Tutkimus

Kulttuurihistorian tutkimuksen vahvuusalueita ovat tutkittavan aikakauden suhteen keskiaika ja uuden ajan alku sekä ajanjakso 1800-luvun lopulta nykypäivään. Temaattisia vahvuusalueita ovat populaari- ja mediakulttuurin tutkimus, tilan, ympäristön ja aineellisen kulttuurin tutkimus sekä sukupuolihistoria. Tärkeä vahvuusalue on myös oman tieteenalan perusteiden tutkimus. Vahvuusalueisiin sisältyviä ja niistä osin kehittyviä painotuksia ovat tiedon ja ajattelun, kokemuksen ja tunteitten historia.

Kulttuurihistorian tutkimuksen perustana on tutkimisen vapaus. Oppiaine tekee korkeatasoista tutkimusta, harjoittaa monitieteistä kansainvälistä yhteistyötä ja edistää tieteiden välistä keskustelua. Kulttuurihistorian toiminta-ajatuksena on opetuksen ja tutkimuksen mahdollisimman tiivis yhteys. Tutkimuksen kehittäminen merkitsee tällöin myös opetuksen kehittämistä.

Ajankohtaisesta tutkimuksesta löydät tarkempaa tietoa tutkimusryhmien, tutkimushankkeiden ja julkaisuiden sivuilta.

06.09.2012 14:57 Otto Latva