Turun VI lesbo-, homo- ja queer-tutkimusseminaari 9.–1.10.2006
ABSTRAKTIT
Abstraktit ovat aakkosjärjestyksessä esitelmän pitäjän sukunimen mukaan. Otsikon jälkeen on sulkeissa ilmoitettu esitelmän aika ja paikka.
Aarnipuu, Tiia (HY): Pyhimys pukeutuu Kristukseen: Queer-luentoja "mieheksi naamioitumisesta" keskiaikaisissa pyhimyslegendoissa
(1.10. ls. IX klo 10.00-11.45)
Abstrakti:
400-luvulla alkoi bysanttilaisiin pyhimyslegendoihin ilmestyä miehen vaatteisiin pukeutuneita ja usein munkkiluostarissa elämänsä loppuun eläneitä neitsyitä. Myöhäiskeskiajalla eri puolilla Eurooppaa tunnettiin myös rukouksen voimalla itselleen parran kasvattanut neitsyt. Yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta näitä pyhimyksiä ei koskaan kanonisoitu, mutta kristitylle kansalle he olivat tuttuja ja tärkeitä läpi keskiajan.Sukupuolirajoja rikkovat kristilliset pyhimykset avaavat queer-luennan avulla kiinnostavia näkökulmia sukupuolen ambivalenssiin ja sukupuolettomuuteen kristinuskossa. Tärkeitä uskonnollisia tulkinta-avaimia legendoihin ovat mm. kaste Kristukseen pukeutumisena, mieheksi tuleminen edellytyksenä Kristuksen seuraamiselle ja askeesi Kristuksen ruumiillisena imitoimisena.
Aiemmassa tutkimuksessa pyhimykset luetaan "mieheksi naamioituviksi naisiksi" ja sukupuolen ylittäminen ohitetaan "tosiasiassa mahdottomana" asiana. Väitän, että sukupuolettomuus ei ole vain mahdollista, vaan uskonnollisesti erityisen merkityksellinen olemisen tapa. Sukupuolen ambivalenssi ja sukupuolettomuus voidaan lukea marginaalin sijasta aivan kristinuskon ytimeen. Pyhimysten vaatteiden vaihtamisen voi nähdä mieheksi naamioitumisen sijaan (sukupuoleltaan ambivalenttiin tai kokonaan sukupuolettomaan) Kristukseen pukeutumisena ja sitä kautta sukupuolesta riisuutumisena tai lapsen sukupuolettomaan tilaan jäämisenä. Queer-näkökulmasta voisi puhua performatiivisesta sukupuolettomuudesta.
Ei ole olemassa mitään luonnollista mieheyttä, jota ristiinpukeutuva pyhimys kopioisi. Pyhimysten sukupuoli on toistuva, opittu performanssi ja selviytymisstrategia, niin ennen vaatteiden vaihtamista kuin sen jälkeenkin. Naamioituminen voi "identiteetin piilottamisen" sijaan laajentaa tai lisätä "identiteettejä" eli tuoda esille lisää sen sijaan, että peittäisi näkyvistä enemmän.
Queer-luettuina ristiinpukeutuvat pyhimykset kertovat myös, että kirkkoisien "nainen tulee mieheksi" retoriikkaa voi lukea muustakin kuin naisten alisteisen aseman historian näkökulmasta. Kun lukee Paavalin galatalaiskirjettä uskonnollisesti sensitiivisten queer-lasien läpi, sukupuoli on maallinen ilmiö eikä ainakaan taivasten valtakunnassa ole sen paremmin miestä kuin naistakaan. Mieheksi tuleminen näyttää ehkä yhdet kasvot maailman totuutena ja toiset Jumalan totuutena.
Carlson, Mikko (TY): Outoa yhteiskuntakritiikkiä vai silkkaa ego-trippailua? Kirjallisuuskritiikki, (homo)tekijyys ja Christer Kihlmanin Argentiina-teokset
(1.10. ls. X klo 14.15-16.15)
Abstrakti:
Vuonna 1930 syntynyt Christer Kihlman on 1950-luvun lopulta lähtien ollut yksi maamme nimekkäimmistä ja arvostetuimmista suomenruotsalaisista kirjailijoista. 1960-70-luvuilla puhuttiin Saarikoski – Salama – Kihlman –akselista; mieskirjailijoista, jotka tarttuivat rohkeasti yhteiskunnallisiin epäkohtiin, poliittisesti ja kulttuurisesti arkaluontoisiin asioihin, ns. tabuihin. Siinä missä kahden edellisen kirjailijan osana on edelleenkin ollut edustua uusvasemistolaisen "äijäkirjallisuuden" airueina, Kihlmanin osana on ollut painua taka-alalle. Tähän on ollut myös syynä - muutamin poikkeuksin - lähes kahden vuosikymmenen hiljaiselo. Tässä työryhmäpaperissani kysyn, millaista muutosta Kihlmanin kirjailijakuvassa (tekijyydessä) merkitsevät 1980-luvun alkupuolella ilmestyneet ns. Etelä- Amerikka –teokset päivänkritiikkien valossa.Ennen 1980-lukua Kihlman oli vakiinnuttanut asemansa herpaantumattomana porvariston nurkkakuntaisuuden ja ahdasmielisyyden kuvaajana, jonka jokainen uusi teos oli ollut merkkitapaus. Kritiikin kannuksia niittäneen ja kirjailijanuran huipentumana pidetyn Kalliin prinssin (1975) jälkeen Kihlmanin nähtiin teoksissaan heittäytyneen äärimmäiseen individualismiin, "ego-trippeihin". Yksi syy tähän tulkintaan oli se, että hänen nähtiin kirjoittavan omasta elämästään: ongelmallisena koettiin, että minäkertojan ohella kahden Etelä-Amerikka –teoksen päähenkilöt olivat poikaprostituoituja (ja samalla minän "rakastettuja".) Lähden liikkeelle yleiskuvasta, ettei Etelä–Amerikka –teoksia "ymmärretä" sen enempää kritiikeissä kuin hänen tuotannostaan tehdyssä vähässä tutkimuksessakaan. Tätä myös Kihlman on myös itse argumentoinut.
Käsittelen työssäni (mahd.) seuraavia aihealueita:
- Minkälaisen kuvan kritiikkien kautta saa 1980-luvun kirjallisuuskentästä?
- Miten vaikea kriitikoille on hyväksyä "erilainen" yhteiskuntakriittisyys?
- Minkälainen aika 1980-luku on käsitellä homoseksuaalista rakkautta osana porvarillista ydinperhemallia? Mitä "pervoa" siinä on? Vrt. nykyaika.
- Millaista tekijyyttä Kihlman haluaa itse olla teksteissään tuottamassa?
- Miten ko. aika tuottaa itsestään "tilan", jossa tietynlainen diskursiivinen puhe on vallitseva, vai onko sittenkään? Millaisia ristiriitaisuuksia siinä on?
Hyödynnän kriitikin luennoissa oman lukutapani reflektiossa Eve Kosofsky Sedgwickin käsitteitä "paranoidisen" ja "reparatiivisen" lukemisen eroista, jos kohta kritikoin myös tämän "dikotomian" vaaroja.
Flanagan, Victoria (Macquarie University, Australia): Gender Dissent: Representations of Transgendered and Queer Indentities in Children’s fiction
(1.10. ls. X klo 10.00-11.45)
Abstrakti:
Clothing is a potent cultural symbol of gender and sexual difference, and the act of wearing clothes deemed socially appropriate for the opposite sex is generally considered to be transgressive and provocative. The popular association of cross-dressing with deviant sexuality further articulates its transgressive cultural status, leading most people to assume that cross-dressing is an unsuitable topic for children’s literature. Yet, contrary to this expectation, cross-dressing is not unusual in literature produced for children. Cross-dressing characters regularly feature in a variety of children’s books. These span an array of different genres and socio-cultural contexts, including picture books, fairy and folk tales, junior fiction, fantasy and Young Adult novels. For the most part, cross-dressing representations in Children’s Literature are desexualized and therefore carefully distanced from the adult cross-dressing arena. However, a small collection of innovative children’s books has defied this trend by portraying cross-dressing characters whose transgressive identities problematise conventional categories of gender and sexuality. Using examples which range from fairy and folk tales written several hundred years ago to a selection of recently published Young Adult fiction from Sweden, Canada and Australia, this paper will address the way in which cross-dressing is used to subvert and queer stable categories of identity.
