää ohjaa joko yksi tuutori tai tuutoripari.
Tuutorit järjestävät syyskuun aikana ryhmilleen tapaamisia, joissa käsitellään opintoihin liittyviä ja opiskelua tukevia asioita ja tutustutaan oppiaineen henkilökuntaan, toisiin opiskelijoihin ja opiskeluympäristöön. Tuutoriryhmän aktiivinen toiminta jatkuu tuutoritapaamisten muodossa syyskuun loppuun tai lokakuun alkuun.
Tuutoroinnin päätyttyä tuutorikansion kannet, tapaamispöytäkirjat, palautelomake ja palkkiolasku palautetaan opinto-ohjaajalle lokakuun loppuun mennessä. Tapaamispöytäkirjat ovat valmiille lomakkeille laadittuja lyhyitä selostuksia 6 - 10 tuutorin järjestämästä tapaamisesta. Palautelomakkeella tuutorille annetaan mahdollisuus arvioida tuutorikoulutuksen ja tuutoroinnin onnistumista ja tehdä kehittämisehdotuksia. Palkkiolaskuun liitetään mukaan verokortti.
Kaikkien tuutorien palautettua palautetuksi määrätyt asiakirjat tuutorit saavat tehtävästään työtodistukset. Palkkiolaskut lähetetään maksamista varten palkanlaskentaan, ja kunkin tuutorin opintorekisterin vapaisiin opintoihin merkitään opiskelijatuutorina toimimisesta kaksi opintopistettä.
Tuutoroinnin tavoitteet
Opiskelijatuutoroinnin tavoitteet voi jakaa kolmen siinä mukana olevan osapuolen 1. yliopiston, 2. uuden opiskelijan ja 3. ohjaavan tuutorin näkökulman mukaan. Tuutorointia suunnittelevien ja toteuttavien olisi hyvä ymmärtää tavoitteet kustakin näkökulmasta, koska tavoitteet määräävät sen, mitä tuutoroinnilta odotetaan. Lisäksi olisi myös hyvä ymmärtää, etteivät osapuolten tavoitteet ole ristiriidassa keskenään, vaan yhden osapuolen tavoitteisiin pyrkiminen auttaa saavuttamaan myös muiden tavoitteita.
Yliopisto pyrkii tuutoroinnin avulla auttamaan uutta opiskelijaa pääsemään sisälle yliopistomaailmaan. Sisäänpääsy edellyttää sopeutumista uuteen elin- ja työympäristöön, tutustumista muihin opiskelijoihin ja henkilökuntaan ja kykyä suunnitella opintonsa, hankkia opiskelun kannalta olennaista tietoa ja kehittää opiskelutaitoja. Opiskelun arki on siten normaalia toimimista yliopistoyhteisön jäsenenä, ja yliopiston yleisenä tavoitteena on nimenomaan auttaa opiskelijaa kehittymään itsenäiseksi tiede- ja opiskelijayhteisön jäseneksi.
Uusi opiskelija asettaa omat tavoitteensa tuutoroinnille sen mukaan, mitkä asiat hän kokee tuutoroinnissa tärkeiksi ja kuinka tärkeäksi hän kokee tuutoroinnin ylipäätään. Tuutoroinnilta ja tuutorilta odotetaan yleensä opintojen alkuvaiheessa herääviin kysymyksiin vastaamista, opiskelun kannalta olennaisen tiedon saamista ja opiskeluympäristöön tutustuttamista, mutta toisaalta myös tuutoriryhmän yhteenkuuluvuudella ja uusien sosiaalisten suhteiden luomisella on merkitystä.
Tuutorin pitäisi asettaa myös itselleen jokin tavoite, jotta tuutorointi olisi hänelle mielekäs ja hyödyllinen kokemus. Vähimmäistavoitteena saisi olla tuutoroinnin lopussa heräävä olo tai tunne siitä, että uudet opiskelijat pärjäävät yliopistossa ilman tuutoria. Toisin sanoen tuutorin tavoitteena saa ja oikeastaan pitää olla itsensä tarpeettomaksi tekeminen. Muita tavoitteita, joita tuutori voi asettaa itselleen, ovat esimerkiksi organisointikyvyn paraneminen, sosiaalisten taitojen kehittyminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen.
