Tutkija Pauliina Haasjoki, FL
Kerronnallisuutta ja ambivalenssia pohtivan väitöskirjatyöni "Naratiivisuus, kokeellisuus ja queer ambivalenssi" inspiraatio ja tavoitteet ovat feministisiä ja queer-lukevia. Minua kiinnostaa, miten liittyvät yhteen se, mihin olemme tottuneet kertomuksissa ja se, mihin olemme tottuneet sukupuolessa ja seksuaalisuuksissa; mitä merkitsee "tieto" kun luetaan fiktiota, mitä taas epävarmuus tai jännitteisyys. Taustalla ovat kysymykset siitä, miten kulttuurinen tieto sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on kaksijakoista ja millaista ambivalenssia tämän kaksijakoisuuden väleihin syntyy. Suhteessa (proosa)kirjallisuuden erityisyyteen kysymys asettuu muotoon, miten samat rakenteet ja keinot kerronnassa sekä rajaavat että mahdollistavat jonkin väliin jäävän, häilyvän ja ambivalentin kertomista ja lukemista. Päädyn myös kysymään mitä "kokeellisuus" on narratiivisuudessa ja romaanin lajissa, ja mikä suhde sillä kenties on ambivalenssiin ja sen queer-lukemiseen.
Jatko-opiskelun lisäksi työskentelen kirjailijana. Olen julkaissut kolme omaa runoteosta, kahden runoilijan runodialogin sekä kirjallisuusesseitä ja kritiikkiä. Kaunokirjallis-esseistinen blogini Olo ja Muoto on osoitteessa http://pauhaus.blogspot.com ja kotisivuni osoitteessa http://personal.inet.fi/koti/phaasjoki.
Sähköposti: pauliina.haasjoki(at)utu.fi