Syventävät opinnot

Pääaineopinnot
Sivuaineopinnot

Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen syventävien opintojen tavoitteena on antaa tieteenalasta niin vankka osaaminen, että opiskelija pystyy valmistuttuaan itsenäisesti hyödyntämään alan asiantuntijuuttaan työelämässä. Opiskelija perehtyy aikaisempaa syvällisemmin yksittäisiin suomalais-ugrilaisiin kieliin ja niitä koskeviin erillisongelmiin sekä harjaantuu tieteelliseen työskentelyyn jonkin erityiskysymyksen pohjalta. Yleensä syventävissä opinnoissa erikoistutaan jonkin tietyn suomalais-ugrilaisen kansan tai kansaryhmän kieleen ja kulttuuriin. Tavoitteisiin kuuluvat lisäksi tieteenalan tutkimushistorian tuntemus sekä aikaisempaa syvällisempi perehtyminen tieteenalan metodeihin. Syventäviin opintoihin kuuluvat seuraavat sisältökokonaisuudet: etäsukukielten opintoja, kielentutkimuksen metodiikkaa, valinnaisia opintoja sekä oma tutkimus.

Unkarin kielessä ja mahdollisuuksien mukaan joko mordvassa, marissa, udmurtissa tai komissa annetaan käytännön kielitaitoon tähtäävää, syntyperäisen opettajan pitämää opetusta.

Kaikkia suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen syventävien opintojen kursseja ei voida järjestää joka vuosi, mikä opiskelijoiden on syytä ottaa huomioon opintoaikataulua laatiessaan.

Saksan ja venäjän taito on fennougristille tärkeä, joten on erittäin suositeltavaa opiskella niitä, mikäli aikoo suorittaa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen syventävät opinnot. Näiden kielten opetusta tarjoaa Turun yliopiston kielikeskus.

 

Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen pääaineopinnot 80 op

S1. Etäsukukielten opintoja, 14 op
a. Unkarin kielen opintoja, 4 op (2 ov)
Ks. Unkarin kieli ja kulttuuri

b. Valinnaisia etäsukukielten kursseja, 10 op (5 ov)
Ajoitus: 2. tai myöhempi opiskeluvuosi, yhden tai kahden periodin ajan
Tavoitteet: yhden tai useamman suomen etäsukukielen (muun kuin unkari) tunteminen sen rakenteen, historian ja lainakosketusten osalta; kyky ymmärtää ko. kielellä tai kielillä kirjoitettua tekstiä; kyky ilmaista itseään ko. kielellä tai kielillä arkipäivän tilanteissa (jos kyseessä käytännön kielitaitoon tähtäävä kurssi)
Sisältö: perehtyminen kielen tai kielten rakenteeseen, historiaan ja lainakosketuksiin; ko. kielellä tai kielillä kirjoitettujen tekstien lukemista; mahdollisuuksien mukaan käytännön kielitaidon opiskelua
Edeltävät opinnot: perusopinnot, A1.a, A1.b
Opetusmuoto: useita erilaajuisia kursseja
Suoritustapa: kirjallinen tentti
Oheiskirjallisuus: opettajan ohjeiden mukaan
Arvostelu: 0-5
Opettaja: professori Sirkka Saarinen, opettaja NN

S2. Kielentutkimuksen metodiikka, 10 op
a. Historiallis-vertailevan kielentutkimuksen metodiikkaa, 4 op (2 ov) SUGR1264
Ajoitus: 3. tai myöhempi opiskeluvuosi
Tavoitteet: komparatiivisen metodin tunteminen sekä teoreettisesti että esimerkkien valossa; tärkeimpien äänne-, muoto- ja lausetason muutoksia koskevien säännönmukaisuuksien tunteminen; kyky ymmärtää historiallis-vertailevan tutkimuksen tuottamaa tietoa uralilaisten kielten kehityksestä
Sisältö: kootaan tarjonnan mukaan alan kursseista tai professorin kanssa sovittavasta kirjallisuudesta
Edeltävät opinnot: perusopinnot
Opetusmuoto: luennot tai itsenäinen kirjallisuuden lukeminen
Suoritustapa: kirjallinen tentti
Kirjallisuus: Anttila, Raimo, Historical and Comparative Linguistics. 1989. Esim. luvut 10-20 (n. 180 s.) - Bartens, Raija, Suomalais-ugrilaisen kantakielen muoto- ja lauserakenteesta. Virittäjä. 1981. S. 101-108. - Itkonen, Erkki, Kieli ja sen tutkimus. 1966. S. 79-398. Kirjallisuudesta sovittava professorin kanssa.
Arvostelu: 0-5
Opettaja: professori Sirkka Saarinen

