Marjaana Virtanen, FT
Suomen Akatemian tutkijatohtori (1.7.2009-30.6.2012)
Puhelin: 02-333 5839
Sähköposti: maorvi(a)utu.fi
Olen kiinnostunut esittämisen tutkimuksesta, esityslähtöisestä musiikkianalyysistä, musiikin tekijyyteen liittyvistä kysymyksistä ja suomalaisesta taidemusiikista. Väitöskirjassani Musical Works in the Making: Verbal and Gestural Negotiation in Rehearsals and Performances of Einojuhani Rautavaara's Piano Concerti (2007) analysoin tapoja, joilla muusikot konstruoivat teoksia ja teostulkintoja elävissä harjoitustilanteissa. Väitöskirjaa edeltänyt lisensiaatintutkimukseni (2001) käsittelee virtuoosisuutta Selim Palmgrenin pianokonsertoissa.
Toimin tällä hetkellä Suomen Akatemian tutkijatohtorina Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaineessa, jossa olen suorittanut filosofian maisterin, lisensiaatin ja tohtorin tutkintoni (2000, 2002, 2007). Olen lisäksi valmistunut säveltapailun ja musiikin teorian opettajaksi Turun ammattikorkeakoulusta (2002) ja opiskellut pianonsoittoa Turun konservatoriossa. Lukuvuoden 2003-4 työskentelin vierailevana Fulbright-tutkijana Indianan yliopistossa Bloomingtonissa ja vuodet 2004-6 tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa LYAS-tutkimushankkeessa (Luovan yksilön ammatillisten toimintojen vakiintuminen 1900-luvun Suomessa). Olen aikaisemmin työskennellyt tuntiopettajana myös musiikkioppilaitoksissa.
Syksyllä 2007 aloittamani post doc –tutkimus Luonnoksista kantaesitykseen: säveltäjän ja muusikon välinen vuorovaikutus musiikkiteoksen luomisprosessissa käsittelee säveltäjä-muusikko-interaktion vaikutusta säveltäjä Jyrki Linjaman tilausteoksen muotoutumiseen. Tutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta Shared Creativity in Finnish Contemporary Music (Jaettu luovuus uudessa suomalaisessa musiikissa).