Hankkeet ja projektit


Varsin suuri osa opinnäytteistä valmistuu nykyisin erilaisten projektien ja hankkeiden yhteydessä. Harvinaisemmat rahoitetut Akatemia-projektit tai isot säätiöiden rahoittamat hankkeet tuottavat ensisijaisesti jatkotutkintoja, mutta pienemmässä mittakaavassa hankkeet tuottavat myös perustutkintoja, joilla usein on tärkeä merkitys ns. yliopiston kolmannen tehtävän eli alueellisen vaikuttavuuden kannalta.

Oppiaineen Akatemia-projekteja on esitelty niissä työskentelevien tutkijoiden toimesta, mutta pienemmän mittakaavan hankkeita on käynnissä samanaikaisesti tavallisesti useitakin (tiedot vuodelta 2008).


Tällä hetkellä käynnissä olevia hankkeita ovat mm.

 

 

 

  • NUOPERI. Vuonna 2002 aloitettu suomalaisen kunnallisen nuorisotyön perinteen keruu-, arkistointi- ja tutkimusprojekti siirtyi vuonna 2007 Turun yliopiston kulttuurientutkimuksen laitoksen kansatieteen oppiaineeseen. Hanke on opetusministeriön rahoittama. Tallentavan perustehtävänsä ohella Nuoperi toteuttaa vuosittain joitakin alaprojekteja, joista tekeillä ovat edellä mainittujen lisäksi mm. nuorten tieto- ja neuvointapalveluita koskeva hanke sekä senioriklubin kirjahanke. Jatkossa Nuoperi vahvistaa entisestään sekä tutkimus- että koulutus- ja opetustehtäväänsä. Aiheeseen liittyen on valmisteilla useampia kandidaatintutkielmia sekä pro gradu ?tutkielmia ja lukuvuonna 2008-2009 toteutetaan Turun yliopiston avoimen yliopiston tuella "Nuorisoperinne" ?opintokokonaisuus (10 op.) aikuisoppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Opinnoille luodaan vastaavuus myös kansatieteen perus- ja aineopintoihin. Nuoperi pystyy rajoitetusti tukemaan sen aihepiiriin ja toimintaan  kuuluvien opinnäytteiden aiheuttamia kenttä- ja materiaalikuluja. Hanke on myös  julkaissut kirjoja, joihin voit tutustua mm. www-sivuston kautta.
    Vastuuhenkilö: lehtori Timo J. Virtanen

 

  • SAAREN PAIKAT ? Mynämäen Saaren kartano 1900-luvulla.
    Saaren paikat -hankkeessa tutkitaan monitieteisesti Mynämäen Mietoisten Saaren kartanon 1900-lukua. Keväällä 2008 käynnistyneessä hankeessa ovat mukana Turun yliopiston kansatiede, folkloristiikka, kulttuurihistoria ja sosiologia sekä Koneen Säätiö. Hanketoiminta sisältää kenttätöitä ja seminaareja, joista ensimmäinen pidettiin 20.3.2009 ja seuraavat syksyllä 2009. Ks. myös "Saaren kartano - Tutkijan aarreaitta."
    Vastuuhenkilö: assistentti Hanneleena Hieta

 

  • AURAJOEN TEOLLINEN PERINTÖ ? hankkeiden kirjoa. Eräs näkyvimmistä kaupunkikuvan muutoksista ja puhutuimmista ympäristöpoliittisista teemoista turkulaisittainkin on ollut vanhojen tehdaskiinteistöjen uudiskäyttö. Punatiilisistä tehtaista, tuotantotiloista, laitoksista ja varastoista on muokattu sekä asuin- että kulttuuritiloja.
    Kansatieteen oppiaine oli mukana laajassa eurooppalaisessa Culture 2000-rahoitteisessa hankkeessa "Patrimoine industriel entre terre et mer, pour un réseau européen d´ecomusées", jossa oma osuutemme käsitteli Aurajokisuun teollista perintöä ja muutosprosessia. Hanke on vuonna 2009 saamassa jatkoa siten, että oppiaine osallistuu jälleen prof. Harri Anderssonin tutkimusryhmään. Hanketta koordinoidaan Venetsiasta (F. Calzolaio) ja suomalaisina kohteina ovat mm. Manilla ja Barker.
    Aurajoen teolliseen perintöön liittyvä muistitieto korostuu myös yksittäisissä Aurajokea koskevissa pro graduissa (esim. Kostet,  Herrala, Nummi, Nyyssönen) sekä erityisesti Turku kulttuuripääkaupunki 2011 haussa mukana olleessa ja jatkoneuvotteluihin edenneessä UMK-hankkeessa (Urbaani Muistikone / Timo J. Virtanen).
    Oppiaine on tehnyt jo vuosia yhteistyötä Aurajokisäätiön kanssa. Työn tuloksena on valmistunut mm. Aurajoen myllyjä käsittelevä julkaisu sekä näyttely samasta hankkeesta. Parhaillaan tämä työ on saamassa jatkoa julkaisusta "Aurajoen Muisti", joka käsittelee erityisesti yläjuoksun kuntien kokemuskerrontaa. (Virtanen & Nyyssönen toim. 2009).
    Oman kokonaisuutensa muodostaa Aurajoen yläjuoksun teolliseen perintöön liittyvä hanke, joka käynnistyi vuonna 2008. Ensimmäiseen vaiheeseen liittyi mm. kenttätyökurssi Pöytyän entisellä meijerillä. Jatkossa suunnitelmissa on mm. etnoarkeologinen yhteistyö alueen teollisen perinnön tallentamiseksi ja tutkimiseksi sekä myös joidenkin huomattavampien teollisuuslaitosten tarkastelu etnografisesti. (mm. Auran nahkatehdas).
    Vastuuhenkilö: lehtori Timo J. Virtanen