Hekanaho, Livia (HY): Kuolema Venetsiassa ja halun liike: Kohti kuolemaa. Lee Edelmanin sinthomoseksuaalin käsite ja vanhan herran pervohalu
(1.10. ls. X klo 14.15.-16.15)
Abstrakti:
"Hän oli ehtinyt huomata, etteivät Tadzion hampaat olleet aivan moitteettomat, ne olivat hiukan teräväkulmaiset ja kalpean himmeät, niissä ei ollut terveyden kiiltoa, ne olivat oudon himmeät ja läpikuultavat, niin kuin joskus kalvetustautisilla. ’Hän on hyvin hauras ja heikko, hän on sairaalloinen’, Aschenbach ajatteli. ’Hän ei luultavasti elä kovinkaan vanhaksi.’ Eikä hän jäänyt tekemään tiliä itselleen siitä, miksi tuo ajatus tuotti hänelle tyydytystä ja rauhoitti häntä." (Kuolema Venetsiassa, 189-190.)
Tarkastelen Thomas Mannin laajaa novellia Kuolema Venetsiassa (Der Tod in Venedig, 1912) hyödyntäen Lee Edelmanin queer-teoreettista ajattelua, jonka olennainen osa on Jacques Lacanin psykoanalyyttisen teorian lukeminen suhteessa radikaalin kiellon kautta tulkittuun queerin kategoriaan. Mannin novellaa on luettu kauneuden kokemuksen kuolemaan yhdistävänä filosofisena teoksena ohittaen vaivihkaa teoksen suhde pederastisen rakkauden perinteeseen ja välttäen keskustelemasta teoksesta myös kuvauksena ikääntyneen, kunniallisen kaappihomon heräämisestä tunnistamaan ja tunnustamaan oma homoseksuaalisuutensa vuosisadanvaihteen kontekstissa. Hän kokee ja ilmaisee halunsa lainaten kuvaston pederastisen rakkauden eriaikaisista tulkinnoista tavalla, jonka tekivät tunnetuksi jo 1700-luvulla Johann Joachim Winckelmann ja myöhemmin mm. Cambridgen apostolit. Perinne, jossa aikuisen miehen rakkautta nuorukaiseen representoidaan viittauksin Platoniin ja klassillisen antiikin pederastisen rakkauden kuvauksiin taiteessa ja mytologiassa aktivoituu Mannin teoksessa, ja sen ympärille rakentuu monimutkainen viittausten ja merkitysten verkosto.
Kuten Lasse Kekki on todennut, Mannin novellalle keskeinen sairaus-tematiikka on yleensä yhdistetty liian yksiviivaisesti ajatukseen homoseksuaalisuudesta (tarttuvana), tuhoon vievänä ja elämälle vastakkaisena ja sitä uhkaavana tautina. Tarkastelen Mannin teosta hyödyntäen Lee Edelmanin teoreettista työtä, jossa hän nostaa keskiöön Freudin ja Lacanin kirjoitukset kuolemanvietistä liittäen keskusteluun Lacanin myöhäistuotannolle keskeisen reaalisen kategorian ja kysymyksen jouissancesta. Luennalleni keskeiset teoriatekstit muodostavat erityisesti Edelmanin monografia No Future (2004) sekä artikkeli "Sinthom-osexuality" (2003). Edelman korostaa Lacanin siirtyneen uransa loppupuolta kohti yhä enemmän teoretisoimaan halun käsitteen sijasta juuri Freudin viettiteoriaa. Sinthome on käsite, jonka Lacan löysi James Joycen romaanista Finnegans Wake, ja sinthome saa merkittävän sijan "myöhäisen Lacanin" teoriassa. Sinthome ei ole oire (symptom) vaan se on merkityksellistymätön, ja se määrittelee meistä jokaisen partikulaarisen pääsyn jouissanceen. Juuri sinthome määrittelee meistä kullekin ominaisen suhteen omaan jouissanceemme. Sinthome on läheisessä suhteessa sekä reaaliseen että kuolemanviettiin, hajottavaan ja uudelleen määrittelyn mahdolliseksi tekevään absoluuttisen negaation periaatteeseen. Lacanin ilmauksen mukaan "elämämme, se keitä koemme olevamme, on oman sinthomemme oire." Edelman kuvaa käsitteellään sinthom-osexuality kulttuurista positiota, jota voi kuvata yhtä lailla queeriksi/queerin positioksi, heteronormatiivisen kulttuurin radikaaliksi toiseudeksi, joka kiteytyy sinthom-osexualin figuurissa.
Miesten homoseksuaalisuus on Mannin teoksen keskiössä yhtä lailla Gustav von Aschenbachin, nuoren Tadzion, Aschenbachin laivalla kohtaaman vanhan homokeikarin (Kekin termein "lähettilään") kuin gondolierien yhteisön ulkopuolelle suljetun, toimiluvatta asiakkaitaan "palvelevan" "pahan gondolieerin" hahmossa. Nuorukaisille keimaileva "lähettiläs" tarjoaa mallin, jonka mukaisesti Aschenbach oppii ilmaisemaan oman homoseksuaalisen halunsa "kirjoittamalla" sen konkreettisesti ja tunnistettavasti ruumiinsa pintaan ja tehden normista poikkeavan halunsa näkyväksi. Vanhan keikarin tarjoamaa mallia seuraten Aschenbach omaksuu normatiivisen heteroseksuaalisuuden piiristä pois suljetun toisen position. Luonnehdin tätä normatiivista järjestystä uhkaavaa, radikaalia toiseutta edustavaa asemaa sinthom-osexualin positioksi. Mannin novellassa hyödynnetään myös Venetsian perinteistä roolia homoseksuaalisen halun ilmaisemisen ja toteuttamisen paikkana (ks. Robert Aldrich (1993), Kalha (2005)). Kysymys on tietenkin myös Tadzion halusta. Mitä Tadzio haluaa, kysyn Freudia mukaillen. Onko nuorukaisen halu vain iäkkään erastēsin toiveiden heijastusta vai onko myös Tadzio nähtävissä päättäväisenä viettelijänä, onko Tadzio pervonuori in the making, joka vanhassa ihailijassaan tunnistaa oman halunsa?
Luen Aschenbachin hahmon ympärille keskittyvää novellaa analysoiden sen keinoja representoida (ja osaltaan tuottaa) miesten välistä homoseksuaalista halua vuosisadanvaihteen kontekstissa. Tarkastelen Aschenbachin matkaa rakkauteen ja kuolemaan avaten sinthom-osexualityn käsitettä ja tulkiten sen lävitse tuhoavan ja tuottavan kuolemanvietin merkityksiä teoksessa. Sinthom-osexualityn käsite avaa näkökulmia, joista tarkastelen novellan normin piiristä poissuljetun halun, seksuaalisuuden sekä sairauden ja kuoleman tematiikkaa, jossa halu, tuho ja tuhoutumisen halu punoutuvat queer-luentaa vaativalla tavalla yhteen. Teoksessa halu hahmottuu joksikin, mikä hakee omaa lakkaamistaan, tilaa ilman jatkuvuutta ja tulevaa: no future.
Hemming, Mia (TaY): Homoseksuaalinen rakkaus hyvän ihmisen määreenä. Aristoteleen käsityksiä parisuhteista ja rakkaussuhteista
(1.10. ls. IX klo 10.00-11.45)
Abstrakti:
On välttämätöntä, että sellaiset liittyvät pariksi, jotka eivät tule toimeen ilman toisiaan; esimerkiksi mies ja nainen liittyvät yhteen jälkeläisten tuottamiseksi. Tämä ei tapahdu valinnan perusteella, vaan kuten muillakin eläimillä ja kasveilla, ihmisellä on luonnollinen halu jättää jälkeensä itsensä kaltainen olento. (Aristoteles, Politiikka, I kirja, 2. luku)
Pyrin esityksessäni tarkastelemaan Aristoteleen käsityksiä miehen ja naisen sellaisesta suhteesta, jossa he ovat yllä kuvatun kaltaisesti liittyneet pariksi sekä pyrin tarkastelemaan Aristoteleen käsityksiä saman sukupuolen omaavien henkilöiden välisistä rakkaussuhteista. Oletan Aristoteleen käsitysten miehen ja naisen parisuhteesta sekä samaa sukupuolta olevien henkilöiden rakkaussuhteesta noudattavan Aristoteleen yleisempää hahmotelmaa hyvästä elämästä ja hyvästä inhimillisestä toiminnasta. Oletan siten Aristoteleen käsitysten hyvästä elämästä ja hyvästä inhimillisestä toiminnasta olevan sopusoinnussa hänen käsitysten kanssa parisuhteista ja rakkaussuhteista.
