KANSATIETEEN ABI-SIVUT

Kansainvälisesti kansallinen


Perinnetieteellisestä ja kansallisen kulttuurin orientaatiostaan huolimatta kansatiede on monin tavoin erittäin kansainvälinen oppiaine niin sisällöiltään kuin toiminnaltaankin.

Kansatiede (European ethnology) on osa eurooppalaista etnologiaa ja toimii niin tutkimus- kuin opetussektoreillakin yhteistyössä monen eurooppalaisen kumppanin kanssa. (Ks. esim. oppiaineen 50-vuotisjuhlaseminaari). Oppiaineessa on myös useita ulkomaisia perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoita.


Muu maa mansikka? – Opiskelijoiden ja opettajien vaihtojärjestelmät

Kiinnostaisiko irlantilainen maaseutuperinne, Balkanin sydämen etnopolitiikka tai puolalainen kaupunkifestivaali? Oppiaine toteuttaa erittäin aktiivisesti sekä opiskelija- että opettajavaihtoa eri vaihtojärjestelmien puitteissa. Monet ovat löytäneet vaihdosta myös gradunsa kentän ja aiheen.

Viime vuosina yli 70% koko kulttuurientutkimuksen laitoksen vaihdosta (sisään ja ulos) on tapahtunut kansatieteen oppiaineen vaihtopaikkojen kautta. Suosituimpia ovat Pohjoismaihin suuntautuva Nordplus sekä eurooppalainen Erasmus. Parhaillaan aktiivisimpia vaihtokumppaneita omissa sopimuksissa ovat Krakova (Puola), Zürich (Sveitsi), Szeged (Unkari) ja Cork (Irlanti) sekä tietysti tiedekunnan yhteiset vaihtopaikat (mm. Tartto ja Pietari). Myös Espanjaan on pidetty yhteyttä muiden oppiaineiden vaihdon kautta.

Vaihto perustuu ajatukseen, jonka mukaan kaikki opinnot ulkomailla voidaan, eurooppalaisen ECTS-järjestelmän mukaan (learning agreement), hyväksyä osaksi kotimaista perustutkintoa. Vaihtopaikat ovat kestoltaan yleensä 4-12 kk. Monet opiskelijat ovat myös solmineet ns. "free movereina" omia vaihtosuhteitaan aina Etelä-Amerikkaa ja Australiaa myöten.


Siperia opettaa


Helmikuista tunnelmaa puolalaisen Krakovan
kaupungin kadulla. Kuva: Karri Kiiskinen 2001.

Sekä opiskelijajärjestöt, kolmannen sektorin toimijat (säätiöt, järjestöt jne.) että yliopistolliset laitokset järjestävät kursseja ja seminaareja, joihin voit osallistua kiinnostavan teeman puitteissa varsinaista vaihtopaikkaa lyhyemmän ajan. Lukuvuonna 2007-2008 opiskelijamme osallistuivat mm. kenttäkurssiin Szegedissä yhdessä slovakialaisten ja kroatilaisten kanssa ja opiskelivat kesäkurssilla Siperiassa. Useimmat kurssit on mahdollista hyväksyttää omiin opintoihin.

Varttuneemmille opiskelijoille on tarjolla tieteellisiä monikansallisia seminaareja, joista hyvänä esimerkkinä on jo vuodesta 1984 järjestetty suomalais-unkarilainen kansatieteellinen seminaari. Vastaavia koulutustilaisuuksia löytyy myös esimerkiksi  COIMBRA-yliopistojen toiminnasta.

 

 

10.10.2008 14:32 Jussi Lehtonen