Ekomusikologia
Ekomusikologia on kansainvälisesti kasvava kulttuurisen musiikintutkimuksen suuntaus, joka pohtii musiikin, kulttuurin ja luonnonympäristön vuorovaikutuksellista suhdetta. Erityishuomion kohteena on musiikin ja musiikintutkimuksen yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti keskeiset ympäristö(vastuu)kysymykset. Toisin sanoen, ekomusikologia korostaa musiikintutkimuksen ekokriittistä näkökulmaa. Ekomusikologia keskittyy erityisesti seuraaviin kysymyksiin:
1) Mikä tehtävä ja vastuu musiikilla ja musiikkikulttuurilla on ympäristökatastrofien, ilmastonmuutoksen, sukupuuttojen ja luonnonvarojen ehtymisen ravistelemassa maailmassa?
2) Kuinka musiikki heijastaa, muokkaa ja kritisoi ihmisen ympäristösuhdetta tänään ja historiallisesti tarkasteltuna ja mikä merkitys taiteella ja populaarikulttuurilla on ihmisten ympäristötietoisuudelle?
Ekomusikologian perusmetodologia (ekokriittinen tutkimus) toimii kattokäsitteenä, jonka avulla voidaan tarkastella erilaisia musiikin lajeja (klassinen, pop, jazz, äänitaide, kansanmusiikki jne.) sekä musiikin yhteyksiä mediaan ja muihin taiteen ja kulttuurin muotoihin. Koska luonto on historiallisesti ollut yleisimpiä musiikin aiheita, ekomusikologinen näkökulma voi nostaa myös menneiden aikakausien musiikin uudella tavalla ajankohtaiseksi. Lisäksi ekomusikologinen ote lähestyy tuoreella otteella myös alkuperäiskulttuurien musiikkeja (sekä näiden uusiokäyttöä nykyisessä populaari- ja taidemusiikissa) korostaessaan alkuperäiskansojen ja -kulttuurien tiivistä luontosuhdetta. Kulttuurisen musiikintutkimuksen ohella ekomusikologialle läheisiä musiikintutkimuksen aloja ovat mm. äänimaisematutkimus, populaarimusiikin tutkimus, musiikin sosiologia ja musiikkianalyysi.