Tällöin oletan, että välttämättömyys ajaa Aristoteleen mielestä miehen ja naisen liittymään pariksi, mutta välttämättömyydestä tapahtuva toiminta ei sinänsä koskaan Aristoteleen mielestä riitä hyväksi inhimilliseksi toiminnaksi. Eläimet myös liittyvät pariksi tai pariutuvat välttämättömyyden pakosta jälkeläisten tuottamiseksi, mutta ihminen eroaa eläimestä järkensä määrittämänä, jolloin hänen tulee toimia myös muuten kuin välttämättömyyden pakosta. Hänen tulee toimia myös oman järkensä käytön ohjeistamana eli hänen tulee myös tehdä harkintaansa perustuvia valintoja. Jos mies ja nainen liittyvät pariksi välttämättömyyden pakosta, niin miehen ja naisen tulee rakastaa myös valinnan perusteella sen sijaan, että hänen rakkaudellista toimintaansa ohjeistaisi vain välttämättömyys, jolloin hän olisi eläinten ja kasvien kaltainen olento, jota hänen ei ole tarkoitus olla, vaan hänen tarkoituksensa on järkensä käytöllä erota eläimistä ja kasveista, olla ihminen, ominaisella toiminnallaan.
Tällöin oletan, että Aristoteleen mielestä hyväksi inhimilliseksi toiminnaksi rakkaudellisessa toiminnassa ei riitä miehen ja naisen liittyminen pariksi välttämättömyyden pakosta, vaan hyvää inhimillistä toimintaa rakkaudellisessa toiminnassa tulee todentaa sellaisissa suhteissa, jotka perustuvat valintaan. Jos miehet ja naiset liittyvät pariksi välttämättömyyden pakosta, niin valinnan perusteella tulee miesten rakastaa miehiä ja naisten naisia, sillä tuollaisiin suhteisiin ei häntä aja välttämättömyys vaan ainoastaan valinta. Miesten keskinäinen rakkaus ja naisten keskinäinen rakkaus olisi siten vapaata toimintaa, sellaista toimintaa, joka tapahtuu vain itseään varten sen sijaan, että se olisi toimintaa jonkin pakottavan puutteen poistamiseksi eli tässä tapauksessa sen puutteen poistamiseksi, että mies yksinään tai nainen yksinään ei kykene tuottamaan jälkeläisiä, hän on siten puutteellinen yksinään jälkeläisten tuottamisessa. Miesten tulee rakastaa miehiä ja naisten naisia, jotta rakkaudellinen toiminta voisi olla hyvää inhimillistä toimintaa. Miehen ja naisen liittyminen pariksi ei sinänsä vielä todenna hyvää inhimillistä toimintaa, sillä hyvä inhimillinen toiminta määrittyy vasta järjen käytön perusteella, eli tässä tapauksessa valinnan perusteella.
Holmberg,
Eva Johanna (TY): Veren merkitsemät? Juutalaismiehen kuukautiset uuden ajan alun Englannissa
(1.10. ls. IX klo 10.00-11.45)
Abstrakti:
Honkanen, Leila (JY): Kristillis-psykoanalyyttinen eheytysideologia kriittisesti tarkasteltuna
(1.10. ls. IX klo 14.15-16.15)
Abstrakti:
Hyttinen, Elsi (TY): "Kuka maisteri Vikstedtin vieressä nukkuu?" Homoseksuaalisuuden käyttö varhaisen työläiskertomuksen raaka-aineena
(30.9. ls. X klo 15.00-17.00)
Abstrakti:
Elviira Willmanin (s. 1875) näytelmä Kellarikerroksessa (1907) kuvaa vuosisadanvaihteen yhteiskunnan alimpia: kaupunkiköyhälistöä, juoppoja ja prostituoituja. Näytelmä ilmestyi painettuna vuonna 1907, ja seuraavana vuonna sitä esitettiin ainakin Sörnäisten työväennäyttämöllä. Kellarikerroksessa, kuten Willmanin tuotanto yleensäkin, luetaan yleensä työväenkirjallisuuden jatkumolle. Näytelmän keskeisimpiä hahmoja on maisteri Vikstedt, joka saarnaa köyhille siveellisyyttä. Vikstedtillä itsellään on kuitenkin salaisuus, johon esitykseni otsikkokin viittaa: hänen vuodekumppaninsa on väärää sukupuolta.Esityksessäni luen esiin niitä merkityksiä, joita norminvastainen seksuaalisuus näytelmässä Kellarikerroksessa saa. Lisäksi osoitan, kuinka nämä merkitykset kytkeytyvät niihin keskusteluihin, joita 1900-luvun ensivuosikymmenen Suomessa seksuaalisuudesta ja sen reuna-alueista käytiin. Erityisesti kiinnitän huomiota tapaan, jolla seksuaalisuus kytkeytyy tarinassa kysymykseen luokasta.
Jämsä, Juha (HY, SETA): Homomiehen perhe ja vanhemmuus
(30.9. ls. IX klo 13.00-14.30)
Abstrakti:
Vanhemmuuden jakaminen on yksi niistä suurista periaatteista, joka nykyään ohjaa perhepolitiikkaa ja vanhemmuuteen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Vanhemmuutta ollaan jakamassa miesten ja naisten kesken, vaikka äidin ensisijaisuus edelleen monissa yhteyksissä paljastuu puheen taustalta. Entä miten jakamisen käy kun perhe ei noudatakaan heteroseksuaalisen parin mallia? On yksinhuoltajien perheitä, mutta joissain perheissä saattaa vanhempia olla useampia kuin kaksi. Pariskuntienkin perheet saattavat rikkoa vanhemmuuspuheen oletuksen, jos pariskunnat muodostuvat kahdesta naisesta tai kahdesta miehestä.Homoseksuaalisesti tuntevat miehet ja miesparit toimivat nykypäivänä yhä useammin lapsiperheiden vanhempina. Perheet ovat muodoltaan monenlaisia ja usein sisältävät useampia kuin kaksi vanhempaa. Vanhemmuus jaetaan esimerkiksi naisparin tai itsellisen naisen kanssa. Perheet saattavat olla myös erilaisia uusioperheitä ja yksinhuoltajaperheitä.
Tutkimuksessani tarkastelen mitä tapahtuu kun lapsiperheiden vanhempina toimivat homomiehet puhuvat perheistään ja vanhemmuudestaan ja joutuvat puhuessaan turvautumaan olemassa oleviin puhetapoihin, joilla perheiden todellisuuden kuvaaminen käy usein vain vaivoin. Pyrin etsimään tapoja, joilla miehet yrittävät ylittää perheen käsitteeseen liittyvät oletukset vanhempien oikeasta lukumäärästä ja oikeista sukupuolista perhemääritelmissään. Mielenkiintoista on myös seurata miten miehet kehittelevät tapaa, jolla kuvata vanhemmuutensa ja seksuaalisen suuntautumisensa yhtäaikaista olemassaoloa, ilman että vanhemmuuden ja seksuaalisuuden teemat "lipsahtavat sijoiltaan". Miesvanhemmaksi identifioituminen käy huomattavasti helpommin, mutta mitä tapahtuu kun vanhemmuuden arkisia rutiineja suorittava mies kohtaa suosionosoituksia, joiden perustaa hän jää hiukan ihmetellen pohtimaan?
Kekki, Lasse (TY): Kauniiden kehojen kirjasto: Historia, sukupolvet ja homofobian todistaminen Alan Hollinghurstin romaanissa The Swimming-Pool Library
(1.10. ls. X klo 14.15-16.15)
Abstrakti:
Esitelmäni aiheena on nykyenglantilainen homokirjallisuus, jonka juuret ulottuvat 1800-luvun lopun seksologiaan ja Oscar Wilden (1854–1900) hahmoon kiteytyneeseen "modernin homon syntyyn". Tarkemmin sanottuna tutkin englantilaisen Alan Hollinghurstin (1954–) esikoisromaania The Swimming-Pool Library (1988).Vaikka teos on kirjoitettu aidsin aikakaudella, ei romaani tuo 1980-luvun länsimaista homokulttuuria perusteellisesti mullistanutta epidemiaa esille. Sen sijaan Hollinghurstin romaani näyttää suorastaan juhlivan promiskuiteettista homokulttuuria, mitä korostaa se, että romaanin tapahtumat ovat sijoitettu vuoteen 1983, viimeiseen kesään ennen aidsia. The Swimming-Pool Library -romaanin päähenkilö 25-vuotias William (Will) Beckwith kutsuukin tuota aikaa seuraavasti: "My life was in a strange way that summer, the last summer of its kind there was ever to be." (SPL, 3.) Kuten Brenda Cooper toteaa, Hollinghurst sijoittaa romaaninsa Englannin imperiumin häviämisen ja aidsin ajan tulon väliseen aikaan (Cooper 2000, 70).
