Perusopinnoista FM-tutkintoon. Musiikkitieteen graduopas

Oppaan ovat laatineet: Antti-Ville Kärjä, Yrjö Heinonen, Tiina Koivisto & Jukka Sarjala

Yliopisto-opiskelijan tavoitteena on valmistua eli suorittaa tutkinto, joka puolestaan pätevöittää useisiin erilaisiin ammatillisiin asiantuntijatehtäviin. Musiikkitieteen oppiaineessa suoritettava perusopintotasoinen ylempi korkeakoulututkinto on filosofian maisteri (FM), jota varten on tehtävä pro gradu tutkielma. Tämän oppaan tarkoitus on antaa ohjeita erityisesti pro gradun tekijöille. Opas on kuitenkin kirjoitettu siltä kannalta, että se auttaisi hahmottamaan pro gradun osana opiskelua kokonaisuudessaan. Näin oppaasta on toivottavasti hyötyä jo ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Tarkoituksena on täten myös madalluttaa niin sanottua gradukynnystä eli ajatusta pro gradusta jotenkin muusta opiskelusta erillisenä loppuvaiheen "mörkönä" ? tai poistaa kynnys kokonaan.

Oppaassa keskitytään gradun tekemiseen projektina ja prosessina teknisten ohjeiden kustannuksella. Yksityiskohtaisten muotoiluohjeiden sijaan painotus on siis gradun tekemisen yleisessä hallinnassa. Opas on totta kai myös tekijöidensä eli opinnäytteitä ohjaavien tutkijoiden näköinen, joskin sen toteutuksessa on pyritty opiskelijalähtöisyyteen. Gradun lailla opasta on syytä ajatella myös prosessina, joten kaikenlaiset kommentit ja kysymykset sen tiimoilta ovat tervetulleita. Palautetta voi lähettää oppiaineen toimistosihteerille.

 

06.09.2010 17:00 Sari Miettinen