Ankaraa opiskelua – Mirjamin lukukausi Turkissa
Mirjami Schuppert, 27, vietti kevätlukukauden 2007 Ankarassa Turkissa. Mirjami suoritti Communication and Desing -sivuaineen Bilkent Universityssä, joka on englanninkielinen yksityisyliopisto.
– Turussa on mediatutkimus, mutta se on pitkälti elokuvatutkimusta. Ajattelin tulevaisuuden työnsaantia, sillä viestintäopinnoista on kuitenkin aika paljon hyötyä meidän alalla.
Vaihtoon hakeutuminen sujui helposti, sillä Mirjamia voi pitää vaihto-opiskelun konkarina. Aiemmin hän oli vuoden Erasmus-vaihdossa Krakovassa suorittaen siellä sivuaineen Interdisciplinary Studies in Humanities and Social Sciences. Puolassa Mirjami tutustui myös saksalaiseen aviomieheensä Fabianiin. Pariskunta on muuttamassa syksyllä Helsingistä Belfastiin Fabianin saatua kolmivuotisen rahoituksen poliittista filosofiaa käsittelevälle tutkimukselleen.
Viestintä sivuaineena
Opiskelu Bilkent Universityssä poikkesi Mirjamin mukaan suomalaisista yliopistoista. Ryhmäkoot olivat pieniä suurimpien luokkien ollessa kaksikymmentä henkeä, kun taas Suomessa luentokurssit ovat todella suuria.
– Se oli aika hyvä asia, mutta toisaalta opiskelijat olivat tosi nuoria. Nuorimmat olivat 17-vuotiaita. He valmistuivat kandiksi 21-vuotiaana ja harva jatkoi maisteriksi.
Opiskelijat tulevat Turkissa yliopistoon suoraan lukiosta. Suomessa yliopisto-opinnot aloitetaan usein siinä iässä, missä Bilkentistä valmistutaan.
Kurssien alussa jaettiin lukupaketti, jonka pohjalta keskusteltiin opettajan johdolla. Ero suomalaiseen opiskeluun oli, että kurssit eivät keskittyneet yhteen henkilöön tai kirjaan, vaan teoreetikkojen kautta käsiteltiin aina jotakin teemaa.
– Olin kurssilla Introduction to Communication Studies. Siellä luettiin esimerkiksi Susan Sontagia ja Barthesia. Toinen kurssi oli Visual Narratives and Visual Technologies, jossa käsiteltiin mm. Benjaminia ja Adornoa.
Mirjami valitsi erityisesti teoriakursseja, sillä niistä on hyötyä hänen valokuvan totuusarvoa käsittelevää pro graduaan varten, jossa vertaillaan erään Helsingin Sanomien 1970-luvun kuvaajan negatiiviarkistoa julkaistuihin onnettomuuskuviin. Teoreettisten kurssien ohella hän suoritti yhden harjoituskurssin valokuvalaboratoriossa sekä News Reporting and Writing -kurssin, jolla kirjoitettiin lehtiartikkeleita ja uutisjuttuja.
Turkkilaista arkea
Mirjami hankki asunnon noin 20 km Ankaran ulkopuolella sijaitsevan Bilkent Universityn alueen sijasta neljän miljoonan asukkaan Ankaran keskustasta.
– Yliopisto on yksityisyliopisto, joka on aidatulla alueella ja siellä on vartijat portilla. Siellä on yksi ostoskeskus, eikä mitään muuta. Minkä takia menisin Turkkiin asumaan pseudoamerikkalaisella kampuksella! Ei siellä näe arkielämää. Onhan sekin Turkkia, en sitä sano, mutta se ei ole edustava kuva Turkista.
Tällöin hän oppi vähän turkkia ja pääsi tutustumaan myös paikalliseen kulttuuriin.
– Ankara on jakautunut oikeastaan kolmeen keskustaan. Pohjoisessa on vanha kaupunki, jossa räjähti pommi juuri pari päivää ennen kuin lähdin Ankarasta. Siellä melkein kaikki naiset käyttävät päähuivia. Se on vähän köyhempää seutua. Se on vanha alue, joka oli olemassa ennen kuin Atatürk perusti Ankaran. Sitten on keskialue, missä on keskiluokkaa. Siellä sekä näkee että ei näe päähuiveja. Sitten on se rikas alue, jonka lähellä on suurlähetystöt. Siellä melkein kukaan ei käytä päähuiveja. Siinä näki lähes koko Turkin pienoiskoossa, Mirjami kuvailee.
Naisena Mirjami ei kohdannut varsinaisia ongelmia. Ankarassa oli turvallista liikkua. Turkkilaista kulttuuria voi kuitenkin pitää hänen mukaansa maskuliinisena.
– Jos menee esimerkiksi johonkin puistoon, siellä on hyvin vähän naisia. Lähinnä siellä on miehiä, jotka istuvat penkeillä ja syövät auringonkukansiemeniä. Ihmiset ovat tosi ystävällisiä, todella avoimia tiettyyn pisteeseen saakka ja vieraanvaraisia.
Mirjami myös matkusteli viikonloppuisin Turkin eri puolilla. Laajan maan alueet olivat varsin erilaisia. Itä-Turkin kulttuuri tuntui keskiaasialaiselta kun taas Mustanmeren rannikko tietyllä tavalla eurooppalaiselta. Ankara sijoittuu näiden väliin Länsi-Turkin keskiosaan. Mirjami kävi myös Fabianin kanssa Syyriassa, joka arabimaana poikkesi Turkista paljonkin.
Asko Nivala
(artikkeli julkaistu aiemmin julkaisussa Kulttuurihistoria NYT 2007)