Romanian kieli ja kulttuuri
Romanian kielen ja kulttuurin oppiaine kuuluu Turun yliopiston Kieli- ja käännöstieteiden laitokseen. Romanian kielen opetus alkoi Turun yliopistossa vuonna 1975 yhteistyössä romanialaisen yliopiston kanssa. Turun yliopisto on ainoa korkeakoulu Suomessa, jossa on mahdollisuus suorittaa opintokokonaisuus romanian kielessä ja kulttuurissa. Romanian kielen ja kulttuurin perusopinnot sopivat erinomaisesti sivuaineeksi esimerkiksi romaanisten kielten opiskelijoille.
Perusopintojen tavoitteena on saavuttaa perusvalmiudet romanian kielessä sekä perehtyminen kielen rakenteeseen ja sen kehitykseen historian eri aikoina. Opinnoissa perehdytään lisäksi myös Romanian historiaan ja romanialaisen yhteiskunnan ja kulttuurin keskeisiin alueisiin. Romanian kielen opinnot voi aloittaa myös aivan alusta romanian kielen yliopisto-opettajan pitämällä alkeiskurssilla (ks. tarkemmin Opiskelu-sivulta).
Ajankohtaista
- Romanian kielen ja kulttuurin opetusjärjestelyt 2010 - 2012
Romanian kielen ja kulttuurin opetus Turun yliopistossa jatkuu vuoden 2012 loppuun saakka.
- Romanian alkeiskurssi