Hollinghurstin romaanissa traditio, kieli ja kirjallisuus saavat aivan omanlaisen merkityksensä. Siinä homoseksuaalisuuteen oppiminen on visuaalista ja esteettistä toimintaa, joka ei tähtää välttämättä homoidentiteetin konstruoimiseen vaan aistilliseen nautintoon. Pääosaa romaanissa näyttelee antiikkisia arvoja nimellään kunnioittava vuonna 1864 perustettu Lontoon Russell Streetillä sijaitseva voimailu- ja uimalaklubi The Corinthian Club ("Corry"), jossa Will toistuvasti vierailee tyydyttääkseen fyysistä harjoittelutarvettaan sekä esteettis-eroottista nälkäänsä. Homokirjallisuuden traditioon ja erityisesti juuri brittiläisen homokirjallisuuden perinteeseen on kuulunut homojen oman Arkadian eli antiikin Kreikan ja sen välimerellisen perinnön ihannointi, joka kulminoitui 1800- ja 1900-luvulla "homokirjailijoiden" matkusteluun Välimeren maissa (Fone 1985, 13-34; Norton 1991, 328-333; Aldrich 1995, 69-100). Homokirjallisuuden traditiota varioiden Hollinghurstin romaanissa antiikin maailma siirretään Lontooseen Corry Clubille, jossa käy paljon miehiä eri maista. Klubilla, omassa "uima-allaskirjastossaan", miesten ruumiista tulee "kuvakirjoja", joita romaanin päähenkilö uupumattomasti silmäilee.
Siinä missä 1980-luvun homokirjallisuus oli pitkälle juuri tunnustuksellista eli ns. ulostuloromaaneihin kuuluuvaa kirjallisuutta, Hollinghurstin romaani avautuu pikemmin todistuksellisuuden suuntaan. The Swimming-Pool Libraryssa päähenkilö joutuu Englannin homofobisen menneisyyden todistajaksi samalla kun hänelle paljastuvat konservatiivisen yläluokkaisen Englannin salat.
Kinnari,
Eva-Mikaela (ÅA): Monstermammor i fosterlandet: Den finska politiska debatten om assisterad befruktning
(1.10. ls. IX klo 14.15-16.15)
Abstrakti:
I min presentation kommer jag att diskutera den samtida finska politiska debatten kring assisterad befruktning. Detta görs genom en diskursanalys av olika officiella dokument såsom skriftliga spörsmål och utskottsbetänkanden samt lagförslag från riksmötena 2002-2006. Som ledsagare på min resa genom skogen av biologisk determinism och heteronormativitet kommer jag att ha den av Nina Lykke introducerade queera cyborgen. Den finska politiska debatten kring assisterad befruktning liknar i mångt och mycket den danska debatten såsom den beskrivs av Lykke (2000). De nya reproduktiva teknologierna innehåller subversiva möjligheter till ett uppbrott av den hittills hegemoniska reproduktionsordningen i sitt avfärdande av heterosexuellt samlag som grunden för familjen och förlängt också samhället. De nya reproduktiva teknologierna och de cyborg-barn den skapar sätter de gamla biologiska sanningarna i gungning och skapar skräck; inget är längre naturligt. För att skydda sig från detta förfall måste teknologierna införlivas i en heteronormativ ordning, där de enda som ska få barn är de som i princip skulle klara av det utan teknologiernas hjälp. Det faktum att de inte gör sätts åt sidan, och heterosexualiteten sjukdomsförklaras. Med denna sjukdomsförklaring avser jag det krav som många lagstiftare i Finland ställer på att den kommande lagen om assisterad befruktning ska stiftas så att behandling ges enbart på medicinska grunder. Den lesbiska modern blir monstruös både genom sin koppling till den icke-heteronomativa användningen av reproduktionsteknologi samt genom sin positionering som både mor och queer, en position som är obegriplig i den heteronormativa familjediskursen. Den queera cyborgens projekt är att avsexualisera reproduktionen – och följaktligen att dekonstruera alla begränsande dikotomier.
Korhonen, Anu (HY): Kaunis mutta mies: Nuoruus, rakkaus, Gaveston ja Drayton
(1.10. ls. X klo 14.15-16.15)
Abstrakti:
Peirs Gaveston, Christopher Marlowen näytelmästä parhaiten tuntemamme kuningas Edwardin rakastettu, kertoo "itse" elämäntarinansa Michael Draytonin vuonna 1594 julkaisemassa runoelmassa Peirs Gaveston, Earle of Cornwall. Draytonin kuvittelema Gaveston on jumalaisen kaunis mies, jonka ulkonäkö selittää lähes kaiken hänelle tapahtuneen – ja varsinkin hänen suhteensa Edwardiin. Runoelman sankari oli 1500-luvulla hyvin tunnettu hahmo; häneen viitattiin useissa ajan teksteissä. Gavestonia voi tulkita monien ajan aatevirtausten kautta, mutta tässä esitelmässä haluan keskittyä juuri kauneuteen sukupuolen rakentajana.Ruumiillinen kauneus määriteltiin uuden ajan alun esteettisessä ja tunneteoriassa poikkeuksetta naisiseksi: naiset olivat kaunis sukupuoli ja kauneus oli naisellinen ominaisuus. Tämä ei tietenkään estänyt miehiä olemasta kauniita, mutta kauneuden suhde miehisyyteen oli aina jännitteinen. Ulkoinen viehättävyys koettiin erityisesti nuorten miesten ominaisuudeksi. Iästä tuli keskeinen kysymys ruumiin arvioinnille, ja nuorten miesten miehisyys sukupuolitettiin toisin kuin aikuisten.
Kauneus taas nähtiin lähes ainoana halun ja rakkauden motiivina. Kauneuden aiheuttamien tunteiden vastustaminen oli lähes mahdotonta, varsinkin miehille. Niinpä nuorten miesten erityinen kauneus asettaa heidät kulttuurisesti mielenkiintoiseen tilanteeseen suhteessa seksuaalisuuteen ja rakkauden sekä ystävyyden tunteisiin. Miehet kohdistivat rakkautensa paitsi naisiin myös nuoriin miehiin. Ongelmaksi muodostui se, millaisiin tekoihin miesten välisessä ystävyydessä sai ryhtyä. Gavestonin kauneus teki hänestä siis sekä rakastettavan että rakastajan ja Edwardista sekä avuttoman kauneuteen reagoijan että aktiivisen partnerin rakkaudessa.
Näistä lähtökohdista ponnistaen tarkastelisin esitelmässäni Gavestonin kauneutta kahdelta mielenkiintoiselta suunnalta. Yhtäältä kauneus on merkittävää Gavestonin kuvitellun subjektiviteetin ja eletyn ruumiillisuuden kannalta, osana hänen identiteettiään ja henkilöhistoriaansa. Draytonin Gaveston konstruoi itsensä juuri ruumiin kauneuteen tukeutuen.
Toisaalta kauneus on keskeistä sille, miten Drayton tarjoilee lukijoilleen tulkinnan Gavestonin ja Edwardin rakkaustarinasta. Tällöin kauneus on sosiaalinen sukupuolittava rakenne, joka normittaa kahden nuoren miehen välisen suhteen helposti ymmärrettävään muotoon heteroseksuaaliseen rakkauteen suuntautuneessa kulttuurissa. Edwardin ja Gavestonin nuorekas kauneus pakottaa liikkeelle heidän välisensä tunteet, mutta samalla se selittää heteronormatiivisessa tulkintakehyksessä, miksi Gavestonin viehätystä ei voinut vastustaa.
Etsin siis kauneuden paikkaa mieheyden ideologiassa erityisesti ikäkysymyksen ja tunteiden historian kannalta. Nuoren miehen kauneus oli sekä kauneuden naisisuutta vahvistava että sitä purkava kulttuurinen kuva. Samalla kauneus paljastaa mielenkiintoisen näkymän mieheyden ajalliseen rakentumiseen uuden ajan alun miesten elämänkulussa.
