Mentorointi
Mentoroinnilla tarkoitetaan sitä, että työelämässä oleva ihminen neuvoo ja opastaa opiskelijaa kertomalla omasta työstään. Opiskelija saa näin käytännön tietoa ammatista, johon hän voi myöhemmin sijoittua, ja mahdollisuuden luoda yhteyksiä työelämään. Mentoroinnissa ei kuitenkaan ole kyse työharjoittelusta tai työpaikan löytämisestä, vaan kontaktien ja kokemuksen välittämisestä.
Mentorointiohjelma kestää noin vuoden, jonka aikana mentori ja opiskelija tapaavat noin kerran kuukaudessa. Tapaamispaikoista ja -ajankohdista samoin kuin muista pelisäännöistä osapuolet sopivat keskenään.
Mentoroitavaksi voivat hakea aktiiviset ja motivoituneet opintojensa loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Ohjelmasta hyötyy eniten opiskelija, jolla ei vielä ole aikaisempaa alan työkokemusta.
Opiskelijat voivat hakea mentorointiohjelmaan yleensä syksyllä (lokakuun alussa). Lisätietoja ja hakulomakkeen löydät yliopiston mentorointisivuilta.