Juuret Suomessa. Tutkimus Euroopan Unionin maissa asuvien ulkosuomalaisten ja heidän lastensa Suomi-kuvasta ja paluumuuton edellytyksistä

 

Projektin johtaja: Kulttuuriperinnön professori Outi Tuomi-Nikula

Projektin rahoitus: Satakuntaliitto, Porin kaupunki

Tavoitteet:
Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman tutkimushankkeessa "Juuret Suomessa" selvitetään Euroopassa asuvien suomalaistaustaisten henkilöiden edellytyksiä, käytännön mahdollisuuksia ja suunnitelmia palata tai muuttaa jossakin elämänsä vaiheessa takaisin Suomeen. Hanke on jatkohanke "Takaisin Suomeen"  -esitutkimushankkeelle. Erityisen huomion kohteena hankkeessa ovat tähän saakka tutkimuksen ulkopuolelle jääneet toisen tai kolmannen polven Euroopan suomalaiset.

Euroopan Unionin alueelle rajatussa hankkeessa kartoitetaan suomalaistaustaisten henkilöiden koulutusta, kielitaitoa ja yhteyttä suomalaiseen kulttuuriin, Suomeen tai kansainvälisyyteen liittyviä tulevaisuudensuunnitelmia. Hankkeessa kartoitetaan myös heidän Suomi-kuvaansa sekä niitä toiveita ja mahdollisuuksia, mutta myös pelkoja, esteitä tai ennakkoluuloja, jotka tukevat tai estävät Suomeen muuttoa. Hanke tuottaa uutta tutkimusta Euroopassa asuvien ulkosuomalaisten paluumuuton edellytyksistä.

 

Hankkeen tutkimusryhmä:
FT Kulttuuriperinnön professori Outi Tuomi-Nikula
FT Kulttuuriperinnön yliopisto-opettaja Riina Haanpää
FM Projektisihteeri Tarja Laine

 

Yhteystiedot:
Outi Tuomi-Nikula
Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma
PL 124
28101 Pori
outi.tuomi-nikula@utu.fi
p. (02) 333 8136

Tarja Laine
Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma
PL 124
28101 Pori
tarja.laine@utu.fi
p. (02) 333 8115

 

 

 

09.12.2011 12:16 Tarja Laine