Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä -teos

julkistetaan Sirkkalassa 26.5.2011 klo 16

 

 

Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä
Toim. Siru Kainulainen ja Viola Parente-Čapková

 

  • julkistetaan torstaina 26.5. klo 16 Turun yliopistossa
    (Sirkkala, Kaivokatu 12, kokoushuone Tempo, Minervan 2 krs.)

 

  • Tervetuloa!

 

Häpeä puhuttaa ja häpeä koskettaa. Häpeämme itseämme ja tekojamme, mutta myös muita ja muiden silmissä. Häpeä on tarpeellinenkin tunne, mutta sen seuraukset voivat olla tuskallisia ja periytyviä.

Tutkimuksessa häpeä osoittautuu yhtä aikaa universaaliksi ja historialliseksi, yhteisölliseksi ja yksilölliseksi. Erityisesti seksuaalisuus on keskeinen häpeän toimintakenttä, ja häpeä kytkeytyy sellaisiin instituutioihin kuten lääketieteeseen ja lainsäädäntöön ja uskontoihin. 

Häpeän moniin kasvoihin keskitytään ensimmäisessä aihetta koskevassa suomalaisessa tutkimusantologiassa Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä. Häpeää lähestytään eri tieteenaloilta ja eri aineistoja hyödyntäen.

Kirjoittajat ovat alojensa asiantuntijoita suomalaisista yliopistoista. Tieteenaloista edustettuina ovat sosiologia, mediatutkimus, teologia sekä historian- ja kirjallisuudentutkimus

Julkistamistilaisuudessa kuullaan kirjan tekijöiden ja kirjoittajien puheenvuoroja ja nautitaan kevyestä tarjoilusta. 

Tilaisuudessa kirjan voi myös hankkia tarjoushintaan 15 €.

Lisätietoja teoksesta Utukirjat -julkaisusarjan sivuilta

 

17.05.2011 10:30 Siru Kainulainen