Tieteelliset jatko-opinnot
Tieteellisillä jatko-opinnoilla tarkoitetaan ensisijaisesti tohtorin tutkintoon tähtääviä opintoja. Opiskelija voi halutessaan suorittaa ensin lisensiaatin tutkinnon, minkä jälkeen hän voi jatkaa tohtorin tutkintoon. Filosofian tohtorin tutkinnon laajuus on 240 op., josta pääosan muodostaa 180 op:n laajuinen väitöskirja. Lisäksi opiskelija suorittaa ns. muita opintoja 60 op:n verran. Mikäli opiskelija suorittaa ensin (tai ainoastaan) lisensiaatin tutkinnon, ns. muut opinnot sisältyvät tähän tutkintoon. Lisensiaatin tutkintoon kuuluu lisäksi 90 op:n laajuinen lisensiaatintutkimus. Pääosa ns. muista opinnoista suunnitellaan kunkin jatko-opiskelijan kohdalla yksilöllisesti.
Jatko-opinnot edellyttävät yleensä useamman vuoden päätoimista työskentelyä. Tärkeimmät rahoitusmuodot ovat henkilökohtaiset apurahat, hankerahoitus ja tutkijan tai tohtorikoulutettavan toimi.
Saksan kielen oppiaine kuuluu Kieli- ja käännöstieteiden laitokseen, jolla on yhteinen tohtoriohjelma Utuling, joka järjestää mm. jatkokoulutustilaisuuksia kaikkien kieliaineiden jatko-opiskelijoille. Tohtoriohjelman kotisivulla on lisätietoa mm. jatko-opinnoista Kieli- ja käännöstieteiden laitoksessa, jatko-opiskelijaksi hakemisesta sekä jatkotutkintovaatimuksista.
Saksan kielen, saksalaisen filologian linjan jatko-opiskelijaksi hakeutuminen
Saksan kielen, saksalaisen filologian linjan jatko-opinnoista kiinnostuneiden opiskelijoiden/maisterien tulee ottaa yhteyttä prof. Kari Keinästöön keskustellakseen tutkimuksen aiheesta, ohjaajasta (ohjaajista) sekä jatko-opintosuunnitelmasta.
Jatko-opiskelijat
Tobias Beilicke
beilicke(a)gmail.com
Anne Männikkö
anne.mannikko(a)utu.fi
Sari Paloposki
sari.paloposki(a)pp1.inet.fi
Satumaija Püschel
silpus(a)utu.fi
Mia Raitaniemi
miarai(a)utu.fi
Forschungsvorhaben