Opintojen hyväksilukeminen
Tutkintoon on mahdollista hyväksilukea toisissa korkeakouluissa tai esimerkiksi avoimessa yliopistossa suoritettuja opintoja.
Muualla suoritetut, tutkintoon kuulumattomat opinnot
Muualla suoritetut valmiit opintokokonaisuudet, esimerkiksi jonkin aineen perusopinnot, voi sisällyttää tutkintoon sivuaineeksi. Hyväksilukemista anotaan erillisellä lomakkeella (Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen). Lomakkeen voi hakea tiedekunnan kansliasta tai tulostaa verkkosivuilta.
Jonkin tietyn oppiaineen yksittäisten kurssien korvaavuutta anotaan kyseessä olevasta oppiaineesta.
Sivuaineeksi voidaan hyväksyä vähintään 20 opintopisteen laajuiset opintokokonaisuudet, jotka on suoritettu jonkin tiede- tai taidekorkeakoulun tutkintovaatimusten mukaisesti. Opintoja voidaan erillisestä anomuksesta hyväksyä sivuaineeksi, vaikka opiskelijan toisessa korkeakoulussa ei käytettäisi opintokokonaisuuksia opintojen ryhmittelyssä. Tällöin opintojen tulee muodostaa temaattisesti yhtenäiseksi katsottava vähintään 20 opintopistettä laaja kokonaisuus.
Sivuaineeksi voidaan hyväksyä myös työelämävalmiudet-kokonaisuus, josta tarkemmin opinto-oppaassa.
JOO-opintoja Åbo Akademissa opiskelevien opintosuoritukset siirretään Turun yliopiston opintorekisteriin viisi kertaa vuodessa. Lisätietoa verkkosivulta.
Toiseen tutkintoon sisältyvät opinnot
Toiseen tutkintoon sisältyvillä opinnoilla voi korvata pakollisia kieli- ja viestintäopintoja.
Tämän lisäksi toiseen, vähintään samantasoiseen yliopistotutkintoon sisältyvillä opinnoilla voi korvata enintään 30 opintopistettä samansisältöisiä, opetussuunnitelmassa pakolliseksi määrättyjä opintoja. Aiempaan tutkintoon kuuluvilla opinnoilla voi siis hakea korvaavuutta edellyttäen, että
- aiempi tutkinto on nimenomaan yliopistotutkinto (ei amk-tutkinto)
- aiempi tutkinto on vähintään samantasoinen kuin tutkinto, johon korvattavat opinnot sijoittuvat, ja että
- korvattavat opinnot ovat pakollisia opintosuorituksia.
Valinnaisia opintoja ei voi korvata aiempaan tutkintoon sidotuilla opinnoilla, koska niiden sijasta opiskelija voi tehdä nykyiseen tutkintoon muita suorituksia oppiaineen ohjeistuksen mukaan. Sivuaineen valinta on humanistisessa tiedekunnassa vapaata, joten sivuainekokonaisuutta tai yksittäisiä sivuaineen opintoja ei voi korvata aiempaan tutkintoon sisältyneillä opinnoilla. Ainoastaan kääntäjäopiskelijoiden suomen kielen opinnot muodostavat pakollisen sivuaineen, jonka pakolliset opintojaksot voidaan korvata aiempaan samantasoiseen tutkintoon sisältyneillä samansisältöisillä opinnoilla.
Jos opiskelija on saanut korvattua pääaineensa pakollisia opintojaksoja ja vaihtaa sitten pääainetta (aiempi pääaine muuttuu sivuaineeksi), rekisteriin jo merkityt korvaavuudet säilyvät. Opiskelija voi vielä saada enimmäisrajaan 30 op asti uudesta pääaineesta korvattua pakollisia opintoja.
Ammattikorkeakoulututkinnosta hyväksiluetaan vain yliopisto-opintojen pakollisia kieli- ja viestintäopintoja.
Hyväksilukemista anotaan erillisellä lomakkeella (Korvaavuus toiseen tutkintoon sisältyvien opintojen perusteella). Lomakkeen voi hakea tiedekunnan kansliasta tai tulostaa verkkosivuilta.
