Museologia

Museologia antaa teoreettisen perustan ja käytännön valmiuksia museoissa ja niihin rinnastettavissa kulttuuriperintöä säilyttävissä, tulkitsevissa ja esittävissä instituutioissa tehtävälle työlle. Museologian erikoiskohteena on aineellinen kulttuuri, sen arvonmuodostamisprosessi ja sen seuraukset. Se tarkastelee, millaiset arvot johtavat tietyn aineellisen kulttuurin osa-alueen tiedostamiseen, esiin nostamiseen, vaalimiseen ja suojeluun ja mikä ohjaa tähän liittyviä valintaprosesseja. Tieteenä museologia on tämän työn problematisointia, analysointia ja teoreettisen taustan kehittämistä. Museoinstituutio sisältää monenlaisia ilmiöitä, joita toteuttavat omista lähtökohdistaan erilaiset yhteisölliset ja yksittäiset toimijat, joita ovat museoiden lisäksi esimerkiksi kulttuuriympäristön suojeluorganisaatiot sekä kansalaistoiminta.

Perusopintojen tavoitteena on, että opiskelija oppii tarkastelemaan aineellista kulttuuria merkitysten kantajana, dokumentoimaan esineellistettyä kulttuuria sekä problematisoimaan kulttuuriperinnön määrittelemiseen ja käyttöön liittyviä valinta- ja arvostusprosesseja. Opiskelija tutustuu kulttuuriperinnön säilyttämistä ja sen jatkuvuutta tukeviin juridisiin, yhteiskunnallisiin ja teknisiin keinoihin.  Opiskelussa pyritään läheiseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen museoiden kanssa, teorian ja käytännön kohtaamiseen ja hedelmällisiin ongelmanratkaisutilanteisiin niiden välillä.

Museologia tukee Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitokseen muita oppiaineita. Opetuksessa painotetaan ryhmissä tapahtuvaa ongelmakeskeistä työskentelyä.

Oppiainetta koordinoi Porissa maisemantutkimuksen yliopisto-opettaja Eeva Raike. Kokonaisuusmerkinnän antaa Turun yliopiston museologian tutkija Sirkku Pihlman.

Perusopinnot 25 op

P1 Johdatus museologiaan 4 op 
P2 Museot yhteiskunnallisina toimijoina 4 op
P3 Museonäyttely ja museopedagogiikka 5 op
P4 Kokoelmien luonti, hoito ja dokumentointi 5 op
P5 Rakennetun ympäristön dokumentointi, arvottaminen ja suojelu 5 op
P6 Museoharjoittelu 2 op

 

10.11.2011 13:36 Eeva-Liisa Högman