Professori John Richardson, FT, dos.

Musiikkitieteen dosentti, Helsingin yliopisto
Musiikin ja mediatutkimuksen dosentti, Turun yliopisto

Puhelin: 02-333 5462
Sähköposti: john.richardson(at)utu.fi
Vastaanotto: torstaisin klo 13-14

Nykyinen tutkimustyö

Kaikki nykyiset tutkimukseni kuuluvat "kulttuurisen musiikkitieteen" alaan. Erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat musiikki ja visuaalinen media (johon kuuluu elokuvamusiikki sekä muut audiovisuaaliset muodot), populaarimusiikin tutkimus, teknologian kulttuurinen tutkimus, kokeellisen ja avantgarde-musiikin kulttuurinen tutkimus, esittämisen ja performatiivisuuden tutkimus, musiikin arkielämän käyttötavat, sekä musiikin sukupuolitutkimus. Suurin osa työstäni soveltaa eklektisen metodologisen kentän musiikin kritisismistä joka perustuu musiikin tutkimukseen, kulttuurin tutkimukseen, fenomenologiaan ja semiotiikkaan.

Olen vastikään saanut valmiiksi kirjan An Eye for Music: Popular Music and the Audiovisual Surreal (Oxford University Press, 2011). Kirjassa käsitellään audiovisuaalisen ilmaisun suuntauksia 1990-luvulta lähtien, joissa on historiallisen surrealismin piirteitä. Siinä sovelletaan monenlaisia teoreettisia malleja uusiin audiovisuaalisiin käytäntöihin, esimerkiksi independent-elokuviin, populaarimusiikin live-esityksiin, filmatisoituihin oopperoihin sekä synkkaamisen tai mash-up-tekniikan kaltaisiin internet-käytäntöihin. Neosurrealismi nähdään tässä kontekstissa enemmänkin löyhästi liitettyjen käytäntöjen kokoelmana kuin yhtenä määrittelevänä "koodina". Surrealismiin perustuvan hermeneuttisen näkökulman lisäksi tapaustutkimuksia tulkitaan myös viittaamalla mm. digitaaliseen kulttuuriin, affektiteoriaan, kulttuurisen identiteetin (myös sukupuolen) alati muuttuviin ideoihin sekä informaatioaikakauden räjähdyskasvun ja monikasvoisuuden muotoihin ja käytäntöihin. Näkyvänä teemana kirjassa on kulttuurisen muistin rooli luovien käytäntöjen ymmärtämisen muokkaajana ajassa, jossa kulttuuristen artefaktien kierrättäminen on yhä edelleen tavallista. Edellisten aikakausien aaveet kummittelevat yhä monissa ilmaisutavoissa, joita yleisesti pidetään "nykyaikaisina".

Olen tällä hetkellä editoimassa kollegoideni kanssa kahta artikkelikokoelmaa The Oxford Handbook of New Audiovisual Aesthetics (toim. Claudia Gorbman, John Richardson & Carol Vernallis) sekä The Oxford Handbook of New Digital Media: Sound, Image, and Emerging Practices (toim. Carol Vernallis, John Richardson & Amy Herzog). Molemmat kokoelmat sisältävät kirjoituksia johtavilta tutkijoilta musiikkitieteen, mediantutkimuksen sekä elokuvatutkimuksen saroilta. Tätä ennen toimitin yhdessä Stan Hawkinsin kanssa teoksen Essays on Sound and Vision (Helsinki University Press/Yliopistopaino, 2007), johon kuuluu kirjoituksia laajalta kentältä, kuten musiikkivideoista, filmitaiteesta, pelimusiikista sekä indie-elokuvista.

Muihin töihini kuuluvat pyydetyt artikkelit kirjoihin The Ashgate Research Companion to Minimalist and Post-Minimal Music (toim. Kyle Gann, Keith Potter & Pwyll ap Sion); Music and the Idea of the North (toim. Rachel Cowgill, Dave Russell & Derek Scott); sekä Critical Musicology: Festschrift for Derek Scott (toim. Stan Hawkins). Minua on lisäksi pyydetty päivittämään The Grove Dictionary of American Music –sivustoa musiikkivideoista.

Aiempia julkaisujani ovat mm. kirja Wesleyan University Pressin "Music/Culture"-sarjaan, Singing Archaeology: Philip Glass's Akhnaten (1999); kolme lukua kokoomateoksiin, joihin kuuluvat The Ashgate Research Companion to Popular Musicology (toim. Derek Scott, 2009) sekä Peter Gabriel, From Genesis to Growing Up (toim. Michael Drewett, Sarah Hill & Kimi Kärki, 2010). Olen lisäksi julkaissut artikkeleita useassa alan julkaisuissa kuten Popular Music and Society, The Journal of Popular Music Studies, Popular Musicology Online sekä Musiikki. Julkaisuihini sisältyy sekä englannin- että suomenkielisiä töitä.

Aikaisempiin tutkimusaktiviteetteihini kuuluu vastuullisen johtajan tehtävä Suomen Akatemian tutkimusprosessissa 2003-2007, Contemporary Music, Media and Mediation (Teknologiset ja visuaaliset tekijät nykymusiikissa). Projekti työllisti neljä suomalaista tutkijaa ja tuotti yli 50 julkaisua, kaksi väitöskirjaa, lisensiaattitutkielman sekä kansainvälisen konferenssin. Olen tällä hetkellä ulkopuolisena asiantuntijana Oslon yliopiston tutkimusprojektiin, Popular Music and Gender in a Transcultural Context, jonka rahoittajana on Norjan tutkimusneuvosto (projektin johtajana professori Stan Hawkins).

Aikaisempiin työtehtäviini kuuluu etnomusikologian vt. professuuri Helsingin yliopistossa (2009-10); yliopistonopettajan tehtävä Åbo Akademissa (2010); Suomen Akatemian akatemiatutkija Jyväskylän yliopistossa (2003-2007); musiikin oppiaineen lehtoraatti Lontoon City Universityssä (1999-2003); musiikin, teknologian ja innovoinnin yliopistonlehtori tehtävä Leicesterin De Montfort –yliopistossa (2003); sekä Suomen akatemian tutkijatohtori musiikkitieteen osastolla, UCLA (1996-1997).

Tein väitöskirjani Refractions of Masculinity: Ambivalence and Androgyny in Philip Glass's Opera Akhnaten and Selected Recent Works vuonna 1995 Jyväskylän yliopistoon. Tarkastajina olivat Susan McClary (UCLA) sekä edesmennyt Raymond Monelle (University of Edinburgh). Olen Popular Musicology Online -julkaisun toimitusneuvoston jäsen ja toimin aktiivisesti myös kansainvälisten julkaisujen ja tutkimuspaneeleiden asiantuntija-arvioijana.

 

Kuva: Hanna Oksanen

01.11.2011 13:31 Tilda Junko