Folkloristinen tutkimus Turun Yliopistossa
Folkloristiselle tutkimukselle Turun yliopistossa on pitkään ollut ominaista aineiston hankkiminen oman kenttätyön avulla valmiiden arkistokokoelmien käytön sijasta. Kulttuurien tutkimuksen laitoksessa käynnistyi vuonna 1965 pitkäaikainen saamelaisen folkloren ja erityisesti uskomusperinteen keruuhanke Talvadaksen kylässä Tenonjoen laaksossa Utsjoella. Samalla alkoi suomalaisessa folkloristiikassa uusi, kenttätyön ja esityksen merkitystä painottanut suuntaus. Työskentely Talvadaksessa on tuottanut väitöskirjan (Marjut Huuskonen 2004) ohella joukon artikkeleita empiirisistä aiheista sekä teoreettis-metodista kirjoittelua, joka on liittynyt kenttätyöhankkeeseen. Keskeinen henkilö Talvadaksen keruu- ja tutkimushankkeessa oli uskontotieteen ja folkloristiikan professori Lauri Honko (1932-2002). Yksi väitöskirja on paraikaa valmistumassa Talvadaksessa muistiinpannusta uskomuskerronnasta (Pasi Enges). Talvadas-hankkeen ohella Turun yliopiston folkloristiikka on osallistunut myös suomalais-norjalaiseen kveenihankkeeseen, jonka keskeisenä tuotoksena oli väitöskirja kveenien identiteetistä (Lassi Saressalo 1996).
Saamelaisen uskomusfolkloren ohella keskeinen tutkimuksen kohde ovat olleet eepokset ja eeppiset suulliset traditiot. Lauri Honko teki 1990-luvulla kenttätyötä Intiassa, jossa käynnistyi vuonna 1990 hänen laaja epiikan, mytologian, rituaalien ja kirjallisen eepoksen välisiä suhteita tutkinut hankkeensa. Sen merkittävin tulos on ollut kaksiosainen Siri-eepos sekä siihen liittyvä teoreettis-metodinen osa (FFC 264-266). Lauri Honko oli kiinnostunut intialaisen epiikan ohella eeppisen runouden olemuksesta ja eeppisen laulun tuottamisen ilmiöistä yleensä, ja hän otti käyttöön käsitteitä, joiden luonteesta ja merkityksestä keskustellaan edelleen, kuten "mentaalinen teksti" ja "multiformi" sekä "lyhyt" ja "pitkä epiikka". Myös suullisen kalevalaisen epiikan esittäminen sekä kirjallisen Kalevalan tuottaminen Elias Lönnrotin luovan toiminnan tuloksena ovat olleet tutkimuksen kohteena.
Kenttätyötä ja siihen perustunutta tutkimusta on tehty myös Inkerissä 1990-luvulla. Perustana tälle työlle olivat Lauri Hongon inkeriläisten emigranttien keskuudessa Ruotsissa 1950-luvulla tekemä keruutyö, jolloin tutkimuksen kohteena oli inkeriläinen haltiaperinne. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kenttätyön teemana on ollut menneisyyden hahmottaminen kerronnassa, joka on henkilökohtaista luonteeltaan mutta samalla inkeriläisten suullista historiaa. Samalla tutkimuksessa on pohdittu tutkijan ja tutkittavan välistä suhdetta ja dialogisen kenttätyön olemusta.
Muistitietotutkimus ja kokemuskerronta ovat olleet 1990-luvulta lähtien keskeisenä tutkimuskohteena folkloristiikassa, ja samalla kohde on tarjonnut mahdollisuuden tieteidenväliseen yhteistyöhön. Annikki Kaivola-Bregenhøj'n johtama Suomen Akatemian hanke "Muistitieto ja historian tulkinnat" (1999-2001) tuotti väitöskirjan muistelupuheesta ja kokemuskerronnasta (Taina Ukkonen 2000) sekä joukon artikkeleita. Hankkeen tutkijan Anne Heimon väitöskirja "Kapina Sammatissa. Vuoden 1918 paikalliset tulkinnat osana historian yhteiskunnallisen rakentamisen prosessia" ilmestyi 2010. Riina Haanpään väitöskirja (2008) edustaa muistitietotutkimuksen ohella mikrohistoriaa.
Folkloristiikan professorina vuodesta 2006 lähtien toimineen Pekka Hakamiehen tuotanto on liittynyt osaksi paremiologiaan eli sananparsien tutkimukseen, osaksi kalevalaiseen runouteen ja osaksi muistelukerrontaan ja suulliseen historiaan. Maantieteellisesti tutkimus on paljolti keskittynyt Karjalaan. Hakamies on tutkinut 2000-luvulla erityisesti luovutetun Suomen Karjalan uusien neuvostoasukkaiden kerrontaa kokemuksistaan suomalaisten jättämällä alueella. Pekka Hakamies on mukana professori Pekka Suutarin (Joensuun yliopisto) johtamassa tutkimushankkeessa "Paikallisuuden representaatio Neuvostoliiton ja Venäjän kontekstissa".
Folkloristiikan professori Pekka Hakamies