Työelämävalmiudet

 

Kotimaisen kirjallisuuden oppiaineessa koulutetaan

suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin asiantuntijoita. Kotimaista kirjallisuutta opiskelevat sijoittuvat muun muassa toimittajiksi niin lehdistöön, radioon kuin televisioon, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi, opettajiksi ulkomaisiin yliopistoihin, kulttuurityöntekijöiksi, kustannustoimittajiksi, tutkijoiksi, tiedottajiksi ja kriitikoiksi. Onpa moni kirjailijakin opiskellut oppiaineessamme.

Ammatillisiin valmiuksiin vaikuttavat aineyhdistelmä, henkilökohtainen opintosuunnitelma sekä humanistien työllistymisen kannalta tärkeä työkokemus.

Kriittistä asiantuntemusta 

Kotimaisen kirjallisuuden opinnoissa korostuu kriittinen asenne tietoa ja tiedonhankkimismenetelmiä kohtaan sekä kriittisen asenteen hyödyntäminen niin tieteellisessä ja ammatillisessa kuin myös yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa elämässä.

Kotimaisen  kirjallisuuden opinnot tarjoavat tiedot suomalaisen kirjallisuuden peruspiirteistä ja historiasta, sen suhteesta muiden maiden kirjallisuuteen, kirjallisuudentutkimuksen teoriasta ja menetelmistä sekä kirjallisuuden eri osa-alueista. Kirjallisuus ja kirjallinen teos ymmärretään tällöin laajasti sekä esteettisenä että kulttuurisena tuotteena, ja niitä tarkastellaan yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa yhteyksissä.

Opiskelun kuluessa tutustutaan kirjallisuuden tradition lisäksi nykykirjallisuuteen unohtamatta lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja populaarikirjallisuuden kaltaisia osa-alueita. Kirjallisuuden opiskelu avaakin laajan näkymän suomalaiseen yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen elämään.

Analysoi ja ratkaise

Kotimaisen kirjallisuuden opiskelun antamia taitoja ovat kyky analysoida kirjallisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä ja tältä pohjalta tuottaa eri metodien avulla kirjallisuutta koskevaa uutta tietoa sekä suhteuttaa saatuja tuloksia aiemmin tuotettuun tietoon. Taitoihin kuuluu lisäksi kyky ratkaista ongelmia ja oppia kriittisesti välittämään kirjallisuutta koskevaa tietoa muille sekä saavuttaa kyky itsenäiseen työskentelyyn.

Opiskelijoita innostetaan omatoimiseen tiedonhakuun ja olennaisen erottamiseen epäolennaisesta. Nämä ovat taitoja, joita työelämässä tarvitaan ammatista riippumatta.

Vuorovaikuttamaan!

Kotimaisen kirjallisuuden opintojen kuluessa opiskelija kehittää suullisia ja kirjallisia ilmaisutaitojaan tuottamalla erilaisia tekstejä ja keskustelemalla niistä. Samaan aikaan kehittyy myös kyky antaa palautetta ja ottaa vastaan sitä.

Opiskelijan vuorovaikutustaidot kehittyvät, koska luentojen ohella opiskellaan usein pienryhmissä ja seminaaritilanteissa. Toisaalta esimerkiksi kaunokirjallisuuden lukeminen ja tenttiminen vaatii omatoimisuutta, aktiivisuutta ja kykyä itse suunnitella oma ajankäyttönsä.

Teoriaopintojen ja tutkimusmenetelmien opiskelun myötä kotimaisen kirjallisuuden opinnot nivoutuvat tiiviisti osaksi kansainvälistä tieteen kenttää ja ajankohtaisia keskusteluja. Osa tenttikirjallisuudesta on englanninkielistä, joten kielitaito kehittyy opiskeluaikana.

 

 

 

16.12.2008 12:03 Siru Kainulainen