Kuhlefelt, Eva (HY): Kvinnlig maskulinitet som identitetspolitiskt och estetiskt projekt under mellankrigstiden med särskild hänsyn till Hagar Olsson
(30.9. ls. X klo 13.00-14.30)
Abstrakti:
I förordet till sitt samtidsverk Nykyaikaa etsimässä (1929) valde Olavi Paavolainen att rikta sig till den finlandssvenska författaren och kritikern Hagar Olsson (1893-1978) varefter han också tillägnade henne boken. Han utnämnde Olsson till den nya generationens "profet" som ensam och "konstig" satt på sin tron i ett land som inte förmådde ge henne den uppskattning hon hade varit förtjänt av. Mitt syfte är att synliggöra Hagar Olssons maskulinitetsproduktion som ett led i ett modernt könsöverskridande projekt. Jag granskar hennes roll som maskulin modernitetsrepresentant på den finska kulturbarrikaden och gör nedslag i en tradition av kvinnligt skrivande under mellankrigstiden, en tradition som presenterar en kvinnlig, maskulin genusposition. Slutligen gör jag en nyläsning av Olssons självbiografiskt färgade och feministiska roman Chitambo (1933).En viktig referens är boken Female Masculinity (1998), i vilken Judith Halberstam framhåller att män och maskulinitet bör skiljas åt samt att kvinnor under hundratals år producerat och upprätthållit just maskulinitet och att de kan tydliggöra hur maskulinitet, liksom femininitet, utgör en parodierbar konstruktion, inte en biologisk, ursprunglig uppsättning egenskaper som är förbehållna män. Halberstam presenterar en åsidosatt och ogiltigförklarad kvinnlig maskulinitet, en maskulinitetsmodell utan män, ett specifikt genus med egna traditioner, praktiker och en egen kulturhistoria. I denna process spelar skönlitteraturen en viktig roll.
I avhandlingen vill jag lyfta fram en tradition av kvinnligt skrivande som uttryckligen problematiserar frågor kring denna alternativa genuskategori. Det är inte svårt att urskilja mellankrigstida texter (Lydia Wahlström, Ulla Bjerne, Margareta Suber m.fl.) i vilka maskulint identifierade kvinnor presenteras som handlingskraftiga subjekt. Om vi placerar dessa texter i en alternativ och entydigt "lesbisk kanon" eller om vi utgår från att kvinnorna är "mansidentifierade", kan vi inte urskilja det faktum att texterna gestaltar kvinnor som bidragit till att producera och upprätthålla modern maskulinitet. I Hagar Olssons Chitambo gestaltas denna subversiva identitetsproblematik t.ex. genom den kvinnliga huvudpersonens maskulina föreställningssfär. Kan man alltså tänka sig en queert färgad utvidgning av representationen "Den Nya Kvinnan"? Vilka textuella strategier använder kvinnor före 1950-talet för att skriva liv i en identitetsposition som samhället saknar begrepp för? Frågan är om inte den nya, moderna människan rätt ofta är både kvinna och maskulint identifierad.
Kuosmanen, Paula (HY): Sateenkaariperheet, arki ja temporaalisuus
(30.9. ls. IX klo 13.00-14.30)
Abstrakti:
Tarkastelen työryhmäpaperissani sitä, miten temporaalisuus kietoutuu sateenkaariperheiden tutkimiseen. Työryhmäpaperini pohtii samalla ajallisuuden käsitettä, erilaisten aika-käsitteiden suhdetta queer-teorian perusajatuksiin: performatiivisuuteen, heteronormatiivisuuden kyseenalaistamiseen ja queer-subjektin rakentumiseen. Sovellan näitä ajatuksia naisparien arjen tutkimiseen. Ajallisuuden ymmärtäminen laajemmin kuin vain lineaarisena historiana avaa queer-teorian keskeisiä kysymyksiä konstruktionismin ja representaatio-keskeisen ajattelun tuolle puolen.
Kuorikoski, Niina (OY): Lesbot liikkeessä. 1990- ja 2000-luvun yhdysvaltalaisen television lesborepresentaatioita
(30.9. ls. IX klo 15.00-17.00)
Abstrakti:
Jo useiden vuosien ajan on puhuttu television homobuumista ja queer tv:stä, joilla viitataan televisiossa selkeästi lisääntyneisiin homo- ja queer-representaatioihin. Sarjat kuten Mullan alla (Yhdysvallat 2001-2005), Will & Grace (1998-2006), Älä kerro äidille (Iso-Britannia 1999-2000), Älä kerro äidille 2 (Yhdysvallat 2000-2005) ja Sillä silmällä (Yhdysvallat 2003-nykypäivä) ovat tuoneet homomiehet television keskiöön. Lisäksi monissa sarjoissa niin kutsutuista poliisisarjoista nuorten sarjoihin on ollut homoaiheisia juonenkäänteitä ja tarinoita.Homomiesten representaatioiden lisääntyessä lesbohahmot ovat jääneet marginaaliin. On vain muutamia televisiosarjoja, joissa lesboja nähdään pidemmän kuin yhden tai muutaman jakson ajan. Esimerkki tällaisesta sarjasta on Teho-osasto (Yhdysvallat 1994-nykypäivä), joissa Kerry Weaverin hahmo on ollut pysyvä osa sarjaa jo useamman tuotantokauden ajan. Myös uusintoina jälleen kerran pyörivässä Buffy, vampyyrintappajassa (Yhdysvallat 1997-2003) on sarjan päähenkilöihin lukeutuva lesbohahmo. Näiden harvojen esimerkkien jälkeen lesbohahmot ovat todella nousseet esiin televisiossa vasta yhdysvaltalaisen, saippuasarjaksi usein kutsuttavan L-koodin (Yhdysvallat 2004-nykypäivä) alettua vuonna 2004.
Tarkastelen tässä esitelmässä television tarjoamia lesborepresentaatioita. Tarkoituksenani on pohtia sitä, millaisia lesborepresentaatioita televisiossa on nähty ja miten ne ovat mahdollisesti muuttuneet siirryttäessä 1990-luvulta 2000-luvulle. Nostan esille muun muassa sarjoissa esiintyviä teemoja ja niiden tapaa kuvata lesboutta. Käytän esimerkkinä edellä mainittujen sarjojen lisäksi Todistettavasti syyllinen –sarjan (Yhdysvallat 2003-nykypäivä) lesboteemaista jaksoa. Ajallisuuden teema nousee esille kyseisessä jaksossa tarinan liikkuessa yhtäaikaisesti sekä "menneisyydessä" että "nykyisyydessä" poliisien selvitellessä vuosikymmeniä aikaisemmin tapahtunutta nuoren naisen kuolemaa. Pyrin jakson kautta pohtimaan sitä millaisena kahden naisen välinen suhde näyttäytyy kun kaksi eri historiallista ajanjaksoa kohtaavat fiktionalisessa televisiorepresentaatiossa. Toivon, että jakso toimii mielenkiintoisena esimerkkinä liikkeessä olevista lesborepresentaatioista, joita tämä esitelmäni käsittelee.
Kurvinen, Heidi (OY): Tabusta "trendiksi" -homoseksuaalisuus virolaisessa lehdistössä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa.
(30.9. ls. IX klo 15.00-17.00)
Abstrakti:
Esitelmässäni pohdin sitä, miten 1980- ja 1990-lukujen taitteen yhteiskunnallinen murros vaikutti sekä Viron glbt-ihmisten että virolaisen median tapaan rakentaa homoseksuaalista identiteettiä. Pohdin, miten pitkään kiellettynä ollutta teemaa käsiteltiin sekä tapahtuiko homoseksuaalisuuden ympärillä käydyssä keskustelussa selkeitä muutoksia. Tutkimuskohteen tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että Ivika Nõgelin vuonna 1990 tekemän kyselyn mukaan virolaiset suhtautuivat maan uudelleenitsenäistymisen kynnyksellä homoseksuaalisuuteen suhteellisen myötämielisesti. Nyky-Virossa homoseksuaalisuuteen liittyy kuitenkin runsaasti kielteisiä mielikuvia.Homoseksuaalisuus oli ollut Virossa sallittua maailmansotien välisenä aikana, mutta Neuvostoliiton miehityksen jälkeen miesten väliset suhteet kieltänyt laki asetettiin voimaan. Lesboudesta ja biseksuaalisuudesta ei neuvostoyhteiskunnassa edes puhuttu, mutta se ei tarkoittanut sitä, että naisten väliset suhteet olisivat olleet sallittuja.
Perestroikan vuosina homoseksuaalisuuden teema alkoi kuitenkin nousta vähitellen esiin julkisessa keskustelussa. Vuonna 1989 nuortenlehti Noorus julkaisi identiteettinsä kanssa kamppailleen nuoren homomiehen kirjeen ja homoseksuaalisuus alkoi nousta median agendalle laajemminkin. Glbt-ihmisten näkyvyys lisääntyi virolaisessa yhteiskunnassa myös muuten. Tallinnassa järjestettiin vuonna 1990 seksuaalisia vähemmistöjä käsitellyt konferenssi ja perustettiin Viron lesboyhdistys (Eesti Lesbiliit). Laki miesten välisestä sodomiasta mitätöitiin vuonna 1992 ja samana vuonna perustettiin Viron homoliitto (Eesti Gayliit).