Ulkomailla suoritetut opinnot
Yksi (1) opintopiste vastaa yhtä (1) ECTS-pistettä. Lukuvuoden työmäärä on 60 opintopistettä = 60 ECTS-pistettä.
Yksi suomalainen opintopiste, samoin kuin yksi ECTS-piste, vastaa noin 26 tunnin työpanosta. Euroopan komission uusissa ECTS-ohjeissa sanotaan, että ECTS-järjestelmän perusperiaatteen mukaan 60 pistettä vastaa kokopäiväisesti opiskelevan opiskelijan yhden lukuvuoden työmäärää. (Euroopassa kokopäiväisesti opiskelevan opiskelijan yhden lukuvuoden työmäärä on useimmiten n. 1500–1800 tuntia, joten yksi piste vastaa n. 25–30 työtuntia.)
Ulkomailla suoritetut yliopisto-opinnot hyväksiluetaan täysimääräisesti tutkintoon. Eurooppalaisessa yliopistossa suoritettu alempi tutkinto nykyistä opiskelupaikkaa vastaavalta alalta tunnustetaan HuK-tutkintoa vastaavaksi tutkinnoksi. Sen perusteella voi hakea maisteriopintoihin ja maisteriohjelmiin.
Ulkomailla suoritetut opinnot voidaan joko korvata tai sisällyttää tutkintoon.
Pääaine- ja sivuaineopiskelijoille tutkintovaatimusten mukaiset opintosuoritukset korvataan ECTS- Learning Agreementien tai muiden opiskelijan ja oppiaineen välisten sopimusten mukaisesti, mahdollisimman täysimääräisesti ja joustavasti. Yhden ison opintojakson pitäisi tarvittaessa korvata kaksi pientä Turun yliopiston opintojaksoa, jos todellinen työmäärä on sama.
Ulkomailla suoritetut sivuainekokonaisuudet ja vapaisiin opintoihin tai kieli- ja viestintäopintoihin hyväksiluettavat opinnot sisällytetään tutkintoon tiedekunnan kautta. Ulkomailla yhden oppiaineen tai opinto-ohjelman sisällä suoritetuista opinnoista koottavan sivuainekokonaisuuden tulee olla laajuudeltaan vähintään 20 opintopistettä = 20 ECTS.
Hyväksilukemista varten opiskelija toimittaa tiedekunnan kansliaan anomuksen, johon hänen tulee liittää ainakin seuraavat tiedot ulkomailla suoritetuista opinnoista:
-
opintorekisteriote tai muu virallinen todistus suoritetuista opinnoista (pelkkä läsnäolotodistus ei riitä)
-
oppiaineen / opinto-ohjelman virallinen nimi, jos se ei näy suoritustodistuksesta
-
oma selvitys opintojen sisällöstä, laajuudesta ja kestosta
Jos ECTS ei ole käytössä yliopistossa, jossa opinnot on suoritettu, työmäärä arvioidaan tapauskohtaisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon opintojakson:
- kokonaistuntimäärä (työtunnit, ei pelkkä kontaktiopetus) ja
- suoritustapa (luennot, tentti, essee, esitelmä, muut mahdolliset kirjalliset työt, luettu kirjallisuus).
Muutoksenhaku hyväksilukemispäätöksiin
Opiskelija voi pyytää suullisesti tai kirjallisesti oikaisua muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemispäätökseen opintopäälliköltä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Oikaisupyyntöä koskeva päätös annetaan kirjallisena.
Oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen tyytymätön voi saattaa asian yliopiston tutkintolautakunnan käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut päätöksestä tiedon. Tutkintolautakunnalle oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena, ja siitä on käytävä ilmi hakijan henkilö- ja yhteystiedot. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava, mihin päätökseen oikaisua haetaan, mitä muutoksia vaaditaan ja millä perusteilla. Tutkintolautakunnalle tarkoitetut oikaisuvaatimukset toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@utu.fi tai postitse osoitteeseen Turun yliopisto, kirjaamo, 20014 Turun yliopisto. Kirjaamon käyntiosoite on päärakennus, Yliopistonmäki. Kirjaamo on avoinna ma-pe klo 8.00-15.45.