Noormarkun historiateos valmistunut
Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen ja Noormarkun kunnan yhteistyöhankkeena tuotettu historiateos julkistetaan maanantaina 12.5.
Noormarkun historiaa erämaasta eletyksi paikaksi on kirjoitettu vastauksina moniin erilaisiin Noormarkun menneisyyttä koskeviin kysymyksiin. Teoksen on kustantanut Noormarkun kunta. Teoksen ovat toimittaneet Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella lehtorina toimiva filosofian tohtori Anna Sivula ja kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineessa väitöskirjaansa valmisteleva filosofian maisteri Maarit Grahn. Kirjoittajakuntaan kuuluu sekä kokeneita tutkijoita että Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen opiskelijoita. Teoksen kuvituksen on suunnitellut filosofian maisteri Outi Lähteenlahti.
Noormarkun kunnanhallituksen asettama historiatoimikunta valitsi syksyllä 2003 historiateoksen tekijäksi Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen ja hyväksyi historiateoksen suunnitelmaksi Anna Sivulan laatiman luonnoksen. Lähdekartoitustyö ja taustatutkimukset aloitettiin opetusprojekteina vuoden 2004 keväällä. Noormarkkulaiset historian harrastajat osallistuivat arvokkaalla panoksella aineiston keruu- ja kartoitustyöhön. Kuntalaisten ja teoksen kirjoittajien ja toimittajien välinen yhteistyö on ollut poikkeuksellisen hedelmällistä.
Noormarkun historiateos –projektista valmistui vuosina 2006-2007 kuusi maisteria. Noormarkun historiasta tekivät Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella pro gradu –tutkielmansa Kati Kangas (2006), Maarit Grahn (2006), Sanna Salonen (2006), Kaisa Lehto (2007), Eeva Sinerjoki (2007) ja Tanja Korpi (2007). Hankkeessa tuotettiin myös lukuisia pienempiä opinnäytteitä ja useita erilaisiin opetusprojekteihin liittyviä ra-portteja ja selvityksiä sekä kulttuuriperinnön tutkimuksen että maisemantutkimuksen oppiaineissa. Noormarkun historiateos on erinomainen esimerkki siitä, miten kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos toteuttaa yliopiston alueellisen vaikuttamisen tehtävää. Noormarkun historiateos -hankkeen aikana yliopiston opetusta integroitiin monella tavoin tähän paikallishistorialliseen projektiin. Lisäksi kuusi opiskelijaa erikoistui paikallisen kulttuuriperinnön asiantuntijoiksi, ja moni muukin opiskelija pääsi osoittamaan kykynsä ja taitonsa tutkia ja kirjoittaa paikallishistoriaa. Noormarkun kunta sai itselleen historiateoksen, joka toivottavasti tukee ja vahvistaa positiivisella tavalla paikallista identiteettiä.
Ohjausryhmään ovat kuuluneet Noormarkun historiatoimikunnan jäsenet Jouko Kataja (pj, 2003–2008), Inkeri Isokallio (2003–2008), Lahja Kananen (2003–2008), Asko Apajasalo (2003–2008), Heli Salonen (2003–2008), Veini Rainiola (2003–2004), Antti Koskinen (2003–2008), Pirkko Isosaari (2003–2008), Risto Peevo (2003–2008), Paula Mattila (2005–2008), Kauko Kaapeli (2007–2008) sekä Noormarkun historiatoimikunnan sihteeri Ilmo Marttila (2003–2008). Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitosta ovat hankkeen ohjausryhmässä edustaneet Outi Tuomi-Nikula, Maunu Häyrynen ja Anna Sivula.
Miten Noormarkku muuttui erämaasta eletyksi paikaksi?
Noormarkun historiaa erämaasta eletyksi paikaksi on yli 500-sivuinen teos. Sen yhdeksän luvun ja lukuisien faktalaatikoiden kirjoittamiseen on osallistunut yhteensä 15 kirjoittajaa. Noormarkun tarina alkaa esihistoriallisen elämän jäljistä ja päättyy 2000-luvun ihmisen kokemukseen kotiseudusta muistin paikkana. Teos ei kuitenkaan etene yksijuonisena kertomuksena, sillä kirjoittajat tarkastelevat kohdettaan monenlaisten kysymysten valossa.
