Palautetta oppiaineelle

Kotimaisen kirjallisuuden oppiaine kerää opiskelijoilta palautetta kurssien ja seminaarien yhteydessä. Palautetta opetuksesta, kursseista ja vaatimuksista otetaan mielellään vastaan myös muulloin. Palautetta voi antaa seuraavilla tavoilla:

Lomakkeisiin ei tarvitse laittaa nimeään. Paperiset lomakkeet voi palauttaa Sirkkalan Artium-rakennuksen 2. kerroksen postilaatikkoon (käytävällä, toimiston edessä). Jos kuitenkin haluat henkilökohtaisen vastauksen, vieraile oppiaineessa tai laita s-postia esimerkiksi toimistoon tai assistenteille.

 

Kiitos palautteestasi!

 

USEIN KYSYTTYÄ

 

  • Tenttituloksista

KYSYMYS Olin tentissä 16.12.2011, eivätkä tenttitulokset tulleet kahden viikon kuluessa kuten pitäisi.

VASTAUS Kahden viikon aika on pääsääntö. Tästä tekevät poikkeuksen kesäloma ja joululoma. Kesätenttien tulokset tulevat erillisen päätöksen nojalla useimmiten vasta syyskuun alussa. Joululoma on jakso, joka sijoittuu toisen ja kolmannen periodin väliin, ja tänä vuonna se oli 19.12.2011 – 8.1.2012. Tämä aika luetaan pois mainitusta kahden viikon pääsäännöstä, jolloin siihen tuli kolme viikkoa lisää; näin ollen aikaa joulukuun tiedekuntatenttien suoritusten arvioimiselle on yhteensä viisi viikkoa tämän joulun tienoilla.

Lisäksi ennakoimaton poikkeus voisi olla myös esimerkiksi suoritusten vastaanottajan sairastuminen tms. 

Mikäli opiskelijalla on jostakin syystä erityinen tarve saada tenttitulos nopeammin tai kahden viikon pääsääntö ei toteudu, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan suorituksen vastaanottajaan esim. sähköpostitse. Normaalia nopeampaan toimintaan on suostuttu erityistapauksissa useita kertoja.

 

• Vanhat perusopinnot, uudet aineopinnot

KYSYMYS Olen suorittanut vanhan opetussuunnitelman mukaiset kotimaisen kirjallisuuden perusopinnot. Nyt aineopintojen kursseja tutkiessani huomasin, että aineopinnoissa on opintojakso Yleisen kirjallisuuden historia, 2 op, jonka olen jo suorittanut kyseisen jakson perusopinnoissani. Miten toimia?

VASTAUS Koska Yleisen kirjallisuuden historia on jo suoritettu perusopinnoissa, Tutkimusaloja-kohdasta tentitään 2 opintopistettä enemmän eli kootaan siinä mainittuja jaksoja niin, että yhteisopintopistemääräksi tulee 12 op (normaalisti Tutkimusaloja tentitään 10 opintopisteen verran).

 

  • Syksyllä 2009 aloitetut sivuaineopinnot ja tämänhetkinen tilanne

KYSYMYS Olen aloittanut kotimaisen kirjallisuuden sivuaineenani syksyllä 2009. Lukuvuonna 2009 - 2010 tein joitakin luento- ja analyysikursseja, mutta en kirjatenttejä. Lukuvuonna 2010 - 2011 keskityin ainoastaan pääaineopintoihin, enkä edes vieraillut kotimaisen kirjallisuuden verkkosivuilla. Luin täältä verkkosivuilta, että aiemman ohjeistuksen mukaan opiskelevien olisi pitänyt suorittaa perusopintonsa ennen nyt alkavaa lukuvuotta. Olenko siis menettänyt 2009 tekemäni suoritukset? Minkä ohjeistuksen mukaan minun tulisi nyt opiskella?

