PRO GRADU -TUTKIELMIEN ULKOASUMUOTOILUT

SIVUMÄÄRÄ JA -NUMEROINTI

Mediatutkimukseen tehtävän pääaineen pro gradu -tutkielman sivumääräsuositus on 80-100 sivua, sivuainetutkielman osalta 50-60 sivua. Pro gradu -tutkielman laajuuden ei tule ylittää 150 sivua. Suosituslaajuuden ylittyminen saattaa vaikuttaa alentavasti pro gradu -tutkielman arvosanaan.

Sivumäärään ei lasketa mukaan kansilehteä, sisällysluetteloa eikä tiivistelmäsivua. Sivujen numerointi aloitetaan ensimmäiseltä varsinaiselta tekstisivulta numerosta 1. Lähdeluettelo lasketaan mukaan sivumäärään, ja lähdeluettelon sivut numeroidaan. Työn loppuun sijoitettavia erillisiä liitesivuja ei sisällytetä sivumäärään, eikä niitä numeroida.

KANSITUS

Kun pro gradu -tutkielma on esitarkastettu ja opiskelija on tehnyt siihen viimeiset ohjaajan ehdottamat korjaukset, opiskelija voi kansittaa gradunsa.

Pro gradu -tutkielmia tulee kansittaa tiedekuntaa varten kaksi kappaletta. Kansien värin opiskelija saa valita itse. Yleisin väri on musta, mutta väri voi olla jokin muukin.

Gradun selkämykseen tulee painattaa opiskelijan nimi ja vuosi, jolloin pro gradu on valmistunut.

Turun yliopistosta valmistuvien opiskelijoiden on mahdollista julkaista pro gradunsa sähköisesti. Katso julkaisuohjeet mediatutkimuksen opiskeluohjeista.

KANSILEHTI

Graduun laaditaan kansilehti, johon merkitään:

sivun keskelle:

- työn nimi (ja mahdollinen alaotsikko)

kansilehden oikeaan alareunaan omille riveilleen

- kirjoittajan nimi

- maininta Pro gradu -tutkielma

- valmistumiskuukausi ja -vuosi (valmistumiskuukausi = gradun valmistumiskuukausi)

- omalle rivilleen oppiaineen, laitoksen, tiedekunnan ja yliopiston nimi: Mediatutkimus, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Humanistisen tiedekunta, Turun yliopisto

Kansilehden jälkeen tulee tiivistelmäsivu.

 

TIIVISTELMÄSIVU

Tiivistelmä on laadittava seuraavan linkin takaa löytyvän mallin mukaisesti, ja siitä on käytävä ilmi mallissa ede llytetyt tiedot:

http://www.hum.utu.fi/opiskelu/perustutkinnot/tutkielmat/tiivistelma.pdf

Tiivistelmän tulee mahtua yhdelle sivulle (fontti 12, riviväli 1). Teksti tulee myös sijoittaa mallissa annettujen marginaalien sisälle. Oppiaineilla ei ole tiivistelmäsivua koskevia omia määräyksiä, vaan kaikkiin graduihin liitettävä tiivistelmä noudattaa humanistisen tiedekunnan antamaa ohjeistusta.

Tiivistelmästä tulee ilmetä

– tutkielman aihe

– tutkielman kohde, tutkimusongelma, aineisto ja tarkoitus

– käytetyt tutkimusmenetelmät (mikäli tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu tiettyyn kirjalliseen materiaaliin, on mainittava tärkeimmät lähdeteokset; mikäli tutkimus on luonteeltaan empiirinen, on mainittava käytetyt metodit)

– keskeiset tutkimustulokset

– tulosten perusteella tehdyt päätelmät ja toimenpidesuositukset

– asiasanat

Jos pro gradu -tutkielma kirjoitetaan jollakin muulla kielellä kuin suomeksi, tiivistelmäsivu tulee tehdä kahtena versiona, sekä kyseisellä kielellä että suomeksi.

MUOTOILUT LEIPÄTEKSTISSÄ

Teksti kirjoitetaan rivivälillä 1.5. Suositeltavia fontteja ovat yleisimmät ja helppolukuiset Times New (pistekoko 12) Roman tai Arial (pistekoko 11). Otsikot voi kirjoittaa suuremmalla pistekoolla ja lihavoida. Pää- ja alaluvut merkitään seuraavalla tavalla:

1. Pääluku

1.1. Alaluku

1.2. Alaluku

2. Pääluku

2.1. Alaluku

2.1.1. Alaluvun alaluku

2.1.2. jne.

Sivujen vasempaan reunaan jätetään kolme senttiä (3 cm) leveä marginaali, muihin reunoihin kahden sentin (2 cm) marginaalit. Sivuille merkitään sivunumerot joko oikeaan ylä- tai alareunaan.

Teosten nimet (esimerkiksi elokuvat, kirjat, lehdet tms.) kursivoidaan päätteineen. Ihmisten nimiä tai muita erisnimiä ei kursivoida.

Tekstikappaleet erotetaan toisistaan sisennyksellä (ensimmäistä kappaletta ei sisennetä) tai tyhjällä rivillä (tällöin ei sisennystä).

Pitkät lainaukset sisennetään ja kirjoitetaan 1-rivivälillä. Kohtuuttoman pitkät lainaukset eivät ole suositeltavia ja vaativat, kuten suorat lainaukset yleensäkin, perusteltua käsittelyä tutkielmassa.Lainaukset eivät toisin sanoen 'puhu puolestaan', vaan niiden sisältö ja oma tulkinta lainauksesta on selvitettävä tekstissä.

Vieraskieliset lainaukset voi joko kääntää tai lainata alkukielellä (tällöin käännös sisällytetään alaviitteeksi).

Tutkielman loppuun merkitään lähdeluettelo, jonka laatimiseen saa ohjeita Lähteiden käytön oppaasta.

27.09.2012 12:43 Mauri Paloheimo