Avoimen väylän kulkija
Turkulainen Säde Nisula, 64, aloitti opintonsa avoimessa yliopistossa 90-luvun alussa. Nyt hän viimeistelee filosofian maisterin tutkintoa Turun yliopistossa.
Vuonna 1990 Säteellä oli kymmenen vuoden ikäinen käsi- ja taideteollisuusalan yritys, joka valmisti käyttö- ja taidetekstiilejä Naantalissa ja Raisiossa. Vuosien 1990–1993 lama oli yrittäjille vaikea.
– 90-luku oli liike-elämässä kamalaa aikaa. Käsi- ja taideteollisuusalalla useimmat tekijät aloittavat harrastuksen pohjalta ja monesti hyvällä liikeidealla, mutta kaupallinen ajattelutapa puuttuu. Olin hankkinut kaupallisen peruskoulutuksen sekä käsi- ja taideteollisuusalan koulutuksen. Minulla oli 90-luvun alussa huono omatunto siitä, että me selvittiin, kun niin kauhean moni idearikas ja hyvä tekijä joutui lopettamaan. Kilpailun vähetessä jäljelle jääneillä oli hyvä työllisyys ja markkinat. Tuolloin minun piti saada joku harrastus. Siltä pohjalta lähdin opiskelemaan, Säde muistelee.
Koko 90-luvun Säde suoritti työnsä ohella avoimen yliopiston opintoja. Kymmenen vuoden aikana hän ehti suorittaa perusopinnot kulttuurihistoriasta, taidehistoriasta ja uskontotieteestä. Kulttuurihistoria alkoi kiinnostaa Sädettä eniten, sillä hän etsi opinnoista vaihtelua työhönsä.
– Taidehistoria ei oikein puhutellut minua, vaikka se on lähellä ammattiani. Minulla oli siitä aikaisempaakin tietoa. Ei se kolahtanut, kuten kulttuurihistoria, jokapäiväisen elämän tutkimus.
"Ei me tiedetä, mitä aikaa me eletään!"
Opiskeltuaan kulttuurihistoriaa Säde innostui opinnoistaan yhä lisää. Myöhemmin yliopistossa kulttuurihistoriasta tulikin hänen pääaineensa. Vaikka Säde ei viihtynyt 50-luvun koulumaailmassa, nyt opiskelu tempasikin mukaansa. Hän luki avoimen yliopiston luennoilla käsitellyistä aiheista laajemminkin.
– Olen aina lukenut paljon, mutta siihen lukemiseen tuli syvyyttä. Kirjat alkoivat tulla aivan toisella tavalla mielenkiintoisiksi. Monta kirjaa oli luettava uudestaan.
Historian opiskelu sai Säteen myös pohtimaan sitä, kuinka koemme historian. Säde asui 60-luvun alussa Helsingissä. Hän ei ajatellut, että ilmassa olisi ollut jotakin erityisen radikaalia. Esimerkiksi Vanhan ylioppilastalon valtaus ei hänestä tuntunut silloin merkittävältä katkokselta historiassa, vaan pikemminkin se vaikutti jo aiemmin alkaneen laajemman liikehdinnän loppuvaiheelta.
– Olen elänyt pitkän elämän, mutta en tiedä eläneeni mitään tiettyä aikaa. Sitä elää joka päivä, mutta ei tiedä eläneensä jotain määrättyä aikaa.
Yliopistomaailmassa
Vuonna 2003 Säde aloitti opinnot Turun yliopistossa. Hän haki opinto-oikeutta avoimen yliopiston väylän kautta. Hän oli lopettanut yrityksensä vuonna 2000, joten aikaa opinnoille jäi runsaasti. Säde muistelee hymyillen, ettei alkujaan harkinnut suorittavansa perusopintoja pidemmälle.
– En minä aineopintoja suorita, se on niin vaativaa. En minä yliopistoon hae, se on niin vaativaa. Sitten olen tässä! Se vain vei mukanaan! Elämä on sellaista, että pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja antaa vain tilaisuuksille mahdollisuus. Heittäytyä. Yhtäkkiä huomaakin, että tekee!
Ensimmäinen vuosi Säteellä meni yliopisto-opintoihin totuttelemiseen. Hän kokee, että vaikka nuoremmat opiskelijat ovat ottaneet hänet hyvin mukaan seminaareihin, sukupolvien välillä on myös eroja.
– Nuoret ovat nykyään keskustelevampia. Koululaitos on muuttunut. Täällä huomaa sen ihan selvästi.
Säde suoritti yliopistossa myös naistutkimuksen perusopinnot. Aihe oli hänelle läheinen, mutta oppialan teoreettiseen kieleen totuttelemiseen meni aikansa. Ensimmäisen seminaarin jälkeen hän ihmetteli, mistä siellä puhuttiin.
– Representaatioita, diskursseja ja muuta… Olin ihan kauhuissani!
Vähitellen Säde liukui kuitenkin itsekin sisälle akateemiseen kieleen niin, että alkoi huomaamattaan käyttää sen terminologiaa.
Säde on kirjoittanut pro gradunsa Irtolaisuudesta epäiltynä ja haureellisissa aikeissa. Naiset irtolaislain soveltamisen kohteena vuosien 1945–1958 aikana Turussa ja se on arvosteltu.
– Syksyllä saan kaikki opinnot suoritettua. Assistentti Kirsi Tuohela sanoi, että minulla on oikeus opiskella vielä kolme vuotta, täydentää tutkintoa. Joka tapauksessa en tästä jatka. Niin olen aina tähänkin asti sanonut! Että en ainakaan jatka!
Asko Nivala
(Julkaistu aiemmin julkaisussa Kulttuurihistoria NYT 2007)