Vanhimmat Noormarkun maisemassa säilyneet aineelliset ihmiselämän jäljet kertovat esihistoriallisesta kulttuurista. Näiden jälkien perusteella Eeva Raike ja Sanna Salonen pystyvät rakentamaan käsityksen siitä, miten jään alta paljastuneelle Noormarkun alueelle rantautuneet tulokkaat sopeutuivat ympäristöönsä ja millä tavoin heidän kulttuurinsa tuhansien vuosien aikana muuttui hitaasti kivisiin työkaluihin perustuvasta teknologiasta ensin pronssikautiseksi ja lopulta rautakautiseksi elämänmuodoksi. Historiaan jää aina arvoituksia. Jälkien kadotessa on mahdoton sanoa, katosivatko myös asukkaat. Noormarkun metsissä kulkevan kannattaa pitää silmänsä auki. Jokainen esihistoriallinen jäänne voi antaa tutkijoille uutta tietoa menneisyydestä.
Vanhan tieverkon jäljet ovat vielä monin paikoin näkyvissä maastossa. Uudet keksinnöt, taudit ja tulokkaat ovat tulleet Noormarkkuun liikenneyhteyksiä myöten, ja teitä ja vesireittejä pitkin ovat kunnan alueelta lähte-neet maailmalle niin siirtolaiset kuin tukkipuutkin. Jyrki Lehtinen esittelee artikkelissaan tiehistoriallisesta näkökulmasta sitä, miten Noormarkun alue on vähitellen kytkeytynyt osaksi sitä verkostoa, joka yhdistää etäällä asuvat ihmiset toisiinsa. Tanja Korpi puolestaan valottaa omassa artikkelissaan sitä, miten Noormarkun kesti-kievarissa palveltiin matkalaisia. Vanhoihin teihin liittyy monenlaisia muistoja. Liikenneyhteyksien tihentyessä nämä satakuntalaiset kylät ovat monella tavoin kytkeytyneet osaksi Ruotsin valtakuntaa, Eurooppaa ja lopulta, viimeistään rautatien myötä, maailmaa.
Noormarkun nykyiset kylät alkoivat muodostua 1200-luvulla. Sanna Salonen ja Anna Sivula tarkastelevat artikkeleissaan sitä, miten Noormarkun alue uuden asutuksen myötä alkoi vähitellen muuttua eletyksi paikaksi. 1500-luvulla alueen kylät tulivat osaksi uuden ajan uudenlaista järjestystä. Alueen asukkailla oli paikkansa Ulvilan pitäjässä, Ala-Satakunnassa, Ruotsin kruunun ja Turun Tuomiokirkon alla, ja seuraavien vuosisatojen aikana kylissä selviydyttiin isovihan kauhuista, kamppailtiin tilojen omistuksesta ja opittiin aiempaa tehokkaammin hyödyntämään viljelysmaita. Asukkaat elivät aina 1900-luvulle asti enemmän tai vähemmän Herran pelossa.
Näennäisen staattisen agraariyhteiskunnan pinnan alla etenivät monet hitaat muutokset. Maarit Grahn, Kati Kangas ja Anna Sivula johdattelevat artikkeleissaan lukijan hitaasti muuttuvaan yhteiskuntaan. Uskonnollinen ajattelu muuttui, ja 1800-luvun alussa saattoi jo tavallinen emäntäkin kirjata ylös uskontoa koskevia ajatuksiaan. Sarkajakoon perustuva maankäyttötapa vaihtui isojaossa modernin talousajattelun mukaiseen, yksilölliset tuotannolliset ratkaisut mahdollistavaan käytäntöön. Kylät kasvoivat ja niiden maisema sai uusia muotoja. Maatalouden teknologia kehittyi ja uusia tuotantosuuntia omaksuttiin. Noormarkusta tuli itsenäinen maalaiskunta, joka joutui sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Muuttuvassa maailmassa laajeni myös tavallisen ihmisen elämänpiiri: 1900-luvun alussa torpan tytön ei tarvinnut enää jäädä maaseudulle. Hän saattoi siirtyä kaupunkiin töihin. Noormarkkulainen Helmi tarttui Porin Puuvillassa moderniin teollisuustyöhön.