OPPIAINE VASTAA Opintosi eivät ole hukkuneet minnekään, ja ne voidaan todennäköisesti hyödyntää jopa täysimääräisesti uusienkin vaatimusten mukaan. Tässä ja vastaavissa tapauksissa kannattaa kuitenkin EHDOTTOMASTI tulla käymään kotimaisen kirjallisuuden toimistossa tai assistenttien vastaanotoilla, niin katsotaan, mikä on tilanne. (Alustavasti voidaan asiaan hoitaa myös sähköpostitse, mutta nopeimmin asia käy henkilökohtaisesti. Tilanteen kartoitus alkaa sillä, että katsotaan opsusta jo tehdyt suoritukset.)

 

  • Opinnot vanhojen vaatimusten mukaan

KYSYMYS Opiskelen kotimaista kirjallisuutta sivuaineenani. Minun pitäisi saada ennen ensi lukuvuotta (2011 - 2012) suoritetuksi perusopinnot, koska suoritan niitä vanhan opintosuunnitelman mukaan. Miten käy, ellen pääse kesätentistä läpi? Eikö minulla kuitenkin ole oikeus kahteen uusintakertaan?

OPPIAINE VASTAA Mikäli näin pääsisi käymään, opiskelijan kannattaa ottaa yhteyttä eli käytännössä kannattaa tulla käymään oppiaineeseen syyskuun alussa (kesätenttien tulosten on tultava 5.9.2011 mennessä). Katsotaan sitten, miten toimitaan jotta asia saadaan kuntoon. Uusintaoikeus koskee muuten vain luento- ja muita kursseja, ei kirjatenttejä.

 

  • Kesätentit

KYSYMYS kesätenttimahdollisuuksista Kotimaisessa kirjallisuudessa

OPPIAINE VASTAA Kotimaisessa kirjallisuudessa voi ja on jo pitkään voinut molempina kesätenttipäivinä suorittaa KAIKKIA tenttejä. Toisin sanoen suunnittelua siltä osin voi tehdä jo vaikka edellisenä syksynä. Kesätenttipäivät ja -ajankohdat on ilmoitettu tiedekunnan sivuilla. Linkki sinne löytyy myös Kotimaisen kirjallisuuden sivuilta (OPISKELU - > OHJEITA OPISKELUUN - > TENTTIMINEN). Mainitulle sivulle on nyt lisätty tieto siitä, että rajoituksia kesätenttisuoritusten suhteen ei oppiaineen osalta ole. 

HUOM! Kesätenttien kesto on neljä tuntia. Jos kuitenkin tentit kotimaisen kirjallisuuden perusopintojen tenttejä, tentissä saa käyttää aikaa vain kolme tuntia (koska laitostentit, jolloin perusopintojen tenttejä suoritetaan, ovat talvella kolmituntisia). Tentaattori näkee tenttimisajan, koska tenttikuoriin merkitään kellonaika, jolloin luovuttaa kuoren vastauksineen valvojalle.

 

  • Opetuksen määrä

KYSYMYS Lukuvuonna 2010 - 2011 kotimaisen kirjallisuuden omaa, aineopintotasoista opetusta ei ole ollut tarjolla. Tenttiminen ei ole kovin hedelmällista opiskelua. Miksi opetusta ei aineopinnoissa ole?

OPPIAINE VASTAA Mainittu lukuvuosi on ollut poikkeuksellinen virkajärjestelyjen vuoksi, toisin sanoen opetusresurssit ovat olleet tavallista niukemmat. Sivuaineopiskelijoille haluttiin lisäksi tarjota pakollinen aineopintojen teoriapraktikum, mikä ohjaa opetusresurssien käyttöä. Aineopinnoissa on toki tänä keväänäkin omaa opetusta, ks. kurssi Kielikamppailuista kielileikkeihin Opetus keväällä 2011 -sivulla (Opiskelu-kategoria).

Toisaalta opetusta on ollut tarjolla Taiteiden tutkimuksen oppiaineryhmän yhteisenä opetuksena ja virtuaalikurssien muodossa. Viimeksi mainittu opetustarjonta on esitelty Opetus keväällä 2011 -sivulla. Lisäksi aineopinnoissa on lisätty esseesuoritusten mahdollisuutta. Lukuvuonna 2011 - 2012 aineopintotasoista omaa opetusta on tulossa tätä vuotta enemmän. 

18.01.2012 16:11 Sanna Elden-Pehrsson