Esitykseni pohjaa sekä painetussa mediassa julkaistuihin homoseksuaalisuutta käsitelleisiin artikkeleihin että lehdistön sivuilla julkaistuihin glbt-ihmisten seuranhakuilmoituksiin. Lisäksi täydennän aineistoa Viron lesbo- ja homoyhdistysten aktiivijäsenten haastatteluilla, pohtiessani seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluneiden henkilöiden tapaa rakentaa homoseksuaalista identiteettiä yhteiskunnallisen avautumisen vuosina.
Homoseksuaalisuuden historiaa Virossa käsittelevä tutkimushankkeeni on tällä hetkellä vasta alkuvaiheessa ja tästä johtuen tarkoitukseni ei ole esittää pitkälle meneviä tulkintoja vaan nostaa esiin aihepiirin pohjalta nousseita kysymyksiä ja valottaa tutkimushankkeen ensimmäisiä päätelmiä.
Kähkönen, Lotta (TY): "The future is something else entirely": Transidentiteetti Jackie Kayn romaanissa Trumpet
(30.9. ls. X klo 13.00-14.30)
Abstrakti:
Skotlantilaisen kirjailijan Jackie Kayn romaani Trumpet (1998) on saanut innoituksensa yhdysvaltalaisen jazzmuusikon Billy Tiptonin (1914–1989) elämästä. Tipton syntyi naisena, mutta alkoi esiintyä miehenä muusikon uran aloittaessaan. Juuri Tiptonin tapaus herätti aikanaan ensimmäisten joukossa suuren yleisön ja median huomion, vaikka Yhdysvaltain historiasta löytyy lukuisia vastaavia ristiinpukeutujien tarinoita. Kayn 1990-luvun lopun Iso-Britanniaan sijoitettu romaani kertoo kuuluisasta jazztrumpetistista Joss Moodystä. Kuten esikuvansa Billy Tipton, myös Moody vaihtaa identiteettinsä mieheksi aloittaessaan muusikkouransa.Romaanin kerrontaan on sisällytetty useita eri kertojaääniä, jotka muistelevat legendaksi nousseen muusikon elämää tämän kuoleman jälkeen. Moodyn oma näkökulma tulee esille vain kirjeen muodossa, jonka hän jättää perinnöksi adoptiopojalleen Colemanille. Tarkastelen paperissani miten Moodyn identiteetin konstruoiminen nähdään eri kertojien näkökulmista. Millaisia tarinoita, selityksiä ja fantasioita eri kertojat rakentavat liittyen erityisesti Moodyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen? Lisäksi pohdin miten menneisyyttä ja tulevaisuutta rakennetaan uudelleen hänen tarinansa valossa ja miten tarina suhteutuu transidentiteettien käsitteellistämiseen ja representaatioihin lähihistoriassa, erityisesti 1980-luvun lopusta lähtien.
Luen kerronnan moniäänisyyttä strategiana, joka vastustaa tarkoituksellisesti lopullisen vastauksen löytämistä Moodyn elämänvalintoihin ja hänen tarinansa normalisoimista. Moodyn ristiipukeutumista ei voida yksinselitteisesti redusoida transsukupuolisuuteen, transvestisuuteen tai kysymykseen vallasta. Trumpetistin identiteetti rakentuukin eräänlaiseksi ajassa liikkuvaksi, jatkuvasti dekonstruoituvaksi dis-identiteetiksi ja anti-narratiiviksi, jonka hän jättää perinnöksi seuraavalle sukupolvelle. Hänen tarinansa avaa toisenlaisen tulevaisuuden, jossa menneisyyskin rekonstruoidaan. Kuten Joss Moody ennustaa kuolemansa lähestyessä: "tulevaisuus on jotakin aivan muuta".
Lahti, Annukka (JY):"Ihan samanlaisia ku muutki ihmiset"- Samuuden ja eron strateginen tuottaminen bi-naisten ja kumppanien parihaastatteluissa
(30.9. ls. IX klo 13.00-14.30)
Abstrakti:
Tarkastelen gradututkimukseni pohjalta, minkälaisia parisuhdediskursseja lainaten ja toistaen haastattelemani bi-naiset ja heidän kumppaninsa tuottavat parihaastatteluissa eroa ja samuutta muihin pareihin. Miten parit tuottavat suhteitaan tietynlaisiksi heteroseksuaalisen järjestyksen diskursseja ja dikotomioita toistaen ja mahdollisesti niitä vastustaen – minkälaisia (hetero)normatiivisia, anti-normatiivisia tai bi-positioita parisuhteelle puheessa tuotetetaan? Diskurssianalyyttisen ja performatiivisen analyysin kautta olen konstruoinut aineistoa kehystävän hegemonisen diskurssin, kestävän parisuhteen diskurssin, johon kaikki parit ottavat kantaa ja jossa parisuhdetta rakennetaan rakkauden, sitoutumisen, yksiavioisuuden, parisuhdetyön, parisuhteen institutionaalisen vahvistamisen ja lasten hankkimisen kautta. Biseksuaalisuus "hukkuu" haastatteluissa puheeseen parisuhteesta. Eroa ja samuutta muihin tuotetaan kestävän parisuhteen diskurssia lainaten ja oma parisuhde homo/hetero –jakoon asettaen, neljän strategian kautta: ensimmäisessä strategiassa tuotetaan ei-heteroparien erilaisuutta syrjinnän vuoksi. Toisessa strategiassa rakennetaan kaikkien parisuhteiden pohjimmaista samanlaisuutta sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Kolmannessa strategiassa naissuhteita tuotetaan paremmaksi kuin heterosuhteita vedoten diskursseihin naissuhteiden tasa-arvoisuudesta ja läheisyydestä, mutta puhe kääntyy helposti naissuhdetta patologisoivaan, heterosuhdetta puolustelevaan tai tuotettua paremmuutta vähättelevään puheeseen. Neljännessa strategiassa transsuhdetta tuotetaan paremmaksi kuin heterosuhteita tukeutuen diskurssiin transmiehestä ihanteellisena kumppanina kestävän parisuhteen diskurssissa. Viidennessä strategiassa eroa ja samuutta tuotetaan muihin samanmuotoisiin pareihin tuoden esiin moninaisia sukupuolen tuottamisen tapoja heterosuhteissa, naissuhteissa ja transsuhteessa. Pohdin lopuksi, minkälaisia yhteiskunnallisia ja parisuhdekeskusteluja lainaten ja mitä tarkoituksia varten bi-naiset ja kumppanit konstruoivat suhteitaan näiden strategioiden kautta.
Linkinen, Tom (TY): Samasukupuolinen seksuaalisuus vaarana ja mahdollisuutena myöhäiskeskiajan maallikkoerakkonaisten opastamisessa
(1.10. ls. IX klo 10.00-11.45)
Abstrakti:
Avaan puheenvuorossani samasukupuolisen ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden käsittelemistä myöhäiskeskiaikaisten maallikkoerakkonaisten moraalisia neuvoja ja opastuksia sisältävässä kokoelmassa Anchrene Wisse, neuvoja maallikkoerakkonaisille. Opaskirja oli suunnattu naisille, jotka nunnaluostari-instituution ulkopuolella valitsivat elämäntavakseen tunnustuksellisen eristäytymisen keskittyäkseen kristilliseen erakkoelämään sivussa maailmallisista houkutuksista. Tällaisia maallikkoerakkonaisia, anchoresses, eli Englannissa 1200-luvulta 1500-luvulle useita satoja eristäytyneinä pieniin mökkeihinsä keskittyen hartauteen ja mietiskelyyn. Heille suunnattu opaskirja laadittiin alkujaan 1200-luvulla, ja sitä kopioitiin ja kierrätettiin maallikkoerakkonaisten keskuudessa 1500-luvun alkuun saakka. Hengellisten seikkojen ohella opastuksissa keskitytään erityisesti ruumiillisiin kiusauksiin. Keskiajan kulttuurin jälkenä kirjasta tekee erityisen juuri se miten siinä keskitytään nimenomaan naisiin ja naisten ruumiillisuuteen. Tämän osana opaskirjassa sivutaan myös naisten keskinäisen ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden mahdollisuuksia, mikä oli säilyneen lähdemateriaalin perusteella keskiaikaisessa kulttuurissa erittäin harvinaista. Tässä mielessä Anchrene Wisse on hyvin erityinen lähde, ja samalla jälki keskusteluista ja pohdinnoista, joita useissakin eri yhteyksissä ei ole ajateltu keskiajan kulttuureissa olleenkaan.Paitsi eksplikoituina esimerkkeinä lihallisista houkutuksista ja seksuaalisista synneistä naisten välillä, samasukupuolista naisten välistä seksuaalisuutta tässä opaskirjassa voi lähestyä myös mahdollisuutena. Maallikkoerakkonaisten eristäytynyt elämäntapa antoi tilaa naisten omaehtoiseen elämän- ja tilanhallintaan. Hengellisen elämän tiellä oli kiusauksia, joiden ongelmallisuudesta kertovat sinänsä jo opaskirjan toistuvat neuvot ja kirjalliset uhkakuvat.
