"Votka sekä muut eväät jaettiin tasan"
Kulttuurihistoriaa vuodesta 2003 asti opiskellut Anna-Elina Matilainen, 26, vietti kuusi kuukautta opiskelijavaihdossa Pietarin valtionyliopistossa lukukaudella 2005–2006.
Käytännössä kielitaito rajaa jokaisen vaihtoon lähtijän kohdevalintaa.
– Osasin jonkin verran venäjää. Lisäksi Britannian paikkoihin on kovasti tungosta ja halusin joka tapauksessa jonnekin muualle kuin englanninkieliseen maahan, hän kertoo valinnastaan.
Idän suuntaan vetivät myös Anna-Elinan omat tutkimusintressit. Hän oli tehnyt proseminaaritutkielmansa venäläisestä aiheesta ja huomannut raskaaksi tosiasiaksi kielitaitonsa puutteellisuuden, jonka korjaaminen oli keskeisin syy lähteä Venäjälle. Toinen oli toivo valaistumisesta pro gradun suhteen.
– Tavallaan sellainen tulikin, sillä rohkaistun käsittelemään venäjänkielistä lähdeaineistoa ja päätin jatkaa proseminaarini aiheesta.
Lähes valmiissa tutkielmassaan Anna-Elina käsittelee venäläisen Nadezhda Durovan muistelmia, joka liittyi 1800-luvun alussa mieheksi pukeutuneena armeijaan ja päätyi sotakentälle.
– En usko, että tekeillä oleva graduni olisi ollut mahdollinen ilman vaihtoaikaani Pietarissa.
Luentosalissa ja jonossa
Valtionyliopiston saatetaan laskea olevan Pietari Suuren vuonna 1724 perustaman Pietarin akatemian ja sen perillisen Venäjän tiedeakatemian seuraaja, näin ollen se on eräs Venäjän vanhimpia yliopistoja.
Suunnitelman mukaisesti Pietarissa kielitaito kasvoi kohisten, sillä venäjän opetusta oli paljon ja se oli erittäin laadukasta – ainakin Anna-Elinan omassa ryhmässä. Luokassa istumisen lisäksi käytiin muun muassa opintoretkillä.
Yliopiston historian laitoksen ilmoitustaululla oli paljon kursseja tarjolla ja Anna-Elina sai valita niistä vapaasti. Venäjän kielen lisäksi hän opiskelikin monia historian kursseja.
– Sain molemmista mukavasti opintopisteitä. Istuin luennoilla, eivätkä venäläiset olleet turhan tarkkoja suoritusmerkintöjen antamisesta.
Suorittamistaan kursseista Anna-Elinalle jäi erityisesti mieleen elokuvahistorian sekä venäläisen kirjallisuuden historian luennot.
Paikalliset tenttivät kurssit suullisesti, kuten monesti ulkomailla tehdään. Vaihto-oppilaille löytyi korvaavia suoritustapoja esimerkiksi pieniä kirjallisia töitä ja joskus pelkkä läsnäolo riitti.
Kirjallisia suorituksia ei voinut tehdä englanniksi, eikä sen puoleen mitään muutakaan.
– Edes yliopiston kansainvälisten asioiden toimistossa ei puhuttu englantia, eikä luultavasti muitakaan kieliä venäjän lisäksi.
Venäläinen byrokratia aiheutti toisinaan turhautumista. Eräs ongelmista oli se, että viisumi ei riittänyt sellaisenaan, vaan poliisin piti rekisteröidä se. Tätä varten passi luovutettiin kansainvälisten asioiden toimistolle, jossa asiaa käsiteltiin lähes kolme kuukautta.
– Joka päivä toimistossa oli valtava jono opiskelijoita yrittämässä saada passiaan takaisin.
Huolimatta siitä että, byrokratia oli hankalaa, mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia Anna-Elina ei kohdannut ja sai aina lopulta kaikki asiat hoidettua.
Yhteisöllinen asuntola
Anna-Elina asui ilmaiseksi yliopiston asuntolassa lähellä yliopistoa ja keskustaa. Nyt kunnostettu asuntola oli vielä tuolloin todella huonossa kunnossa ja alkuun asuminen kahden hengen huoneessa vieraan kanssa tuntui omituiselta. Hän suunnittelikin ensin edullisen asunnon vuokraamista keskustasta.
Aikomus ei kuitenkaan toteutunut ja Anna-Elina on tästä erittäin tyytyväinen. Asuntolassa vallitsi hyvä yhteishenki ja kaikki olivat tovereita keskenään. Yhteinen kieli oli venäjä, sillä useat vaihto-oppilaat taisivat sitä paremmin kuin englantia.
Paikalliset opiskelijat asuivat usein kotonaan, mutta muualta tulleita venäläisiä majoittui asuntolassa, eikä heihinkään ollut vaikea tutustua. Henkeen kuului, että yhteisissä tiloissa keskusteltiin ja pidettiin toisille seuraa.
Vapaa-ajan riennot
Pietari tarjoaa kaikki miljoonakaupungin mahdollisuudet. Vaihtoporukan kanssa syntyivät tietyt kantapaikat ja ilta ulkona päättyi tavallisesti yhteisiin jatkoihin asuntolalla.
Useisiin museoihin pääsi opiskelijakortilla ilmaiseksi.
– Saatoin kävellä Eremitaasiin katsoakseni vain yhtä taulua, Anna-Elina muistelee. Näin ei syntynyt pakkoa nähdä mahdollisimman paljon yhden pääsymaksun hinnalla.
Teatteri, ooppera ja baletti olivat edullista opiskelijakortin kanssa, sen avulla vältti muuten hintoihin tulevan länsimaalaislisän.
Anna-Elina kulki myös Pietaria kauemmaksi esimerkiksi Arkangeliin. Junamatkat olivat hyvin edullisia ja junat jo itsessään kokemus.
– Makuuvaunut ovat isoja ja yön yli kestävällä matkalla kaikki tutustuivat toisiinsa. Votka sekä muut eväät jaettiin tasan ja pelasimme korttia.
Rauhaa saattoi etsiä tunnelmallisesta ravintolavaunusta. Pöytiä korostivat kukat ja pitsiliinat, kaiuttimista soi haikea venäläinen iskelmä.
Venäläinen mieli
Anna-Elina kertoo, että vaihtoon liittyi paljon stressiä ja monia vaikeuksia, mutta suosittelee Pietaria varauksetta.
– Menin sinne fatalistisella asenteella, valmiina mihin tahansa. Näin kahden tunnin jonotus ei tuntunutkaan kovin pahalta.
– Minua ei myös hätkähdyttänyt tietty töykeys esimerkiksi kaupan kassalla, vaan se tuntui jotenkin kotoisalta. Muualta kuin Suomesta tulleille se saattoi olla järkytys.
Toisaalta venäläiset olivat hyvin avoimia ja ystävällisiä sekä kiinnostuneita ja valmiita keskusteluun. Myös sivistyneisyys oli tärkeätä pietarilaisille:
– En kohdannut koskaan venäläistä, kuka olisi tunnustanut, ettei ole lukenut Dostojevskiä tai osaisi ulkoa pushkiniaan.
Teksti: Juhana Saarelainen
Kuvat: Anna-Elina Matilainen
(Ilmestynyt aikaisemmin julkaisussa kulttuurihistoria NYT 2009)