Tuutorin tehtävät
Tuutorin toiminnan tulee tukea tuutoroinnille asetettuja tavoitteita. Se, kumpaa näkökulmaa, yliopiston vai uuden opiskelijan, painotetaan tuutoroinnissa enemmän ja mitkä tuutorin tehtävistä korostuvat, on tuutorin ja hänen ohjaamansa ryhmän päätettävissä. Tuutorin tehtävät voidaan jaotella seuraavasti:
- Välttämättömistä asioista huolehtiminen
- Henkilökuntaan ja fyysiseen opiskeluympäristöön tutustuttaminen
- Neuvojen antaminen opiskeluun ja opintojen suunnitteluun liittyvissä asioissa
- Opiskeluteknisten asioiden ja oppiaineiden käytäntöjen selvittäminen
- Opiskelijayhteisöön ohjaaminen
Välttämättömistä asioista huolehtiminen
Opiskelun onnistumisen kannalta on tärkeää, että opiskelijalla on perusasiat kunnossa. Se pitääkin varmistaa heti tuutoroinnin ja opintojen alussa. Akuutteina ja välttämättöminä asioina tulee hoitaa seuraavat (kolme ensimmäistä on ehdottoman tärkeitä, muut voi hoitaa rauhallisemminkin):
- ilmoittautumisen varmistaminen:
- Neuvo niitä, jotka eivät ole maksaneet ylioppilaskunnan jäsenmaksua ja samalla ilmoittautuneet, maksamaan jäsenmaksu ja ohjaa ongelmatapauksissa (maksukuitti hävinnyt tms.) opiskelija opiskelijapalveluihin (Päärakennus, pohjakerros). Huom! Jäsenmaksu täytyy ehdottomasti maksaa ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä
- asumistilanteen varmistaminen:
- Neuvo niitä, joilla ei ole majapaikkaa Turun alueella, ottamaan yhteyttä Turun Ylioppilaskyläsäätiöön (TYS:n toimisto: Inspehtorinkatu 4, Yo-kylän länsipuolella). Lisäksi TYS:n Vuokralaisyhdistys järjestää syksyisin hätämajoituksen niille, jotka eivät ole saaneet TYS:ltä asuntoa.
- opintojen rahoituksen varmistaminen:
- Neuvo niitä, jotka eivät ole anoneet opintotukea ja joilla ei opintojen rahoitus muutenkaan ole kunnossa, anomaan opintotukea opiskelijapalveluista saatavalla lomakkeella. Opintotukea ja sen anomista koskeviin kysymyksiin saa varmimmin oikeat vastaukset opiskelijapalveluista opintotukipuolelta ja lisätietoa saa myös Kelan Internet-sivuilta (http://www.kela.fi).
- opiskelijakortin noutaminen/tilaaminen
- Neuvo niitä, jotka eivät ole vielä tilanneet opiskelijakorttia, tilaamaan se osoitteesta: www.lyyra.fi. Ennen kortin tilaamista opiskelijan tulee olla ilmoittautunut yliopistoon (maksamalla ylioppilaskunnan jäsenmaksu).
- opinto-oppaan hankkiminen
- Opinto-oppaat ovat syksystä 2008 alkaen saatavilla ainoastaan sähköisessä muodossa. Opinto-oppaan sähköinen versio löytyy elokuun loppuun mennessä tiedekunnan Internet-sivuilta http://www.hum.utu.fi/.
- mahdollinen ilmoittautuminen pääaineeseen ja sivuaineisiin
- Eri oppiaineissa on erilaiset käytännöt omien opiskelijoiden ilmoittautumiselle. Käytännöt kannattaa selvittää pääaineen kohdalla oppiaineen tai laitoksen tiedotuslehtisestä ja sivuaineiden kohdalla Turun yliopiston sähköisestä Erilliset opinnot ja sivuaineopinnot -oppaasta: http://www.utu.fi/opiskelu/oppaat/erillisopas/index.html.