Yhteiskunnan modernisaatiota hidastivat katovuodet, pulavuodet ja kuolonvuodet. Toisinaan Noormarkusta oli lähdettävä Amerikkaan asti etsimään valoisaa tulevaisuutta. 1900-luvun alkuvuosikymmenten yhteiskunnalliset kriisit ja kansalaissodan synkät muistot jättivät paikkakunnalle pitkäkestoisia jälkiä.
Maarit Grahn valaisee Noormarkun modernisaatiota teollisuuden näkökulmasta. Mikrohistoriallisessa mittakaavassa tarkasteltu Makkarakosken sahan tapaus avaa pienen ikkunan Suomen taloushistoriaan. Sahalla ehditiin nähdä talouden vapautumisen vauhdittama 1870-luvun kasvukausi, kohdata uuden vuosisadan haasteet ja osallistua sotien jälkeiseen jälleenrakennuskauteen, ennen kuin sen raamit vuonna 1956 hiljenivät lopullisesti. Tänä aikana monet elivät ja kunta vaurastui "Ruukinpatruunan suojissa". Ruukinpatruunan aika toi Noormarkkuun uudenlaista arkkitehtuuria ja muotopuutarhoja, vallan maisemaa, jota Eeva Sinerjoki tarkastelee omassa artikkelissaan.
Henkiset harrastukset lisääntyivät suomessa taloudellisen vaurauden lisääntymisen vanavedessä, ja Risto Kupari kuvaa tätä prosessia käyttäen esimerkkinään noormarkkulaista musiikkielämää. Hengenravinto tarjottiin lapsille kansakouluista, ja Heidi Sirkka seuraakin omassa artikkelissaan opintietä lukukinkereiltä kansakouluihin. Noormarkun Finpyyn koulun historia auttaa vaikkapa 2000-luvun nuorta ymmärtämään, millaista oli koulunkäynti isoäidin lapsuudessa.
Kaisa Lehto ja Anna Sivula kertovat yli 50 vuoden aikavälille jännittyvässä artikkelissaan siitä, millaisia ajattelutapoja kunnan yhteisten asioiden hoidon taustalla on sotien jälkeen ollut. Ajattelutapojen muutokset johtavat toimintatapojen muutoksiin. Artikkelissa seurataan askel askeleelta Noormarkun kunnan strategioissa tapahtuneita muutoksia ja kunnan taivalta kohti "eurooppalaista Karhuseutua". Anna Sivula käsittelee vallitsevan ajattelutavan muutoksia myös Torajärven tapausta koskevassa artikkelissaan. Kadonneen järven tapaus on esimerkki siitä, ettei ympäristöä ratkaisevasti muuttaneita päätöksiä ole helppo perua. Ympäristöajattelu on viimeisen 1950-luvun jälkeen muuttunut perusteitaan myöten. Nykyään järvi ja koski saisivat jäädä paikalleen, mutta nykyisyys joutuu tyytymään päätöksentekohetkellä läsnä olleiden tekemiin ratkaisuihin.
Teoksen yhdeksännessä luvussa kirjoittajat ovat suunnanneet taskulamppunsa valokeilan asukkaiden Noormarkkuun. Sen valokeilaan ilmaantuvat muisteltu kotikunta ja muistojen koti. Minna-Liisa Salonsaari tutustuttaa lukijansa kannelta soittavaan neitoon ja muihin Noormarkun siirtokarjalaisiin, Jarkko Oraharju vierailee Kairilan kylässä Ojaniemen maatilalla, ja Kati Kangas kertoo kodinrakentajien kokemuksista 1900-luvun lopun Noormarkussa. Lopuksi toimittajat saattelevat lukijan hetkeksi Noormarkun kotiseututalo Kaharin tupaan pohtimaan historian tarpeellisuutta.
Arvostelukappaleita koskevat tiedustelut
Arvostelukappaleita voi pyytää sähköpostitse Anna Sivulalta
ansivu@utu.fi
Kerro, mihin julkaisuun arvostelet ja perustele lyhyesti, miksi haluat arvostella juuri tämän teoksen.
Lisätietoja:
Anna Sivula,
ansivu@utu.fi
p. 040 8649467
Maarit Grahn
pmgrah@utu.fi
p. 050 3388420