Puheenvuoroni kommentit ovat osa viimeistelyvaiheessa olevaa väitöskirjaani Same-Sex Sexuality in Later Medieval English Culture, jonka käsittelyissä Anchrene Wisse toimii yhtenä keskeisenä, ja harvinaisena naisten välistä seksuaalisuutta huomioivana ja kommentoivana alkuperäislähteenä.
Maallikkoerakkonaisten opaskirjaa on tutkimuksen piirissä kommentoitu seksuaalisuuden historian kysymysten kannalta vasta hyvin vähän. Harvinaisena, joskin suppeana poikkeuksena ja mahdollisena johdantona aihepiiriin voi mainita Michelle M. Sauerin verkkoartikkelin, johon linkki alla.
Michelle M. Sauer, "Representing the Negative: Positing the Lesbian Void in Medieval English Anchoritism" thirdspace 3/2 (March 2004): 70-88 (print), 26 pars.
Malinen, Laura (TaY): Shakespearen camp-renessanssi osana feminististä strategiaa Angela Carterin romaanissa Wise Children
(30.9. ls. X klo 13.00-14.30)
Abstrakti:
Tteen parhaillani pro gradu -tutkielmaa brittikirjailija Angela Carterin romaanista Wise Children (1991). Siinä kuvataan arvostetun englantilaisen Shakespeare-näyttelijäsuvun vaiheita 1900-luvulla. Teoksen maailmaan on lainattu Shakespearelta paitsi esitettäviä näytelmiä ja juonenkäänteitä, myös motiiveja äpäristä ja kaksospareista insestiin. Teoksen sisältämissä näytelmäversioissa on lisäksi ristiinpukeutumista, muun muassa Hamletia esittää nainen. Tarkastelenkin tutkielmassani teoksen teatterimaailmaa ja sukupuolta queerin näkökulmasta. Toisena pääasiana tutkin psykoanalyysin uudelleen kirjoittamista teoksessa, ja lopuksi yhdistän nämä kaksi merkityskenttää karnevalismin sekä campin avulla. Campin käsitän myös horjuttavana, queerinä eleenä. Psykoanalyysilla viittaan nimenomaan niihin Freudin teorioihin, jotka ovat tulleet osaksi arkista tietoa (peniskateus, oidipuskompleksi ym.). Karnevalismin kohdalla vertaan teosta myös Carterin edelliseen romaaniin Nights at the Circus (1984).Tutkimuskirjallisuudesta käytän apuna muun muassa Judith Butleria, Lasse Kekin queer-tutkimuksia, Alan Sinfieldiä sekä Tiina Rosenbergiä. Sukupuolen rakentuminen on työssäni tärkeä tarkastelun kohde, ja siksi on luontevaa rinnastaa renessanssi ja psykoanalyysin syntyaika merkityskenttinä, leimaahan molempia kiinnostuneisuus seksuaalisuuteen ja sukupuoliin, vaikkakin eri tavoin. Tulen tarkastelemaan niitä mahdollisuuksien mukaan teoksen subteksteinä. Queerin avulla tarkastelen teoksen pyrkimystä sanoutua irti essentialistisista sukupuolista ja seksuaalisuuksista, sekä mahdollisesti muistakin kategorioista. Tämän, samoin kuin psykoanalyysin horjuttamisen, katson olevan osa teoksen feminististä strategiaa: ovathan sukupuoli- ja seksuaalisuusjärjestelmä sekä psykoanalyysi patriarkaalista yhteiskuntajärjestystä ylläpitäviä rakenteita.
Moring, Anna (HY): Perhe Pervonen vai Neiti Normaali? Perhekäsitykset ja kummat normit Suomen ja Ruotsin hedelmöityshoitolaeissa.
(1.10. ls. IX klo 14.15-16.15)
Abstrakti:
Esitelmäni käsittelee Suomen ja Ruotsin hedelmöityshoitolakeja ja niissä rakentuvia perhenormeja, vanhemmuuden paikkoja ja erilaisia tapoja käsittää vanhemmuus. Vertailen kahden pohjoismaan lakeja heteronormatiivisuuden ja parisuhdenormatiivisuuden suhteen ja analysoin, minkälaisia vanhemmuuden paikkoja lakiteksteihin ja niiden perusteluihin rakentuu. Kysyn, minkälaisia perhekäsityksiä lakien taustalta löytyy ja pohdin, miten niitä voisi queer-teorian kautta ajatella ja minkälaisiin normistoihin ne sitoutuvat. Käytän apunani mm. Judith Butlerin Antigone's Claim -teoksessaan (2000) esittämiä ajatuksia vanhemmuuden symbolisista positioista ja niiden rakentumisesta suhteessa heteronormatiivisuuteen.Suomen ja Ruotsin keskusteluissa rakentuu mielenkiintoinen vastakkainasettelu heteronormiin ja parisuhdenormiin sitoutumisen välillä. Siinä missä Suomessa itselliset naiset ja naisparit on niputettu yhdeksi ryhmäksi "miehettömiä naisia" tai "isättömien lasten äitejä", jotka näyttäytyvät heteroydinperhenormin toisena, on Ruotsissa jätetty hoitojen ulkopuolelle vain itselliset naiset (ja miehet) ja toisaalta pyritty erilaisin keinoin vahvistamaan nais- ja miesparien asemaa vanhempina ja yhteiskunnan tunnustamina perhemuotoina. Tämän vastakkainasettelun ympärille rakentuvat normistot ja niiden kriittinen analyysi ovat esitelmäni keskiössä.
Esitykseni perustuu Ruotsissa 1.7.2005 voimaan tulleeseen lakiin sekä Suomen hallituksen esitykseen laiksi hedelmöityshoidoista ja isyyslain muuttamiseksi, joka on annettu vuonna 2006. Sivuan myös Suomen eduskunnan lakivaliokunnan mietintöä, mikäli se ehtii valmistua ennen esitelmäajankohtaa. Mikäli laki ehtii Suomessa ennen esitelmän valmistumista tulla hyväksytyksi, laajennan esitelmäni koskemaan lakia siinä muodossa kuin se on säädetty.
Pajala, Mari (TY) ja Wickman, Jan (ÅA): Pervovision laulukilpailu: lyhyt historia
(30.9. ls. IX klo 15.00-17.00)
Abstrakti:
Rossi, Kaija (TY): Oikeasti lapseton? Lapsettomuuden ongelman heteronormatiivisen määrittelyn ja käytäntöjen kyseenalaistamisen mahdollisuudesta
(1.10. ls. IX klo 14.15-16.15)
Abstrakti:
Lapsettomuuden ongelman samastaminen hedelmättömyyden ongelmaan on luonut vastakkainasettelun "oikean hedelmöityshoidon" ja "sosiaalisen ongelman lääketieteellisen hoitamisen" välille. Keskustelu terveydenhuollon resurssien (väärin)käytöstä "itsekkäiden" tarkoitusperien tyydyttämiseksi pohjaa hedelmättömyyyden määrittelemiselle heteroseksuaalisen kanssakäymisen avulla siten, ettei lääketieteellistä syytä voida tai pidetä tarpeellisena todentaa heteroparisuhteesta poikkeavissa järjestelyissa eläviltä.Terveyden ja sairauden rajojen jatkuvassa muutoksessa vaikuttaa ilmeiseltä, että yhä enemmän terveydenhuollon voimavaroja suunnataan kohteisiin, joissa yksiselitteistä fysiologista vikaa ei hoideta tai joissa parantumista ei pidetä olennaisena menestyneen hoitotuloksen mittarina. Ns. hedelmöityshoidoista puhuttaessa lienee oikeutettua viitata ongelmaan, jota on mahdollista ratkaista lääketieteen menetelmin. Hoitoon oikeutettujen rajaamisessa heteroseksuaalisuus näyttelee kuitenkin epätavallisen voimakasta roolia jopa lääketieteen kentällä: oletus lisääntymisen fysiologisten peruselementtien (siittiö, munasolu ja kohtu) ja sosiaalisen perhemallin (heteroydinperhe) välttämättömästä yhtäläisyydestä on empiirisesti perusteeton. Lääketieteellisellä määrittelyllä on kuitenkin kauaskantoiset poliittiset seuraukset, joiden avulla suuri joukko lapsettomuudesta kärsivistä suljetaan pois palveluiden piiristä vedoten näiden ongelman "sosiaaliseen" alkuperään.
