Jukka-Pekka Puro
FT, dosentti, puheviestinnän lehtori
Puhelin: 333 7614
Sähköposti: jppuro@utu.fi
Työhuoneen numero: Sirkkala E309
Vastaanotto: ke 12-13
Olen syntyjäni tamperelainen, mutta sukujuuret ovat Varsinais-Suomessa. Tänne on ollut siis helppo kotiutua. Opiskelupaikkakuntani oli Jyväskylä, missä luin puheviestintää ja filosofiaa. Aineyhdistelmän seuraukset näkyivät väitöskirjassa asti. Sovelsin siinä fenomenologiaa keskinäisviestinnän teorian kehittelyyn. Fenomenologia ei ole jättänyt minua myöhemminkään rauhaan. Asian voisi ilmaista niin, että kun on kerran fenomenologiaan retkahtanut, siitä on vaikea päästä irti. Mediatutkimuksen fenomenologiset mahdollisuudet jaksavat kiinnostaa edelleen. Toinen laaja alue, jonka ympärillä tuotanto on pyörinyt, on retoriikka. Retoriikka ja retorinen kritiikki ovat tarjonneet niin opetuksessa kuin tutkimuksessakin kuluneina vuosina jatkuvasti uusia ahaa –elämyksiä. Minulla on myös jatkuva kiinnostus viestinnän ja median käytännön kysymyksiä kohtaan. Suurin osa käytäntöön suuntautuvista hankkeistani liittyy viestinnän johtamiseen, kriisitilanteiden viestintään sekä tiettyihin professiaalisen viestinnän erityisalueisiin. Pyrin siihen, että teoria ja käytäntö kulkisivat käsi kädessä ja tukisivat toisiaan. Tämä on ollut ohjenuora omien tekemisten suhteen ja siihen myös opettajana tähtään.
|
kuvat: janne mikkonen |
14.02.2011 11:54 Kaarina Vuorela