Tom Linkinen

FM, tutkija

Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@utu.fi

Puhelin: (02) 333 6200

Huone 324

 

 

 

 

Valmistuin maisteriksi kulttuurihistoriasta vuonna 2000, jolloin jatkoin saman tien kulttuurihistorian jatko-opiskelijana. Kuluneiden vuosien mittaan olen toiminut myös tuntiopettajana Turun yliopiston historian laitoksella, avoimen yliopiston kulttuurihistorian opetustarjonnassa sekä Suomen virtuaaliyliopistossa. Vuodesta 2004 väitöskirjatyöni on valmistunut Marjo Kaartisen johtamassa Suomen Akatemian tutkimusprojektissa Ruumiillisuus ja ero esimodernissa englantilaisessa kulttuurissa . Tutkimustyö on edennyt Turun kulttuurihistorian oppiaineen lisäksi Englannissa Yorkin keskiajan tutkimuskeskuksessa, jossa työskentelin syksystä 2004 vuoden 2005 loppuun.

 

Tutkimus

Viimeistelen väitöskirjatyötäni "Stinking deed, deepest love. Same-sex sexuality in later medieval English culture", jonka olen jättänyt tiedekunnan esitarkastukseen marraskuussa 2011. Työssäni tarkastelen ja pohdin 1300- ja 1400-luvuilla eläneiden englantilaisten käsityksiä ja kokemuksia samasukupuolisesta seksuaalisuudesta, jota he kutsuivat mm. sodomiaksi ja synniksi josta piti vaieta - asiakokonaisuus joka nykyajan kulttuurissa tunnetaan lähinnä nimellä homoseksuaalisuus. Työni pohjautuu kaikenlaisiin mahdollisiin aihepiirin kannalta oleellisiin lähteisiin ja näinpä prosessi on vienyt vuosia, mutta tehty mikä tehty; omasta puolestani tutkimukseni alkaa nyt lopulta olla valmis.

Väitöskirjani ohella minua kiinnostavat tutkijana kirjoittamisen ja lukemisen historia, kuvat, vanhempien aikojen kirjallisuus, sekä keskiajan ja uuden ajan alun kulttuuri yleensäkin. Lisäksi alan olla yhä kiinnostuneempi keskiaikakulttuurista ja historiakulttuurista laajemminkin, ja tähän liittyvät kysymykset historiallisen tiedon käytöstä ja tulkintojen valikoitumisesta, poliittisuudesta ja historiatietojen voimasta, osana oman nykypäivämme keskusteluja.

Opetus

Olen useita vuosia ohjannut vanhojen aikojen kulttuurihistorian teemaseminaaria. Teemaseminaarissa aloitellaan antiikkiin, keskiaikaan tai uuden ajan alkupuolelle ajallisesti sijoittuvia kulttuurihistorian graduprojekteja.

Lisäksi olen toiminut jo pitkään tuntiopettajana, yliopiston lisäksi mm. avoimen yliopiston kulttuurihistorian opetustarjonnassa.

 

Julkaisut

Toimitettu teos:

Eva Johanna Holmberg & Tom Linkinen (eds.): Practices of Inclusion and Exclusion in Premodern Culture. Cultural History – Kulttuurihistoria 5. k&h kustannus, Turku 2005.

 

Artikkelit:

Tom Linkinen & Päivi Mehtonen: Viihdyttäviä kertomuksia kielen ja mielen synneistä: Keskiajan satiiri. - Satiirikirja. Toim. Sari Kivistö. Yliopistopaino, Helsinki University Press, Palmenia-sarja 2007.

Robert Darntonin "History of Reading" avaimena menneisyyden lukkoihin. - Avaintekstejä kulttuurihistoriaan. Toim. Hanna Järvinen ja Kimi Kärki. Cultural History - Kulttuurihistoria 6, Turku 2005.

Prostituutio ja "yleiset naiset" osana myöhäiskeskiajan englantilaisten todellisuutta. - Ennen & Nyt historian tietosanomat 2/2005: www.ennenjanyt.net/2005_2/linkinen.pdf

Sodomian synti "väärin" uskoneen pahuutena myöhäiskeskiajan Englannissa. - Etsijä 2/2005. Suomen kristillinen opiskelijaliitto SKY. 23-26.

Sukupuolinen vieras John "Eleanor" Rykener - naisena esiintynyt miesprostituoitu 1300-luvun Lontoossa. - Historiallinen aikakauskirja Haik 3/2004. 326-334.

Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinoiden anekauppias. Pervo myöhäiskeskiajan sukupuolittuneessa todellisuudessa. - Pervot pidot. Homo-, lesbo- ja queer-näkökulmia kirjallisuudentutkimukseen. Toim. Lasse Kekki ja Kaisa Ilmonen. Like, Jyväskylä 2004. 49-67.

Himon rangaistusten äärimmäisyys keskiajan ihmisten mielikuvituksessa. – 30-vuotias tunteilee. Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen juhlakirja. Toim. Kimi Kärki. Turun yliopiston historian laitos. Julkaisuja n:o 61, Turku 2002.

 

Lisäksi mm. kirja-arvosteluja, kuten esimerkiksi tämä:www.glossa.fi/mirator/pdf/euroopansynty.pdf

Ja tämä: http://www.ennenjanyt.net/2005_2/linkinen2.html

 

Tutkimuksen lisäksi puuhastelen myös kulttuuripuolella, tunnetuimmin keskiajan tutkimusta ja nukketeatteria yhdistelevässä näytelmässä John – Eleanor, josta tietoa esimerkiksi täältä: http://www.youtube.com/watch?v=59LxWHcIgUE

Ja täältä: http://www.glossa.fi/glossae/lehdet/glossae_2011_4.pdf

 

27.02.2012 14:23 Sirpa Kelosto