Yhteystiedot
Puhelin (02) 333 5257
Matkapuhelin 041 444 4426
Sähköposti jussi.lehtonen@utu.fi

Vastaanotto
Keskiviikkoisin kello 10-11
Katso lisätietoja!

Vastuualueet
Opintoneuvonta
Työseminaari
Kotisivut ja viestintä
Perusopintojen kokonaisvastuu

Tutkimusprojektit
Vankilat murroksessa
-tutkimusprojektin johtaja

Yliopistolliset luottamustoimet
TVA-johtokunta
Opintotukilautakunta

Jussi Lehtonen

Tohtorikoulutettava, FM


Taustaa ja työtä

Synnyin Turussa maaliskuussa 1974. Lapsuuteni asuin Turussa ja kouluikäni Liedossa, jonka lukiosta kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1993. Kansatieteen opinnot Turun yliopistossa aloitin syksyllä 1995. Sivuaineeni yliopistossa valitsin osin sillä perusteella, mistä olin ollut kiinnostunut jo pitkään; luontevasti siis luinkin kansatieteen lisäksi yleistä historiaa ja taidehistoriaa.

Valmistuin kansatieteilijäksi kesällä 2000. Pro graduni (Viettelyksen vaunu. Kulttuurianalyyttinen tutkimus suomalaisista myymäläautoista) käsitteli suomalaisia myymäläautoja ja niihin liittyviä muutoksia 1930-luvulta tähän päivään. Jo kerätessäni materiaalia pro graduani varten kohtasin minulle ennestään tuntemattomiakin liikkuvia palveluita, kuten kauppaveneitä ja pankkiautoja. Ajatus jatkotutkimuksen tekemisestä tästä aiheesta kypsyikin mielessäni koko gradu-prosessin ajan.

Valmistumiseni aikoihin pääsin töihin kansatieteen oppiaineeseen, jossa työskentelin ensin tutkimusassistenttina runsaan kolmen vuoden ajan, aina vuoden 2003 heinäkuun loppuun asti. Tämän jälkeen aloitin väitöskirjatutkimuksen teon täysipäiväisesti apurahatutkijana.

Kansatieteen assistentin viisivuotiskauden aloitin 1.8.2006 ja toisen viisivuotiskauden tohtorikoulutettavan nimikkeellä 1.8.2011 alkaen. Nimikkeen muutos ei juurikaan vaikuttanut työtehtävieni sisältöön: vastuualueeseeni kuuluvat erityisesti perusopintojen työseminaari sekä opintoneuvonta. Vastaan myös mm. kansatieteen kotisivuista ja usein muustakin viestinnästä sekä otan vastaan tulevaisuudentutkimukseen liittyvää aineopintojen kirjatenttiä. Syksyllä 2011 tuolloin jo kuudetta vuotta opettamani työseminaari-kurssi sai suuren huomionosoituksen, kun se valittiin Turun yliopiston vuoden opintojaksoksi 2011.

Opetus- ja hallintotöiden lisäksi johdan myös omaa tutkimusprojektiani Vankilat murroksessa. Etnologinen näkökulma vankilayhteisöjen muutokseen. Ulkopuolista rahoitusta hakeva tutkimusprojekti selvittää tässä vaiheessaan Turun Kakolanmäen ja Lappeenrannan Konnunsuon vankiloiden murrosta henkilökunnan näkökulmasta käsin, vankiloisen nyt lopetettua toimintansa / toiminnan lopettamisen lähestyessä. Tutkimusryhmään kuuluu itseni lisäksi viisi henkeä, joiden lisäksi mukana on monitahoinen, asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä. Tutkimusryhmän jäsenet valmistelevat vankila-teemaan liittyviä väitöskirjoja ja pro gradu- sekä HuK -tutkielmia.

Yliopiston luottamustoimistani mainittakoon opintotukilautakunnan jäsenyys sekä Tulevaisuudentutkimuksen VerkostoAkatemian johtokunnan jäsenyys Turun yliopiston edustajana. Kuulun lisäksi Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry:n johtokuntaan ja toimin aiemmin pitkään myös Suomen Kielen Seura ry:n rahastonhoitajana. Luottamustoimista ja työsuhteistani löytyy lisätietoa tämän sivun alalaidassa olevasta ansioluetteloni tiivistelmästä.

Nykyisin asun Raisiossa yhdessä kansatieteilijä-vaimon, tyttären (s. 2004), pojan (s. 2007) ja koiran kanssa. Vapaa-aikanani lenkkeilen koiran kanssa (kuvassa 12-vuotiaana edesmennyt Nelli mutta nyt siis uuden, samanlaisen koiran kanssa!), harrastan hyvin epäsäännöllisesti ratsastusta sekä toisinaan myös uin ja käyn kuntosalilla. Lisäksi valokuvaus- ja akvaarioharrastukseni vievät ajatuksia välillä pois tutkimuksen tekemisestä...


Jatkotutkimus

Väitöskirjatutkimukseni työnimenä on "Vaihtoehtona monipalveluauto. Etnologisia tulevaisuuskuvia maaseudun liikkuvista palveluista."

Käsittelen tutkimuksessani tulevaisuudentutkimuksen tiedonalaa hyödyntäen neljää merkittävintä ns. korvaavaa palvelua: myymälä-, kirjasto- ja pankkiautoja sekä autopostitoimistoja. Koska aikaisempaa tutkimusta ei aiheesta juurikaan ole tehty, olen kerännyt pääasiallisen aineistoni haastattelemalla entisiä ja nykyisiä työntekijöitä ja asiakkaita sekä virkamieskuntaa eri puolilla Suomea.

Tutkimukseeni tulee kolme osaa: historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Historia ja nykyisyys -osiot pitävät sisällään mainittujen liikkuvien palvelujen kehittymisen ja niiden piirissä tapahtuneet muutokset. Nämä kaksi lukua taustoittavat tutkimuksen tulevaisuus-osiota, jossa selvitän tulevaisuudentutkimuksen erään menetelmän - Delfoi-asiantuntijapaneelin - avulla liikkuvien palvelujen mahdollisia tulevaisuudennäkymiä. Tämän kautta nousee myös esiin erilaisia mahdollisuuksia käyttää tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä etnologisen tutkimuksen yhteydessä.

Tutkimukseni antaa tietoa siihen, onko tulevaisuudessa - maaseudun autioituessa ja väestörakenteen muuttuessa - mahdollista kehittää tai elvyttää liikkuvia palveluja ja näin tarjota edelleen palveluja taajamien ulkopuolellakin.

Tutkimusteemaani liittyen julkaisin keväällä 2010 suomalaisen kauppa-autoilun historiaa ja nykyisyyttä käsittelevän kirjan "Viettelyksen vaunu. Suomalainen myymäläauto 1930-luvulta 2000-luvulle".

Tein laajan kenttätyömatkan syksyn alussa 2005. Matkareittini (8 päivää, 1860 km) kulki linjalla Turku - Mikkeli - Savonlinna - Kitee - Varkaus - Jyväskylä - Seinäjoki - Turku. Aineiston hankkimisen lisäksi näin laaja kenttätyömatka oli erinomainen myös kokemuksena. (Ks. kuvia)


Tutkimustani ovat rahoittaneet:



OTTEITA ANSIO- JA JULKAISULUETTELOSTA (pdf-tiedosto)

 

 

04.10.2011 10:10 Jussi Lehtonen