Pyhän Urhon 25-vuotinen taival Turun yliopistossa


Jo 25 vuoden ajan ovat Turun yliopiston folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijat esittäneet maaliskuun 16. päivä Fennicumin aulassa tai pihalla näytelmää Pyhästä Urhosta, joka tulee ja pelastaa muinaisten suomalaisten viinirypälesadon heinäsirkoilta. Kalevalan sankareiden joukosta tai pyhimyskalenterista ei Pyhää Urhoa löydy, mutta folkloristiikan oppiaineen uutuusteoksessa Pyhä Urho. Fakeloresta folkloreksi paneudutaan tähän kahdella mantereella vaikuttavan keksityn sankarin taustoihin ja merkitykseen. Vaikka akateemisia perinteitä on tutkittu jonkin verran ja opiskelijajärjestöt kunnioittavat ja vaalivat perinteitään, on opiskelijaperinteiden tutkimus Suomessa vähäistä. Näin ollen teos tarjoaa samalla harvinaisen mahdollisuuden tutustua yhteen opiskelijaperinteen muotoon.

 

Perinteen taustaa

Pyhän Urhon perinne luotiin Yhdysvalloissa 1950-luvulla alun perin leikkimieliseksi vastareaktioksi amerikanirlantilaisten St. Patrickin päivänvietolle. Vuosikymmenten kuluessa St Urho’s Day’sta on muodostunut yksi tärkeimpiä amerikansuomalaisten vuosittaisia juhlaperinteitä. Kaksi Turun yliopiston folkloristiikan ja uskontotieteen opettajaa päätti keväällä 1987 kokeilla, voiko perinnettä synnyttää ja perinneyhteisön luoda. Kohteekseen he valitsivat jo kertaalleen keksityn Pyhän Urhon urotekoja ylistävän kuvaelman aavistamatta, että neljännesvuosisata myöhemmin Pyhän Urhon päivänvietto kuuluisi edelleen opiskelijoiden tärkeimpiin vuotuisperinteisiin. Nykyään näytelmän esittäminen kuuluu uusien opiskelijoiden, fuksien, initiaatioriitteihin.

Pyhän Urhon legendan ensiesitys Turun yliopiston Fennicumissa 16.3.1987 on saatavilla YouTubessa. Lukijana Lassi Saressalo ja Pyhän Urhon roolissa Hannu-Pekka Huttunen. Lisää kuvia ja juttuja löytyy  Facebookista: Pyhä Urho, Turun yliopisto

 

Pyhä Urho. Fakeloresta folkloreksi -kirja ja näyttely

Folkloristiikan oppiaineen julkaisemassa kirjassa Pyhä Urho. Fakeloresta folkloreksi paneudutaan perinteen historiallisiin ja kulttuurisiin taustoihin sekä haetaan selityksiä sen kestävyydelle niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Anne Heimon, Tuomas Hovin ja Maria Vasenkarin toimittama artikkelikokoelma on kaksikielinen ja kirjoittajakuntaan kuuluu perinteentutkijoita Yhdysvalloista, Irlannista ja Suomesta.

Näyttely on esillä Fennicumin ala-aulassa 5.4.2012 asti (arkisin klo 9–18). Näyttelyn toteuttamista on tukenut Turun Yliopistosäätiö.

Lisätietoja antavat kirjan toimittajat Tuomas Hovi, tuohov@utu.fi; 02-333 5684 ja Anne Heimo, anheimo@utu.fi; 02–333 6080.

Anne Heimo, Tuomas Hovi & Maria Vasenkari (toim./eds) 2012: Pyhä Urho. Fakeloresta folkloreksi/St. Urho. From Fakelore to Folklore. Folkloristiikan julkaisuja 2. Turun yliopisto (155s.)

ISBN 978-951-29-4897-0   ISSN 1799-7925   ISSN-L 1799-7925

Sisällys/Contents:

Anne Heimo & Tuomas Hovi (folkloristiikka, Turun yliopisto): Pilasta perinteeksi/From prank to tradition 

Pekka Hakamies (folkloristiikka, Turun yliopisto): Folkloren kollektiivisuudesta

Jouni Korkiasaari (Siirtolaisuusinstituutti): The Finns in North America

Yvonne R. Lockwood (Michigan State University Museum): Finnish American folk tradition, ethnicity, and identity

Hilary Joy Virtanen (Finnish American Heritage Center, Finlandia University): Forging a leader for a new heritage: Finnish Americans and St Urho

Jenny Butler (University of Cork): Saint Patrick, folklore and Irish identity

Hannu-Pekka Huttunen (Työ- ja elinkeinoministeriö) & Lassi Saressalo (Suomen Kotiseutuliitto): Pyhän Urhon syntymä Suomen Turussa

Anne Heimo (Suomen Akatemia/folkloristiikka, Turun yliopisto): 25 vuotta Pyhän Urhon päivän viettoa Turun yliopistossa

Tuomas Hovi (folkloristiikka, Turun yliopisto): Fakeloresta folkloreksi. Pyhä Urho perinteenä

 

Hinta/Price: 15€.
Myynti/Sale: Turun yliopiston kirjasto, Mika Nikkarla, 02–333 6662; julkmyynti(at)utu.fi.


Aiheesta lisää:

Pyhä Urho -kirjanjulkistamistilaisuudesta ja näyttelyn avajaisista juttu Turun yliopiston verkkolehdessä 19.3.2012

Pyhän Urhon 25-vuotisjuhlasta juttu Turun Sanomissa 15.3.2012

Tuomas Hovin lehtijuttu: Turun Sanomat 16.3.2010

 Pyhä Urho Yhdysvalloissa: www.sainturho.com

Hannu-Pekka Huttusen ja Lassi Saressalon lehtijuttu: Turun Sanomat 16.3.1987

 

 

 

 

19.03.2012 15:37 Kirsi Hänninen