Tarkastelen paperissani mahdollisuutta muuttaa lapsettomuuden ongelman määrittelyä suuntaan, jossa heteronormatiivisuuden rooli olisi minimaalinen, ja pyrin arvioimaan, miten tällainen määritelmä suhteuttaisi lapsettomuuden ongelmanratkaisumahdollisuuksien hierarkiaa.
Sallinen, Kirsti (TY): Between the lines: fandom and the love of homoeroticism
(1.10. ls. X klo 10.00-11.45)
Abstrakti:
My presentation deals with a specific form of fan culture, concentrating on the writers and writing of fan fiction - stories based on popular cultural material, written by fans and for fans. These fans practice queer readings of popular culture, writing stories in which characters from books, movies, and television shows are placed in homosexual relationships (slash fiction). Fans have consciously expressed their awareness that they are in this way interpreting and making visible a homosocial subtext that they feel is present in popular culture. This interpretation is, however, not limited only to reading and foregrounding of subtext. The fan community actively reworks and appropriates its chosen texts. Canonical information is placed side by side with fanon, the fans' own discourse that lives and changes alongside the community.In looking at this fan community and its activities, I place myself between academic discourse and the fans' meta-level discussion. Important topics include gender power relations as seen through fandom, and fiction focusing on male homoeroticism and its significance to the women producing and reading it. Gender roles and power relations are redefined and seen as fluid in fan culture, defying static positions. Central to my presentation is also the possibility of a new kind of homosociality in fandom; one that connects women, regardless of their sexual orientation.
Fandom has been subject to many attempts at theoretical definition, many of them belittling and focusing on the fans' supposed fanatical, yet passive consumerism. I focus on a different view at fannish living, that has become increasingly prominent since the 1970's. Instead of passivity and unconnectedness to 'normal life', it stresses sociality and communality between fans, as well as activity and consumer awareness. On the other hand fans have made accusations of oddity and fanaticism part of fanspeak, which is at the same time celebratory and ironically self-critical. One might say that this fan community is queer to the core in its unconventional reading of popular cultural texts, the surrounding world, and even itself.
Salmi-Niklander, Kirsti (HY): Kuolet vain kahdesti. Työläiskirjailija Kasperi Tanttu (1886–1918) unohdusten, vihjausten ja hiljaisuuksien verkostossa
(30.9. ls. X klo 15.00-17.00)
Abstrakti:
Työläiskirjailija Kasperi Tanttu (1886–1918) on unohdettu ja marginaalinen hahmo Suomen historiassa ja kirjallisuudessa. Hänen persoonansa, kirjoituksensa ja väkivaltainen kuolemansa ovat kuitenkin pulpahtaneet esille yllättävän monista lähteistä tutkiessani 1900-luvun alun työläisnuorison suullis-kirjallista kulttuuria.Kasperi Tanttu syntyi suomalaisen yhteiskunnan pohjalle, saunaloisen aviottomaksi pojaksi Hirvensalmelle. Hän onnistui pääsemään kansanopistoon ja hankki itseopiskelulla huomattavan yleissivistyksen ja kielitaidon. 1910-luvulla hän sukkuloi Mikkelin ja Helsingin sekä erilaisten poliittisen leirien välillä, lähestyi sosialistista työläisnuorisoa mutta liikkui myös porvarillisissa piireissä. Hänet tunnettiin esitelmöijänä, lennokkaana keskustelijana ja värikkäänä boheemina. Kasperi Tanttu koki kansalaissodassa ainutlaatuisen kohtalon, sillä hänet tavallaan surmattiin kahdesti: punaiset tuomitsivat hänet kuolemaan Haminassa, mutta valkoiset lopulta teloittivat Kouvolassa. Hänen muistonsa painui ja painettiin unohduksiin kansalaissodan jälkeen, koska hän oli "rintamapetturi" sekä punaisille että valkoisille.
Kasperi Tantun elämän ristiriidat ja arvoitukset tiivistyvät kolmeen kysymykseen, jotka kytkeytyvät toisiinsa: Mikä oli hänen seksuaalinen identiteettinsä? Millä hän elätti itsensä sen jälkeen kun hän oli heittäytynyt vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1911? Kuka lopulta surmasi hänet ja miksi?
Eve Kosofsky Sedgwickin kirjoitusten innoittamana tarkastelen unohduksen, vihjausten ja hiljaisuuksien verkostoa Kasperi Tantun elämää käsittelevissä tutkimuksissa, lehtikirjoituksissa ja muistitiedossa. Useimmat näistä lähteistä ovat peräisin 1960–70-luvulta ja ne kertovat yhtä paljon noiden vuosikymmenien kuin 1900-luvun alun ajattelusta ja kielenkäytöstä. Toinen tulkintakehys ovat Kasperi Tantun ja hänen ystäviensä kirjoitukset sekä muut aikalaisdokumentit 1900-luvun alusta. Varmoja vastauksia Kasperi Tantun elämän suuriin arvoituksiin en ole löytänyt, mutta nuo arvoitukset johdattavat 1900-luvun alun suomalaisen kulttuurin unohdetuille syrjäpoluille.
Sempilä, Satu (TY): Queer Affairs: L. M. Montgomery’s Anne-books
(1.10. ls. X klo 10.00-11.45)
Abstrakti:
Olen aikaisemmin ollut kiinnostunut kanadalaiskirjailija L.M. Montgomeryn Anna-kirjoista (Anna ystävämme 1908, jne.) ja niissä ilmenevistä queer-luennan mahdollistavista tekijöistä – erityisesti Annan ja tämän "sydänystävän", Dianan, välisestä suhteesta. Kirjat kertovat orpotyttö Annasta (engl. Anne), jonka sisaruspari Matthew ja Marilla Cuthbert adoptoi, ja hänen elämästään Avonlean pikkukaupungissa Prinssi Edwardin saarella. Siellä Anna tutustuu Dianaan, ja tyttöjen välille muodostuu elinikäinen intohimoinen ystävyys. Viime vuosina Annan ja Dianan ystävyyttä on alettu lukea paitsi fadermanilaisena romanttisena ystävyytenä, myös suoranaisena lesboromanssina. Koska kyse on lasten- ja nuortenkirjallisuuden kaanoniin kuuluvista teoksista, ei ole vaikeaa kuvitella tulkintojen aikaan saamaa kohua.Pidin aiheesta esityksen seksuaalisuutta ja tekstuaalisuutta tutkineessa "Alastomat sanat" -seminaarissa kuluvan vuoden helmikuussa, ja keskityin tällöin juuri Annan ja Dianan sydänystävyyteen eräänlaisena "outona romanssina". Haluaisin kuitenkin jatkaa työtäni vielä hieman "queerimpään" suuntaan, ja tutkia lisäksi kirjoista mahdollisesti löytyviä muita queer-hahmoja. Keskittyisin myös enemmän Annan henkilöhahmoon, jonka queerius ilmenee paitsi intohimoisena haluna kuvankauniiseen naapurin tyttöön, Dianaan, myös vilkkaana mielikuvituksena ja kielellisenä rikkautena, jotka ostrasoivat Annan muiden kyläläisten silmissä. Tarkoituksenani olisi keskittyä ainoastaan kirjasarjan kahteen tai kolmeen ensimmäiseen romaaniin voidakseni käsitellä teoksia yksityiskohtaisemmin, mutta luultavasti viittaisin myös kirjasarjaan kokonaisuudessaan. (Vaikka abstrakti on suomeksi pidetään esitelmä englanniksi)
Uimonen, Minna (HY): Mitä meillä oli ennen kuin meillä oli ... seksuaalisuutta? Käsitehistoriallisia huomioita keskusteluihin siveellisyydestä, sukupuolesta ja perheestä 1800-luvun lopun Suomessa
(30.9. ls. X klo 15.00-17.00)
Abstrakti: