Niko-Matti Ahti
Teen väitöskirjaa suomalaisesta nykyesseistiikasta. Tutkimuskohteinani ovat Willy Kyrklundin Aigaion (1957), Göran Schildtin Ön som förtärdes av havet (1970), Johannes Salmisen Minnet av Alexandria (1988), Kirsti Simonsuuren Akropolis (1999) ja Leif Salménin Palatset vid Bosporen (2005). Nämä esseekokoelmat ovat kulttuurikriittisiä ja niitä määrittelevät vahvasti Välimeren kulttuurin historiaan ja Euroopan myyttiin liittyvät aiheet ja motiivit.
Kysynkin väitöskirjassani, miksi tarkastelemissani esseekokoelmissa kirjoittava minä käy sisäistä dialogiaan juuri Välimeren kulttuurin historiaan ja Euroopan myyttiin liittyvien aiheiden ja motiivien avulla. Teoreettiset lähtökohtani ovat Michel Foucault’n minän kirjoituksessa, johon liittyy aina myös minän tuotanto. Olen kiinnostunut siitä, miten kunkin kohdeteokseni kirjoittava minä tuottaa omaa minuuttaan tekstuaalisesti. Välimeren kulttuurin historia kerrotaan usein eurooppalaisen kulttuurin alkuperäksi ja ajattelenkin, että prosessi kytkeytyy teosten aiheiden ja motiivien myötä erityisesti alkuperän käsitteeseen.
Julkaistussa esseekokoelmassa minuuden tuottaminen on sekä hyvin yksityistä että julkista ja poliittista toimintaa. Kirjoittavan minän aiheet ja motiivit määrittelevät osaltaan, mitä hän pitää arvokkaana itsessään, ihmisessä, kulttuurissa ja maailmassa ylipäätään. Tutkimukseni laajempana kehyksenä onkin sekä eurooppalaisuuden että suomalaisuuden idean tarkastelu. Millaista eurooppalaisuutta ja suomalaisuutta tarkastelemissani esseekokoelmissa tuotetaan? Miten näitä identiteettejä tuotetaan ja miksi ne tuotetaan juuri tietynlaisiksi? Lähestyn näitä kysymyksiä Mihail Bahtinin dialogisuuden ja siitä rönsynneen dialogismin käsitteiden avulla.
Aloitin väitöskirjaani liittyvän tekemisen kesällä 2006 ja vuodessa olen lähinnä perehtynyt paremmin sekä kohde- että lähdemateriaaliini. Jatko-opintojeni ohella käytän paljon aikaani musiikin parissa puuhailemiseen, mistä voi saada lyhyttä oppimäärää vastaavan käsityksen osoitteessa: www.myspace.com/kiilamusic
Sähköposti: nimiah(at)utu.fi