Tietoja tutkijaseminaarista ja jatko-opiskelijaksi hakemisesta
Tutkijaseminaari kotimaisessa kirjallisuudessa
Kotimaisen kirjallisuuden jatko-opintoihin kuuluu pakollisena opintojaksona osallistuminen tutkijaseminaariin, joka on sekä väitöskirjaa tekevien että oppiaineen post doc -tutkijoiden yhteinen tieteellisen keskustelun foorumi.
Jatko-opiskelijat osallistuvat seminaariin jatkotutkinnon valmistumiseen saakka. Siitä voi saada jatko-opintoihin enintään 8 opintopistettä (arvioinnilla hyväksytty).
Tutkijaseminaarin tavoitteena on valmentaa jatko-opiskelijat tohtorin tutkintoon perehdyttämällä heitä opinalan teoreettisiin ja metodologisiin ongelmiin ja kysymyksenasetteluihin. Pitäessään alustuksia ja osallistuessaan keskusteluun muiden alustusten pohjalta jatko-opiskelijat oppivat tieteellisen argumentoinnin, kriittisen ja analyyttisen ajattelun taitoja.
Lukukausien lopussa on lisäksi alettu pitää seminaari-iltapäiviä, joiden aikana kaikki seminaarilaiset esittelevät lyhyesti muille omien tutkimustensa nykyvaihetta.
Seminaarikokoontumiset ovat noin kerran kuukaudessa kotimaisen kirjallisuuden tiloissa.
Tiedot seminaarikokoontumisista ja niissä käsiteltävistä teksteistä lähetetään sähköpostitse noin viikkoa ennen tilaisuutta. Postituslistalle pääsyä edeltää toteuttamiskelpoisen jatkotutkintosuunnitelman laatiminen ja keskustelu työtä ohjaavan professorin kanssa. Kun harkitset kotimaisen kirjallisuuden jatko-opintoja, ota asia esille jo gradu-vaiheessa.
Jatko-opiskeluoikeutta haetaan tiedekunnasta
Tutustu tiedekunnan tuhtiin tietopakettiin, joka sisältää välttämätöntä ja hyödyllistä aineistoa humanististen alojen jatko-opiskelijaksi aikoville, esimerkiksi jatkotutkinto-oppaan, jossa on tiedekunnalle yhteisiä, jatkotutkintoa koskevia ohjeita ja muun muassa hakuajat jatkotutkintoihin.
Lisäksi tarjolla on mm. tiedekunnan tarjoamaa yhteistä opetusta laitoksemme jatkokoulutettaville ja tiedekunnan tarjoamaa opetusta kaikille yliopiston jatko-opiskelijoille.