Kaupunkitutkimus
Kansatieteen kaupunkitutkimus syntyi yhdessä ammattiryhmien ja erityisesti teollisuustyöväestön tutkimuksen kanssa 1950-luvun lopulla vastineeksi maaseutupainotteiselle talonpojan tutkimukselle. Tutkimusotteen yleistyminen liittyi selkeästi suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin kuten kaupungistumiseen, teollistumiseen ja suurten asutuskeskusten vahvistumiseen maaltamuuton seurauksena. Varsin nopeasti kaupunkikansatiede kuitenkin menetti "kaupunkikansatieteellisen" erityisyytensä ja integroitui osaksi kansatieteellistä normaalitutkimusta. Keskustelua käytiin runsaasti maaseutututkimusten metodiikan soveltuvuudesta uuteen ympäristöön.Myöhemmin kaupunkitutkimus sai vaikutteita mm. kulttuurimaantieteestä ja yhteiskuntatieteistä. Kaupunkikansatiedettä ei enää 2000-luvulla juurikaan eroteta omaksi, maaseudun vastaparina toimivaksi, kansatieteelliseksi kategoriaksi. Kaupunki ymmärretään nykyisin arkielämän kompleksiseksi kentäksi, jota voidaan tulkita ja tutkia monesta näkökulmasta. Tällaisia ovat mm. imago- ja identiteettinäkökulmat, kaupunkikulttuurin tuottamisprosessit, historiallisen perinnön uudiskäyttö ja esimerkiksi markkinointi turismia varten.
Turun yliopiston kansatieteen aktiivisin kaupunkitutkimusvaihe sijoittui 1980-luvulle, jolloin erillisen kaupunkitutkimusohjelman puitteissa tehtiin kenttätöitä ja suoritettiin tutkimusta useammassakin suomalaisessa kaupungissa yhtä aikaa. Tärkeimpiä kohteita olivat mm. Oulu, Raahe, Pori, Rauma, Raisio, Turku, Salo, Loviisa ja Kotka. Kerätyn aineiston perusteella valmisteltiin opinnäytteitä proseminaarista väitöskirjaan. Muutamasta hankkeesta julkaistiin myös artikkelikokoelmia tai populaareja monografioita.
Nykyisin tutkimuksen aihe sijaitsee usein kaupungissa, mutta itse kaupunki-ilmiö ei useinkaan ole tutkimuksen pääkohde. Turussa erinomaisia tutkimuskohteita tarjoava mm. alueen rikas tapahtumatuotanto ja sen historialliset taustat, Aurajoki ja alueen teollinen perintö, lähiöt, saaristo ja myös voimakas etninen monikulttuuristumisprosessi.