Maria Kesti

FM, apurahatutkija

Sähköposti: maria(at)spiik.net, mkesti(at)utu.fi
Työhuone: Lofsdalin sivukartanossa, silloin tällöin myös kampuksella, Sirkkala E311

Sullon väitöskirjaan neljänkymmenen väitöskirjan verran tavaraa ja vastayrityksistä huolimatta pidän tasaisesti mottona maksimityötä minimituloksella. Valmistuin vuonna 2000 kotimaisesta kirjallisuudesta, opiskelin sivuaineena viestintää ja päädyin opettamaan työkseni puheviestintää ja ilmaisutaitoa. Puheviestinnän mukana luisuin tekemään väitöskirjaa mediatutkimuksen oppiaineessa, vaikka työni liittyy mediaan vain metaforis-kirjaimellisesti. Jatko-opintoja aloin tehdä vuonna 2006, ja väitöskirjani silloinen sisällysluettelo kattoi koko länsimaisen filosofian, kaiken taiteen tekemisen ja tutkimuksen sekä koko viestinnän alan koulutuksen ja tutkimuksen, joiden pohjalta olin tekemässä humanistista puheopasta, kokeilemassa focus-ryhmähaastatteluita ja analysoimassa yliopiston puhekäytäntöjäkin. Paketti tuntui minusta aivan toteutuskelpoiselta.

Väitöskirja näyttää tällä hetkellä hieman toisenlaiselta. Se kulki mukanani taskuintellektuellismina siihen saakka, että sain Koneen säätiöltä apurahan. Koneen säätiön fantastisessa suojassa olen tehnyt tutkimusta vuoden 2011 alusta. Tutkijakautta ennen toimin satunnaispalkattuna viestinnän ja ilmaisun kouluttajana, free lance -toimittajana, kielenhuoltajana, taiteilijana sekä kolmen pienen tutkijanalun äitinä.

Tutkimuksellinen katseeni harittuu kahteen suuntaan, kulttuurintutkimuksen valtakritiikkiin ja kielen monimerkityksisyydellä leikittelyyn sekä ruumiillisuuteen, aistimiseen, fyysiseen kokemiseen ja kinestesiaan. Jälkimmäisen osalta intohimoni on konkreettisessa ruumiillisuudessa ja sen tieteellisissä mahdollisuuksissa, ei siis yksinomaan alueen käsitteellistämisessä.

Tutkimusta tehdessäni päähän ottamista aiheuttaa, että on ilmeisesti mahdotonta kehitellä mitään sellaista vallankumouksellista, jota joku muu ei olisi jossain keksinyt jo aiemmin. Vielä kuitenkin kuvittelen luovani jotain uutta ja erilaista. Työni käsittelee hetkien ilmaisukokonaisuuksia, niitä tilanteita, joissa olemme fyysisesti läsnä, joissa olemme olemassa, joissa olemme olemassa ruumiillisen, älyllisen ja kulttuurisen kokonaisuuden muodostamana subjektina. Näiden hetkien tutkimiseen olen luomassa uutta metodia, jossa käsitteellistän hetket ensin kielenä ja sovellan silloin kulttuurintutkimuksen välineitä, toiseksi fyysis-ruumiillisina, jolloin sovellan tutkimusvälineinä ilmaisutaidon ja puheviestinnän harjoituksia sekä ruumiinfenomenologiaa.

Haara-asento sekä paperisena ja näppäimistöllisenä tutkijana että fyysis-emotionaalisen alan taiteilija-opettajana pakottaa minut jatkuvasti kyseenalaistamaan sekä tutkimuksellisia että pedagogisia käytäntöjä. Tästä on toisinaan jopa hyötyä.

http://mariaspiik.nettisivu.org/

 

21.11.2011 11:58 Sanna Elden-Pehrsson