Kansatieteilijä työelämässä
Etnologi eli kansatieteilijä on myös ammattinimike. Tieteelliset tutkimusvirat ja -projektit työllistävät joitakin kymmeniä valmistuneita. Tärkeimpiin kansatieteilijöiden työkenttiin ovat kuitenkin kuuluneet kulttuurihistorialliset museot, kunnallinen kulttuuritoimi, opetustyö, (uus)media ja yhä enenevässä määrin kolmannen sektorin toimijat.Museonjohtajat, intendentit, amanuenssit, kulttuuriohjaajat, kulttuurisihteerit ja kulttuuritoimenjohtajat ovat usein kansatieteellisen koulutuksen saaneita. Myös median eri muodot ovat jo pitkään rekrytoineet arjen ilmiöitä hallitsevia kansatieteilijöitä. Laajentuneiden opetus- ja tutkimussisältöjen myötä työtä tarjoavat sektoritkin ovat entistä laajemmat.
Yhdyskuntasuunnittelu ja maahanmuuttajien parissa tapahtuva työ ovat eräitä uudempia työllistymisalueita, jotka tarjoavat haasteita kulttuurimaisemaan, erityyppisiin asuinympäristöihin sekä etnisiteetin teorioihin ja kulttuurien kohtaamiseen perehtyneille. Lisääntyvää tarvetta tuntuu olevan myös yksityissektorilla ja mm. erilaisissa järjestöissä. Kansatieteilijän saattaakin löytää nykyisin yhtä lailla museonjohtajana, toimittajana, Keskon sisäänostajana, multimediatuotteiden käsikirjoittajana, vastaanottokeskuksen virkailijana kuin Kansainvälisen kohtauspaikan esimiehenäkin.
Joukko kansatieteilijöitä on kirjoittanut työstään ja kokemuksistaan lyhyet kuvaukset, joiden avulla voit tutustua joihinkin työpaikkavaihtoehtoihin. Voit katsoa myös oppiaineen henkilökunnan omia kotisivuja, sillä niissäkin on usein kerrottu kansatieteilijän työstä.
- Kansainvälisten asioiden opintosihteeri - Mari Korpela
- Kansatieteilijä, maahanmuuttajatyö ja EU-projektit - Suvi Kaljunen
- Museo ammattina ja tutkimuskohteena - Johanna Lehto-Vahtera
- Erikoismuseon intendentti - Ulla Kallberg
- Virkamiehenä arkistossa - Anna Hatva-Jokinen
- Työpaikkana Turun Maakunta-arkisto - Eljas Huhtasaari
- Hankemaailma työllistää - Niina Suomela
- Maaseutuperinteen elvytyshanke - Kirsi-Marjo Kivistö