Kirjastoja Turussa
Arkeologian seminaarikirjasto
Arkeologian seminaarikirjastossa on muun muassa arkeologian metodeja ja teoriaa koskevaa kirjallisuutta, monografioita, sarjoja ja kausijulkaisuja.
Seminaarikirjasto sijaitsee Juslenian toisessa kerroksessa, arkeologian oppiaineen yhteydessä. Kirjasto on osa Turun yliopiston Humanistista kirjastoa, ja siellä pätevät Juslenian kirjastojen aukioloajat. Tarkoitus on, että teoksia luetaan kirjastossa lukupaikoilla. Jos kirjaa tarvitsee toistuvasti, sitä voi säilyttää lainaushyllyllä, mutta tällöin on pantava hyllyyn kirjan tilalle lainauslomake muovitaskussa, jotta muut kirjaa tarvitsevat löytävät sen. Lainauslomakkeita ja muovitaskuja on saatavilla kirjastossa.
Kirjastosta myönnetään pääsääntöisesti vain yö- ja viikonloppulainoja. Pitempiin lainoihin tarvitaan kirjallinen lupa, jonka voi perustelluista syistä pyytää oppiaineen henkilökunnalta.
Lainaukset tehdään kirjaston päivystyksessä Juslenian aulassa. Lainaaja tarvitsee opiskelijakortin tai Turun yliopiston kirjaston lainaajakortin. Haluamansa kirjan voi ottaa mukaansa kirjastosta ja mennä sen kanssa päivystykseen. Kirjat on magnetoitu, joten niitä ei voi viedä ulos Jusleniasta ennen kuin ne on demagnetoitu päivystyksessä. Kirjaston päivystyksestä tai yliopiston pääkirjaston neuvonnasta voi myös kysyä neuvoa kirjaston käyttöä koskevissa asioissa. Kirjaston sivuille on koottu myös lista usein kysytyistä kysymyksistä.
Muut kirjastot
Arkeologista kirjallisuutta tarvitsevan kannattaa tutustua myös seuraaviin kirjastoihin:
- Humanistisen kirjaston muut seminaarikirjastot
- Tieteenalakohtaiset kirjastot
- Turun yliopiston pääkirjasto
- Turun yliopiston kurssikirjasto
- TYY:n (Turun yliopiston ylioppilaskunnan) kirjasto
- Åbo Akademin kirjasto
- Turun kaupunginkirjasto
- Turun maakuntamuseon kirjasto