b. Valinnaisia opintoja kielentutkimuksen metodiikan tai sukukielten alalta, 6 op (3 ov)
Ajoitus: aineopintojen suorittamisen jälkeen
Tavoitteet: perehtyminen kielentutkimuksen metodiikan ongelmiin, esim. kielitypologiaan, kontaktilingvistiikkaan, vähemmistökielten problematiikkaan; tähän voi sijoittaa myös sukukielten opintoja
Sisältö: kootaan tarjonnan mukaan alan kursseista tai professorin kanssa sovittavasta kirjallisuudesta
Edeltävät opinnot: aineopinnot
Opetusmuoto: luennot, harjoitukset ja/tai itsenäinen kirjallisuuden lukeminen
Suoritustapa: kirjallinen tentti
Kirjallisuus: sovittava opettajan kanssa
Arvostelu: 0-5
Opettaja: professori Sirkka Saarinen, opettaja NN

S3. Valinnaisia opintoja, 6 op
Tähän opintojakson kohtaan voi suorittaa joko 6 op S3.a:n mukaan tai 6 op S3.b:n mukaan tai osia molemmista niin, että kokonaispistemääräksi tulee 6 op.

a. Uralilaisten kansojen kulttuuri, 2-6 op (1-3 ov) SUGR1239
Ajoitus: aineopintojen suorittamisen jälkeen
Tavoitteet: jonkin uralilaisen kansan kulttuurin erityispiirteiden ymmärtäminen
Sisältö: perehtyminen jonkin uralilaisen kansan tai kansaryhmän historiaan ja kulttuuriin tai johonkin kulttuurin erikoisalueeseen
Edeltävät opinnot: aineopinnot
Opetusmuoto: luennot ja/tai itsenäinen kirjallisuuden lukeminen
Suoritustapa: kirjallinen tentti
Kirjallisuus: sovittava opettajan kanssa
Arvostelu: 0-5
Opettaja: professori Sirkka Saarinen, opettaja NN

b. Harjoittelu, 2-6 op (1-3 ov) SUGR1334
Ajoitus: aineopintojen suorittamisen jälkeen
Tavoitteet: käytännöllinen perehtyminen johonkin fennougristiikan alaan kuuluvaan tutkimus- tai opetustyöhön tai kirjalliseen työskentelyyn
Sisältö: ohjattu ja valvottu itsenäinen työsuoritus valitulta alalta
Edeltävät opinnot: aineopinnot
Opetusmuoto: itsenäinen työskentely
Suoritustapa: esseetyyppinen työraportti
Arvostelu: hyväksytty/hylätty
Opettaja: dosentti Jorma Luutonen, professori Sirkka Saarinen

S4. Oma tutkimus, 50 op
a. Tieteenalan tutkimushistoria, 2 op
(1 ov) SUGR1335
Ajoitus: aineopintojen suorittamisen jälkeen
Tavoitteet: fennougristiikan historian pääpiirteiden tunteminen 1500-luvulta nykypäivään
Sisältö: fennougristiikan synty ja kehitys nykypäivään saakka
Edeltävät opinnot: aineopinnot
Opetusmuoto: luennot (ks. suomen kieli S1.a) tai itsenäinen kirjallisuuden lukeminen
Suoritustapa: kirjallinen tentti
Kirjallisuus: sovittava professorin kanssa
Arvostelu: 0-5
Opettaja: professori Sirkka Saarinen