 

  • VANKILAT MURROKSESSA. Etnologinen näkökulma vankilayhteisöjen muutokseen ja tulevaisuuteen on kansatieteen projekti, jossa tutkimuskohteina ovat Turun Kakolanmäen kolme vankilaa sekä Lappeenrannan Konnunsuon vuonna 2011 lakkautettava vankila. Tutkimusprojekti selvittää yksilölähtöisesti vankiloiden henkilökunnan selviytymistä työyhteisön ja työpaikan murrostilanteissa. Projekti hyödyntää osaltaan myös tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä.
    Uusi tutkimusprojekti hakee ulkopuolista rahoitusta ja siihen kuuluvat nelihenkinen tutkimusryhmä sekä asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä.
    Vankiloihin liittyen on kansatieteessä tekeillä yksi väitöskirja, kaksi tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä hyödyntävää pro gradu -tutkielmaa ja lisäksi yksi proseminaari on jo valmistunut.
    Vastuuhenkilö: assistentti Jussi Lehtonen

 

  • KYLÄ/KAUPUNKI tutkimushanke käynnistyi Unkarin, Romanian ja Serbian raja-alueella siten, että kustakin maasta on tutkimuksen kohteena kylä-kaupunki suhde. Työ on käynnistynyt Szegedissä ja läheisessä Deszkin kylässä vuonna 2006. Työryhmä on myös tutustunut Romanian ja Serbian puolella sijaitseviin kohteisiin. Hankkeeseen liittyy myös Erasmus-opiskelija- ja opettajavaihtoa.
    Vastuuhenkilö: lehtori Timo J. Virtanen

 

  • SUKUPUOLITTUNEET TILAT JA PAIKAT -projektin osana kansatieteen opiskelijat ovat tehneet kenttätöitä vuosina 2002 ja 2003 Keski-Venäjällä, Marin tasavallan Untshon kylässä. Tämän kansatieteen opetukseen integroidun kenttätyöprojektin teemana oli miten modernisaatio on vaikuttanut naisten arkeen toisen maailmansodan jälkeen. Projektista on valmistunut kolme pro gradua, ja tekeillä on yksi väitöskirja, yksi pro gradu -työ ja muita julkaisuja. Projektista on jo julkaistu useita artikkeleita. Samaan teemaan liittyy tutkimusverkosto Gendered Rural Spaces, joka on toiminut vuodesta 2005 lähtien. Ryhmän jäsenten tutkimusaiheet liittyvät maaseutuun ja sukupuoleen. Tutkimusverkoston yhteinen julkaisu, Gendered Rural Spaces, edited by Pia Olsson & Helena Ruotsala, julkaistaan vuonna 2009.
    Vastuuhenkilö: akatemiatutkija Helena Ruotsala

 

  • KUTSUKAA KÄTILÖ -projektin ensimmäinen, erityisesti Varsinais-Suomeen keskittynyt,  vaihe päättyi 2006, mutta työ jatkunee valtakunnallisen keruun merkeissä. Yhteistyökumppaneina ovat mm. Turun Maakuntamuseo ja Suomen kätilöliitto. Hankkeessa on tekeillä kaksi kansatieteen pro gradu ?tutkielmaa.
    Vastuuhenkilö: lehtori Timo J. Virtanen

 

 

23.03.2010 10:45 Jussi Lehtonen

Liitetiedostot