Kansatieteen ja folkloristiikan yhteinen kesäharjoittelupaikka – Tarjolla myös mm. arkisto ja Nuoperi

Julkaistu 11.1.2012, päivitetty 12.1.2012


Kansatiede ja folkloristiikka hakevat tänä vuonna yhteistä kesäharjoittelijaa yhteensä 3 kk:n ajaksi. Hakijalle katsotaan eduksi, mikäli hänellä on opintoja molemmissa oppiaineissa.

Lisäksi kansatieteilijä voi hakea kesäharjoitteluun myös esimerkiksi Kulttuurien tutkimuksen arkistoon tai Nuorisotyön tallentamiskeskukseen Nuoperiin. Näiden lisäksi tarjolla on paljon muitakin alamme opiskelijalle sopivia harjoittelupaikkoja!

Humanistisen tiedekunnan harjoittelupaikkaluettelo löytyy kokonaisuudessaan tiedekunnan kotisivuilta (ks. myös itsehankittavien harjoittelupaikkojen linkki).

 

Folkloristiikka ja kansatiede, Humanistinen tiedekunta

Harjoittelijan työtehtävät: Harjoittelija hoitaa folkloristiikan ja kansatieteen opinto-oppaiden toimitustyön sekä osallistuu kahden eri kansainvälisen tieteellisen konferenssin valmisteluihin. Lisäksi työtehtäviin kuuluu folkloristiikan kirjakokoelmien järjestämistä ja kenttäaineistojen luettelointia. Kansatieteessä tehtäviin sisältyy myös eri projekteissa avustaminen (mm. Tornio-Haaparannan kaksoiskaupunkihanke ja Vankilat murroksessa -tutkimusprojekti). Harjoittelija osallistuu myös oppiaineiden muuhun päivittäiseen toimintaan.

Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet: Vaatimuksena ovat normaalit tietotekniikkavalmiudet sekä valmius opetella työtehtäviin mahdollisesti kuuluvien uusien tietokoneohjelmien käyttö. Harjoittelijan tulee pystyä itsenäiseen, projektinjohtajien ja oppiaineiden henkilökunnan ohjauksessa tehtävään työskentelyyn. Harjoittelijalta odotetaan oma-aloitteisuutta, hyviä viestintätaitoja sekä organisointikykyä.

Koulutusala: Kansatiede ja folkloristiikka. Etusija annetaan hakijoille, joilla on opintoja molemmissa oppiaineissa.

Harjoittelun ajankohta ja kesto: harjoittelun ajankohta sovitaan harjoittelijan kanssa, 3 kk

Yhteystiedot:
Yhteyshenkilö: tohtorikoulutettava Jussi Lehtonen (kansatiede), tutkijatohtori Kirsi Hänninen (folkloristiikka)
Lähiosoite: Fennicum, Henrikinkatu 3
Postinumero: 20014
Postitoimipaikka: Turun yliopisto
Puhelinnumero: (02) 333 5257, (02) 333 5242
Sähköpostiosoite: kansatiede(at)utu.fi, folkloristiikka: kimaha(at)utu.fi
WWW-osoite: http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/folk/, http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/kansatiede/

Viimeinen hakupäivä: 28.2.2012

 

 

12.01.2012 15:45 Jussi Lehtonen