Henkilökuntaan ja fyysiseen opiskeluympäristöön tutustuttaminen
Yliopisto eroaa monesta muusta opinahjosta siinä, ettei yliopistossa kukaan valvo opintojen etenemistä tai huolehdi siitä, miten kukin opiskelee. Kenellekään ei tarjota ehdotonta opintojen suorittamisen mallia eikä pakollista lukujärjestystä. Uudelle opiskelijalle muutos melko voimakkaastikin ohjatusta koulunkäynnistä vapaampaan, omissa käsissä olevaan opiskeluun voi tuntua suurelta. Itsenäisyys ja vapaus eivät välttämättä tunnu pelkästään positiivisilta asioilta.
Opiskelijan on kuitenkin heti alusta alkaen hyvä tietää, ettei hänen tarvitse suorittaa opintojaan yksin. Opintojen alussa tuutori on se henkilö, jonka puoleen on helppo kääntyä opintoja koskevissa kysymyksissä. Tuutori ei kuitenkaan ole auttamassa ja neuvomassa kovinkaan pitkään, joten hänen tehtävänään on tutustuttaa opiskelija niihin ihmisiin, joilta voi jatkossa saada ohjausta opintoihin.
Uuden opiskelijan kannalta tutustumisen arvoisia henkilökunnan edustajia ovat ainakin seuraavat.
- oman pääaineen opettajatuutori/neuvonta-assistentti
- Opettajatuutori/neuvonta-assistentti on oppiaineen henkilökunnan jäsen, jonka yhtenä tehtävänä on neuvoa opiskelijoita opintojen suunnittelussa ja opiskeluun liittyvissä käytännön asioissa. Opettajatuutorilta odotetaan vankkaa tietämystä oman oppiaineensa opinnoista ja maisterintutkinnon suorittamisesta sekä jonkin verran tietoa myös yliopiston oppiainetarjonnasta. Opettajatuutorin pitää myös kyetä ohjaamaan opiskelija tiedon äärelle niissä opintojen ohjaukseen liittyvissä asioissa, joiden alueelta häneltä ei odoteta vankkaa tietämystä.
- muu pääaineen henkilökunta
- Pääaineen opetushenkilökunta on luonnollisesti uudelle opiskelijalle välttämätön tuntemisen kohde. Pääaine muodostaa merkittävän osan kaikista opinnoista, ja pääaineen opetushenkilökunta vastaa ainakin suurimmaksi osaksi opinto-oppaaseen kirjatun oppiaineen opetussuunnitelman ja siihen kuuluvien opintojaksojen toteuttamisesta. Opetushenkilökunnan lisäksi myös pääaineen muu henkilökunta (esim. toimistosihteeri) voi olla opintoneuvonnassa suureksi avuksi.
- tiedekunnan opintoneuvoja, opintopäällikkö ja kv-sihteeri
- Tiedekunnan kansliasta saa myös opintoneuvontaa. Opintoneuvoja hoitaa pääosin opiskelijoille annettavan opintoneuvonnan, ja häneltä saa apua esimerkiksi tutkinnon kokoamisessa, sivuaineiden valinnassa ja muissa opintojen suunnitteluun liittyvissä asioissa. Opintopäällikkö antaa neuvontaa muun muassa opintojen korvaavuuteen ja JOO-opintoihin liittyvissä asioissa. Kv-sihteerin kanssa saa olla tekemisissä, jos aikoo lähteä vaihtoon tai jos haluaa sisällyttää ulkomailla suoritettuja opintoja tutkintoonsa.
Opiskeluympäristön tunteminen helpottaa huomattavasti liikkumista ja asioiden hoitamista yliopistolla. On välttämätöntä, että uusi opiskelija oppii löytämään ainakin oman pääaineensa tilat, mutta seuraavasta listasta voi poimia muita näyttämisen arvoisia kohteita.
