Esittely
Espanjan kieltä on voinut opiskella Turun yliopistossa perusopintotasolla jo vuodesta 1975 lähtien. Sitä ennen oli ollut vain alkeisopetusta. Aineopinnot aloitettiin vuonna 1982. Espanjan kielen kääntämisen ja tulkkauksen perusopinnot tulivat mukaan syksyllä 1989 ja muutamaa vuotta myöhemmin saman oppiaineen aineopinnot. Viimein vuonna 1998 Turun yliopistoon perustettiin määräaikainen espanjan kielen apulaisprofessuuri, joka merkitsi espanjan syventävävien opintojen alkua eli espanjan kielestä tuli virallisesti pääaine. Professuuri vakinaistettiin vuonna 2003.
Espanjan oppiaineessa on kaksi linjaa: espanjan kieli ja espanjan kääntäminen.
Opinnot jakautuvat kolmeen tasoon: perusopinnot (25 op), aineopinnot (45 op) ja syventävät opinnot (80 op). Perusopinnot ovat yhteisiä kummallekin linjalle, mutta niiden jälkeen tutkintovaatimukset eriytyvät. Aine- ja syventävissä opinnoissa painotetaan erityisesti nykykielen eri aspekteja ottaen huomioon tulevien opettajien, kääntäjien ja kielentutkijoiden tarpeet.
Espanjan kielen linjan tavoitteena on antaa opiskelijalle erinomainen espanjan kielen suullinen ja kirjallinen taito, teoreettiset tiedot kielen rakenteesta sekä espanjankielisten maiden kulttuurin perustuntemus. Espanjan kielen opiskelijat saavuttavat opinnoissaan sellaiset tiedot ja taidot, joita voidaan hyödyntää mm. opettajana, kielentutkijana, kulttuurituotannossa sekä liike-elämän palveluksessa.
Espanjan kääntämisen linjan opinnot antavat valmiudet toimia kansainvälisen viestinnän tehtävissä, joissa tarvitaan korkeatasoista kieli- ja käännöstaitoa.
Espanjan kielen opinnoissa ja tutkimuksessa painotetaan nykyespanjaa esim. sosiolingvistisestä tai soveltavan kielitieteen näkökulmasta. Espanjan kääntäjien koulutuksessa kieliparina ovat espanja ja suomi. Molempien oppiaineiden opiskelijoilta edellytetään espanjan kielen taidon lisäksi myös erinomaista suomen kielen taitoa (taso C2 eurooppalaisessa viitekehyksessä).
Henkilökunta
Espanjan oppiaineessa on professori, kaksi lehtoria ja yksi yliopisto-opettaja, jotka kaikki työskentelevät molemmilla linjoilla.