Arvioinnin perusteet yleisellä tasolla, Turun yliopiston luova kirjoittaminen

Opiskelijavalinta

Opiskelijavalinnassa otetaan huomioon sekä ennakkotehtävänä että pääsykoetilanteessa tehty teksti. Opintojen tarkoitus on kehittää kirjoittajaa hänen omista lähtökohdistaan, joista pääsykoetehtävät ovat antaneet osviittaa. Opinnot valmentavat monipuoliseen kirjoittamiseen ja tarjoavat työkaluja erilaisten kaunokirjallisten ja tietopohjaisten tekstien tekemiseen ja arvioimiseen.

Valituksi voi tulla hyvinkin erilaisten tekstien taitajia, ja opiskeluryhmän kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että edustettuna on sekä fiktiiviseen että nonfiktiiviseen kirjoittamiseen suuntautuvia kirjoittajia. Valitulta odotetaan aitoa kiinnostusta ja aktiivisuutta kirjoittamiseen sekä määrätietoista tahtoa kehittyä. Jokaiselta luovan kirjoittamisen opiskelijalta vaadittava peruslähtökohta on kyky kirjoittaa virheetöntä, kieliopillisesti pätevää suomen kieltä.

Hyväksi luetaan tilannekohtaisin painotuksin esimerkiksi seuraavia:

•    Tekstin välittämä lahjakkuus kirjoittamiseen. Tämä voi ilmetä esimerkiksi persoonallisena tyylinä, kielellisenä rikkautena, kerronnan sujuvuutena, nasevuutena tai iskevyytenä. Asiateksteissä hyviä piirteitä ovat selkeys, johdonmukaisuus ja persoonalliset näkökulmat. Tekstin omaperäinen aihe tai aiheen käsittelyn omaperäisyys ja yllättävyys voivat myös kertoa kirjoittajan lahjakkuudesta, samoin tekstin onnistunut rakenne.

•    Kyky hallita kokonaisuutta. Tekstin, olipa se lyhyt tai pitkä, tulee pysyä ehjänä ja siitä tulee hahmottua teema ja sanoma.

•    Draamantaju näkyy esimerkiksi tekstin asetelmassa tai vaikuttavassa käänteessä, tarkastelukulmissa, vastakkainasetteluissa, syy-seuraussuhteissa, painotuksissa. Draamantaju ilmenee myös jäntevänä kokonaisuutena.

•    Tekstin vaikuttavuus ilmenee lukijan aktivoitumisena  ajattelemaan ja  tuntemaan. Lukijan reaktiot voivat nousta koskettavasta tragediasta tai naurattavasta  komediasta yhtä hyvin kuin  hyvin argumentoidusta ja lähteitä hyödyntävästä asiatekstistä.

•    Tekstin monitasoisuus.  Monitasoinen teksti houkuttaa lukemaan uudelleen eikä  tyhjene merkityksistä ensimmäisen lukukokemuksen jälkeen.

 

Tavoitteet ja opiskelutapa lyhyesti

Opinnot tutustuttavat kirjoittajan kirjoittamisprosessin eri vaiheisiin ja koulivat hänestä kirjoittajan, joka kykenee hyödyntämään saamaansa palautetta ja antamaan rakentavaa kritiikkiä muille kirjoittajille. Opintojen aikana opiskelija saa käsityksen eri lajien ominaispiirteistä sekä kirjoittamisen prosessiluonteesta. Seikkaperäiset kuvaukset opintojen sisällöistä ja tarkoituksesta sekä kustakin opiskeltavasta kurssista ovat opintosuunnitelmassa.

Luovan kirjoittamisen opiskeluun Turun yliopistossa kuuluu lähiopetusta, vertaisryhmätyöskentelyä ja kirjoittamistehtäviä. Opiskelu on vuorovaikutteista ja opintojen aikana annetaan ja saadaan paljon palautetta. Itsereflektiotaidot, joiden avulla opiskelija kykenee arvioimaan omia tekstejään, tekemistään, omia kehitysmahdollisuuksiaan ja työtapojaan kirjoittajana, ovat luovan kirjoittamisen yliopisto-opiskelussa tärkeitä.

 Lähiopetuksena toteutuvien kurssien arvioinnissa opettaja arvioi tunnilla ja kotitehtävinä kirjoitettuja tekstejä, opiskelijan aktiivisuutta, prosessin onnistumista koko matkalta, ei pelkän lopputuloksen näkökulmasta, sekä opiskelijan kykyä antaa ja saada palautetta. Aktiivisuus ilmenee läsnäolona, annettujen tehtävien suorittamisena sekä  tuntikeskusteluun ja palautteenantoon osallistumisena. Oppimisprosessin kannalta merkittävää on, että opiskelija ymmärtää saamansa palautteen olevan sen antajan näkökulma kirjoitettuun tekstiin ja että palautteen tarkoitus on kannustaa kirjoittajaa kohti vieläkin parempaa lopputulosta. Samoin opiskelijan tulee ymmärtää oman näkökulmansa eri teksteihin olevan yhden ihmisen mielipide ja että mielipiteitä on monia.

 

Arviointiasteikko

Luovan kirjoittamisen kurssit arvioidaan pääsääntöisesti asteikolla 1 - 5.

Arvosana 5 edellyttää kaikkien edellä mainittujen osatekijöiden kiitettävää toteutumista sekä kirjoitetuista teksteistä välittyvää lahjakkuutta. Arvosanan 4 saa hyvä, aktiivinen ja sitoutunut opiskelija, joka vakuuttaa sekä kirjoituksillaan että osallistumisellaan. Arvosanan 3 ja siitä alaspäin saa suorituksella, josta jokin osatekijä – tekstit, aktiivisuus tunnilla ja tehtävien teossa, kyky ymmärtää ja hyödyntää saamaansa palautetta, kyky antaa rakentavaa palautetta – jättää toivomisen varaa.

Luovaa kirjoittamista opettavat kirjoittamisen ammattilaiset, joilla on kyky, velvollisuus ja oikeus arvioida opettamilleen kursseille osallistuneiden opiskelijoiden kurssista suoriutuminen.

 

Portfoliot, oppimispäiväkirjat, lukupäiväkirjat

Luovan kirjoittamisen kursseja suoritetaan myös kirjallisuutta lukemalla ja lukupäiväkirjoja tai esseitä tekemällä, osallistumalla erilaisille luentokursseille, joista kirjoitetaan luentopäiväkirjoja sekä osallistumalla projekteihin, joista kirjoitetaan reflektiivinen raportti. Näistä suorituksista sovitaan kurssin vastuuopettajan tai luovan kirjoittamisen vakinaisen yliopisto-opettajan kanssa ja ne arvioidaan joko arvosanalla 1 - 5 tai merkinnällä Hyväksytty/Hylätty. Ohjeita luentopäiväkirjan ja projektiraportin tekemiseen saa yliopisto-opettajalta tai kurssin vastaavalta opettajalta.

Oppilaitokset ja avoimet yliopistot, joiden luovan kirjoittamisen opinnot noudattelevat Turun yliopiston opintosuunnitelman sisältöjä, vastaavat opintojen toteutuksesta ja toteutuksen yksityiskohdista ja onnistumisesta itsenäisesti.

 

05.03.2012 13:58 Sanna Elden-Pehrsson