Lisätietoa retkikohteista:
Kansatieteen syysretki Vakka-Suomeen 18.9. 2009
Teksti: Sari Turpeinen
Kuvat (ellei toisin mainita): Jussi Lehtonen
Kansatieteen perinteinen syysretki alkoi Fennicumin pihalta noin yhdeksän aikaan. Odottelimme hetken myöhässä olevaa bussia ja sitten pääsimme matkaan – Aamu oli kaunis ja aurinkoinen ja aikaisesta herätyksestä huolimatta retkelle osallistujat vaikuttivat melko pirteiltä. Vajaan puolen tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme Mietoisissa ravintola TuMiKuUssa, joka oli tuttu lounaspaikka minulle ja muille viime kevään kenttätyökurssilaisille, jotka asuimme Saaren kartanossa. Kuitenkin vasta tällä matkalla minulle selvisi mistä ravintolan nimi tulee; se on lyhennys sanoista "Turusta Mietoisten kautta Kustaviin ja Uuteenkaupunkiin". TuMiKuUssa nautimme herkulliset sämpylät ja teetä tai kahvia.
Saaren kartano
Aamukahvin jälkeen siirryimme edelleen bussilla lähellä sijaitsevaan Saaren kartanoon, jossa opas kertoi meille kartanon historiasta jonka jälkeen kiersimme päärakennuksen tiloja omaan tahtiimme. Saaren kartano on ollut vuodesta 2006 saakka Koneen Säätiön omistuksessa ja on siitä lähtien toiminut taiteilijoiden ja tutkijoiden residenssinä. Kartano on myös tehnyt yhteistyötä Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen kanssa, kun kahtena viime vuotena esimerkiksi kansatiede on järjestänyt siellä kenttätyökursseja. Viime keväänä tämän kurssin teemana oli mm. maiseman muutos kartanon alueella. Tutkimme nimenomaan aikaa, jolloin kartanossa toimi Maatalouden tutkimuskeskuksen Lounais-Suomen koeasema eli vuosia 1959–2005.
Kartanolla on pitkä historia, sillä jo 1200-luvulla sen maat kuuluivat Turun piispalle. Tältä ajalta löytyvät ensimmäiset kirjalliset todisteet kartanon olemassaolosta. 1500-luvulta alkaen Saari on toiminut kuninkaankartanona ja everstin virkatalona. Päärakennuksen vanhimmat osat, kellarit, ovat luultavasti 1560-luvulta ja nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1779. Sen haltijoina ovat olleet esim. Flemingin ja Aminoffin suvut. Viimeiset Aminoffin suvun edustajat jättivät kartanon vuonna 1943, jonka jälkeen tilalla toimi Työtehoseura ja sitten Hovin poikakoti. Vuodesta 1959 alkaen kartanossa toimi Maatalouden tutkimuskeskuksen Lounais-Suomen koeasema, myöhemmältä nimeltään Lounais-Suomen tutkimusasema. Tutkimuskeskus uudisti päärakennuksen sisustuksen täysin omia tarkoituksiaan vastaavaksi. Koneen Säätiö taas restauroi rakennukseen osittain sen vanhan ulkoasun löytämiensä dokumenttien perusteella; esimerkiksi yläkerran vierastilat on kuitenkin modernisti sisustettu. Tarkemmin kartanon eri vaiheisiin voi tutustua vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassa "Saaren kartano Mynämäellä", jossa on kirjoittajana mm. kansatieteen tutkija Riitta Koskinen.
Uudenkaupungin museo ja olutpanimo
Mietoisista suuntasimme Uuteenkaupunkiin, jossa söimme lounasta Novida-ammattikorkeakoulussa. Sen jälkeen vuorossa oli tutustuminen Uudenkaupungin kulttuurihistorialliseen museoon, mutta ennen sitä ehdin yhdessä muutamien muiden retkeilijöiden kanssa käydä museon lähellä mäelle seisoviin vanhoihin tuulimyllyihin. Panin myös merkille Uudenkaupungin silmää hivelevät vanhat puutalot kävellessämme museolle. En ollut ennen käynyt siinä osassa kaupunkia, ainoastaan rannalla, enkä tiennyt, että kauempana rannasta on niin kauniita alueita.
