Tutkimus
Turun yliopiston musiikkitieteessä tehdään ennen kaikkea kulttuurista musiikintutkimusta. Kulttuurinen musiikkitiede ymmärretään hyvin laajasti: se kattaa huomattavan osan musiikkitieteen ajankohtaisista kansainvälisistä suuntauksista. Sen alaan kuuluu muun muassa hermeneuttinen musiikkianalyysi ja musiikkikritisismi, musiikin ja nykykulttuurin tutkimus, musiikkisosiologia, etnomusikologia ja musiikin historiallinen tutkimus. Korostamme humanistisen tutkimuksen perinteitä, kulttuurikriittistä suuntautumista ja tieteidenvälisyyttä. Ammennamme musiikkitieteen eri tutkimusperinteistä, muista humanistisista aloista, kuten taiteiden, median ja kulttuurin tutkimuksesta, sekä filosofiasta. Painotamme tutkimuksessamme ajankohtaisuutta ja kansainvälisyyttä. Olemme erityisen kiinnostuneita estetiikan ja etiikan kysymyksiä yhdistävästä ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen pyrkivästä tutkimuksesta.
Tutkimme musiikkia yli genrerajojen - klassisesta populaari- ja kansanmusiikkiin. Tutkimuksen erikoisaloihimme kuuluvat musiikin mediatutkimus, elokuvamusiikin ja äänen tutkimus, musiikkiteknologian ja digitaalisen kulttuurin tutkimus, ekomusikologia sekä musiikin ja identiteetin väliset kytkökset. Viimemainittuihin liittyen tarkastelun kohteena on erityisesti musiikin suhde sukupuoli- ja seksuaali-identiteettiin, sukupolvi-identiteettiin, etnisyyteen, kansallisiin, alueellisiin ja paikallisiin identiteetteihin sekä moni- ja transkulttuurisuuteen.
Tutkimuksessamme painottuvat Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden laitoksen yhteiset tutkimuslinjaukset, Turun yliopiston Kulttuurihistorian hallinnoiman International Institute for Popular Culture -tutkimusyksikön (IIPC) tutkimuksellinen suuntautuminen sekä laajan kansainvälisen tutkimusverkoston hyödyntäminen. Erityisesti mainittakoon yhteistyö Oslon yliopiston Musiikkitieteen laitoksen kanssa liittyen Norjan tutkimusneuvoston rahoittamaan tutkimusprojektiin Popular Music & Gender in a Transcultural Context sekä yhteistyö Wolverhamptonin yliopiston Musiikin laitoksen kanssa klassisen nykymusiikin, populaarimusiikin ja musiikkiteknologian tutkimuksen saralla. Muita tärkeitä yhteistyökumppaneitamme ovat Lontoon City Universityn Musiikin laitos (elokuvamusiikin ja populaarimusiikin tutkimus, etnomusikologia) sekä Kööpenhaminan yliopiston Musiikkitieteen oppiaine (mm. populaarimusiikin tutkimus ja kulttuurinen musiikkitiede).
Tutkimuksen painopisteet
Ekomusikologia
Audiovisuaalisen musiikin tutkimus
Musiikin kriittinen diskurssianalyysi
Musiikki, sukupuoli ja seksuaalisuus
Tutkimusprojektit ja -verkostot
Cultural Industries in Finland 1945 - 2000: Concepts, Practices, Values
Shared Creativity in Finnish Contemporary Music
Henkilökunta
Tutkijat
Anna-Elena Pääkkölä KM, FM
Atte Tenkanen MuM, FT
Juha Torvinen, FT
Jatko-opiskelijat
Musiikkitieteen jatko-opiskelijoille tarkoitettu tutkimusseminaari kokoontuu Salongissa torstaisin klo 16-18. Seminaaria vetää John Richardson.
Jelena Gligorijevic FM
Jopi Harri FL
Sini Hytönen FM
Ville Iivari FM
Hanna Kaikko FM
Hannele Kosonen, FM
Sini Mononen, FM
Aila Paavola FM
Anneli Pere FM