- humanistisen tiedekunnan oppiaineiden tilat
- tiedekunnan kanslia, Horttokuja 2 (vihreä puurakennus Juslenian vieressä)
- kielikeskus, Horttokuja 2 (keltainen puurakennus tiedekunnan kanslian vieressä)
- opiskelijapalvelut, päärakennus, pohjakerros
- pääkirjasto, yliopistonmäki
- kurssikirjasto, Educarium
- oman pääaineen seminaarikirjasto
- atk-keskus, Educarium, 4. krs
- rekrytointipalvelut, Henrikinkatu 1 b (Café Agricolan yläkerrassa)
- Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY), Yo-talo A, 1. krs
- Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS), Kirkkotie 13
- kampuksen opiskelijaravintolat
Listassa mainituissa paikoissa käymisen lisäksi on hyvä luoda "yleissilmäys" Yliopistonmäkeen, jotta paikka tulisi tutuksi uusille opiskelijoille. Yhden tapaamisen varaaminen esittelykierrokseen, erilaisten reittien käyttäminen ja tapaamispaikan vaihteleminen helpottavat varmasti suunnistamista yliopiston alueella. Jos aikaa on ja tarvetta syntyy, myös pieni kaupungin keskustan ja tärkeimpien palvelujen esittely voi olla paikallaan.
Neuvojen antaminen opiskeluun liittyvissä asioissa
Tuutorin tehtäviin kuuluu opiskeluun ja opintojen suunnitteluun liittyvien neuvojen antaminen. Yliopistossa opintojen valinta on hyvin vapaata ja opiskelijan on osattava sekä suunnitella opintojaan pitkällä tähtäimellä että laatia oma lukujärjestyksensä. Tuutori neuvoo opiskelijoita ainakin seuraavissa asioissa:
- pääaineopintojen rakenne
- sivuaineiden valinnat: Huom! Ensimmäinen sivuaine tulisi aloittaa heti syksyllä opintojen alkaessa.
- kieli- ja viestintäopinnot
- vapaat opinnot
- opiskelun luonne
- syksyn lukujärjestys
Vaikeiden kysymysten kohdalla tuutori voi lähettää opiskelijan opinto-ohjaajan juttusille. Myös oman oppiaineen tuutoriopettaja on tarvittaessa tuutorin apuna.
Opiskeluteknisten asioiden ja oppiaineiden käytäntöjen selvittäminen
Opiskeluteknisillä asioilla tarkoitetaan opetusmenetelmiin ja opiskelutapoihin liittyviä asioita. Uusille opiskelijoille on hyvä valaista lyhyesti esimerkiksi luento-opetusta, esseen kirjoittamista ja kirjatenttien suorittamista. Kirjatenttien kohdalla tärkeitä asioita ovat tenttiin valmistautuminen, ilmoittautuminen ja osallistuminen. Lisäksi opiskeluteknisiin asioihin kuuluu kirjastojen käyttö. Opiskelijoille on hyvä selvittää, miten kirjoja lainataan ja varataan. Myös lyhyt katsaus Volteriin on paikallaan.
Opiskelijayhteisöön ohjaaminen
Tuutorin tehtävänä on auttaa uutta opiskelijaa luomaan sosiaalisia suhteita muihin opiskelijoihin. Tuutoriryhmässä uudet opiskelijat tutustuvat toisiinsa. Lisäksi uusia opiskelijoita tulisi ohjata laajemman opiskelijayhteisön pariin. Luonnollisimmin opiskelijat tutustuvat oman oppiaineensa opiskejoihin ainejärjestötoiminnassa. Tuutorin ja ainejärjestön tiivis yhteistyö onkin ensiarvoisen tärkeää tuutoroinnin onnistumisen kannalta. Tuutorin tehtävänä on kannustaa opiskelijoita mukaan ainejärjestön järjestämiin tilaisuuksiin (ja luonnollisesti myös itse osallistua niihin ryhmänsä kanssa).
Uudet opiskelijat kaipaavat laajemminkin tietoa opiskeluelämään liittyen. Siksi tuutorin on hyvä kertoa seuraavista järjestöistä ja harrastusmahdollisuuksista.
- Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY)
- Ainejärjestöt
- Osakunnat
- Aatteelliset yhdistykset
- Kulttuuriyhdistykset
- Liikunta- ja urheilujärjestöt
- Opiskelijaliikunta