Saksalaisen filologian oppiaineen (nyk. linjan) historia
1.1.2010 saksalaisen filologian ja saksan kielen kääntämisen ja tulkkauksen oppiaineet yhdistyivät hallinnollisesti saksan kielen oppiaineeksi. Syksystä 2005 lähtien kieliaineiden yhdistymiseen asti saksalainen filologia toimi itsenäisenä oppiaineena. Tätä ennen oppiaineen nimi oli yhdentoista vuoden ajan Saksan kieli ja kulttuuri. Alkuperäinen nimitys oli kuitenkin, vuoteen 1994 asti, germaaninen filologia.
Germaanisen filologian professuuri perustettiin vuonna 1925. Oppituolin ensimmäinen haltija Emil Öhmann toimi Turun yliopistossa vuoteen 1944, jonka jälkeen hän siirtyi Helsingin yliopiston germaanisen filologian professorin virkaan. Arvid S. Rosenqvist toimi Turun yliopiston germaanisen filologian professorina vuosina 1944-1957, Pentti Tilvis 1959-1974, Erik Erämetsä 1975-1986, Jarmo Korhonen 1988-1993, Matti Luukkainen 1997-2001 ja Henrik Nikula 2001-2007. Vuodesta 2007, jolloin Henrik Nikula siirtyi eläkkeelle, professori Kari Keinästö on ollut oppiaineen vastuuhenkilö. Linkit professoriemme julkaisuluetteloihin löytyvät henkilökunta -sivulta.
Alusta alkaen henkilökunnassa on ollut lehtoreita, sittemmin myös assistentteja ja dosentteja. Nykyään saksalaisen filologian linjan henkilökuntaan kuuluu yksi professori, kaksi dosenttia, kaksi assistenttia, yksi suomenkielinen lehtori, kolme saksankielistä lehtoria, joista yksi työskentelee saksalaisen filologian ja Åbo Akademin yhteisenä DAAD-lehtorina, sekä toimistosihteeri. Tarkemmin oppituolin historiasta prof. Matti Luukkaisen artikkelissa "Saksan kielen oppituoli 75 vuotta" (Aurora 6/2000).
Aurora -lehti (6/2000): Saksan kielen oppituoli 75 vuotta