Kulttuurihistoriallinen museo sijaitsee vanhassa tupakkatehtailijan talossa ja se on sisustettu 1800-luvun porvaristalon tyyliin. Ihastelimme talon kaunista sisustusta ja mielenkiintoisia esineitä. Itse pidän juuri tämäntyyppisistä museoista, joihin on onnistuneesti luotu jonkin tietyn aikakauden tunnelma. Talon alakerrassa oli pysyvän näyttelyn lisäksi myös vaihtuva näyttely "Häpeäpenkki ja hopeapikari. Uudenkaupungin seurakunnan kirkollista esineistöä kulttuurihistoriallisen museon kesänäyttelyssä." Yläkerrassa puolestaan esiteltiin Uudenkaupungin merenkulun historiaa purjelaivakaudelta aina Uudenkaupungin telakan loppuvaiheisiin 1980-luvulla.
Uudessakaupungissa ollessamme tutustuimme vielä Vakka-Suomen Panimoon, jossa sen toinen omistaja Heidi Jaakkola kertoi meille yrityksen toiminnasta. Panimo on vielä varsin nuori (perustettu vuonna 2007) ja ensimmäiset oluet tulivat myyntiin kesällä 2008. Panimon tarkoitus on tarjota laadukkaita kotimaisia erikoisoluita, kuten menneen kesän erikoisuus oli Suvi-olut, jonka mausteena toimivat koivunlehdet. Ikävä kyllä 2000 litran erä oli jo ehtinyt loppua ja ainoastaan yksi pullo oli näytteillä käymistankkien edessä. Panimon omasta myymälästä sai ostaa erikoishintaan kolmea eri olutmerkkiä ja myyntitiskin eteen syntyikin tungosta, kun retkeläiset jonottivat ostaakseen tuliaisia.
Kauppilan umpipiha Laitilassa
Päivän viimeinen kohde oli Laitilassa sijaitseva Kauppilan umpipiha, jossa pysähdyttiin vielä kotimatkalla. Se on yksi harvoja säilyneitä umpipihoja Suomessa ja siksi erityisen arvokas ja vaikuttava nähtävyys. Rakennukset ovat 1600–1900-luvuilta. Kiersimme niitä oppaan johdolla. Tutustuimme miespihan rakennuksiin ja sen ulkopuolella oleviin vilja-aittoihin, riihiin, kellareihin, saunaan, tuulimyllyyn ja suuliin, johon oli kerätty maatalouskoneita 1800- ja 1900-luvuilta. Itse pidin erityisen viehättävinä vanhoja kivisiä maakellareita ja myös sauna oli mielenkiintoinen kohde. Siellä ei ollut lainkaan valaistusta, paitsi ikkunasta tuleva heikko valo. Assistentti Jussi Lehtosella oli mukanaan kamera, jonka tarkennuksen apuvaloa välkyttämällä sai jonkinlaisen käsityksen saunan sisätiloista. Pihalla aitauksessa olevat lampaat tuntuivat olevan kiinnostuneita puuhistamme, sillä ne tulivat kurkkimaan saunan ikkunasta. Ikävä kyllä opastuksen aikana alkoi sataa, mutta onneksi päivä oli jo "pulkassa". Paluumatkan aikana olo olikin jo hieman raukea.
Kaiken kaikkiaan retki oli onnistunut. Oma suosikkini oli Uudenkaupungin kulttuurihistoriallinen museo upeine interiööreineen. Myös kaupungin vanhat puutalot tekivät minuun vaikutuksen. Ensi kesänä voisi tehdä omin päin retken ja tutustua alueeseen vielä paremmin. Käynti Saaren kartanossa taas toi mieleen muistoja viime kevään kenttätyökurssilta. Tuolloin en päässyt näkemään päärakennuksen vanhinta osaa eli kellareita. Kellareissa tunsi parhaiten historian siipien havinan, koska ne olivat lähes alkuperäisessä asussa. Kauppilan umpipiha oli myös hienoa nähdä. Sielläkin voisi käydä uudestaan kesällä ja katsella paikkoja vielä tarkemmin.
Ensi syksyn retkeä odotellen!
Kuvaaja: Pirre Naukkarinen