b. Seminaari, 8 op (4 ov) SUGR1336
Ajoitus: 3. tai myöhempi opiskeluvuosi, SL2, KL1 ja KL2; periodi SL2 on pelkästään syventävien opintojen seminaarin osanottajille, periodit KL1 ja KL2 ovat yhteisiä aineopintojen seminaarin kanssa (aineopintojen seminaarityöt käsitellään periodin KL1 aikana ja syventävien periodin KL2 aikana)
Tavoitteet: kyky tieteellisen kirjallisuuden hyödyntämiseen sekä itsenäisen tutkimustyön tekemiseen; kyky tuottaa itsenäisesti tieteen yleisten normien mukaista tutkimustietoa ja -tekstiä; kyky arvioida muiden tuottamaa tutkimusta sekä tekstuaalisin että sisällöllisin kriteerein
Sisältö: kirjallisuutta lukemalla ja seminaarityöskentelyyn osallistumalla opiskelija perehtyy oman tutkimusaiheensa metodeihin ja aikaisempaan tutkimukseen, tieteellisen ongelmanasettelun ja -ratkaisun yleisiin konventioihin sekä oman alan tieteelliseen kirjoittamiseen; seminaariin kuuluu seuraavaa: seminaari-istunnot ja seminaarityöskentely, tiedonhankinnan syventävä opetus, kirjallisuuteen perehtyminen, itsenäinen aineiston käsittely, tutkimussuunnitelman laatiminen (SL2), oman seminaariesitelmän kirjoittaminen ja aineopintojen seminaariestelmien käsittelyyn osallistuminen (KL1), esitelmän käsittely sekä yhden esitelmän opponointi seminaari-istunnossa (KL2)
Edeltävät opinnot: aineopinnot
Opetusmuoto: seminaari-istunnot 24 t, itsenäinen työskentely
Suoritustapa: kirjallinen seminaarityö
Arvostelu: hyväksytty/hylätty
Opettaja: professori Sirkka Saarinen

c. Pro gradu -tutkielma, 40 op (20 ov) SUGR1278
Ajoitus: 4. tai 5. opiskeluvuosi, tutkielman kirjoittamiseen kannattaa varata kokopäiväisesti aikaa noin puoli vuotta, muiden opintojen ohessa puolesta vuodesta vuoteen
Tavoitteet: harjaantuminen kielitieteellisen tutkimuksen laatimisen konventioihin ja kyky itsenäiseen tiedonhakuun, aiemman tiedon erittelyyn ja kriittiseen arvioimiseen sekä itsenäiseen uuden tiedon tuottamiseen; pro gradu -tutkielman kirjoitettuaan opiskelija osaa itsenäisesti asettaa tieteellisesti merkitseviä tutkimusongelmia, ratkaista ne tieteellisen kritiikin kestävällä tavalla ja esittää työnsä tulokset julkaisukelpoisessa muodossa
Sisältö: tiedonhakua, silmäilytyyppistä kirjastotyöskentelyä ja kirjallisuuden perehtyvää lukemista, tutkimuksen suunnittelua ja arviointia, ajattelua ja asiakokonaisuuksien sekä syy- ja seuraussuhteiden hahmottamista, aineiston hankintaa ja käsittelyä, aineiston ja tulosten järjestelyä, päätelmien tekemistä, tieteellistä kirjoittamista, työn teknistä hiomista sekä ohjaus- ja palautekeskusteluja; pro graduun liittyy tiedekunnan vahvistamien periaatteiden mukaan suoritettava kypsyysnäyte, josta ei anneta erillisiä opintopisteitä; mikäli opiskelija on jo suorittanut kypsyysnäytteen samalla kielellä kandidaatin tutkinnon yhteydessä, kypsyysnäytteeksi maisterin tutkinnossa riittää pro gradu -tutkielmasta kirjoitettu yhden sivun mittainen tiivistelmä; tiivistelmä on toimitettava työn ohjaajalle tutkielman esitarkastusvaiheessa Edeltävät opinnot: aineopinnot, osia syventävistä opinnoista
Opetusmuoto: itsenäinen työskentely, ohjauskeskustelut
Suoritustapa: opinnäytetyö, n. 80-100 s.
Arvostelu: kahden tarkastajan arviointi tiedekunnan vahvistamien yleisten periaatteiden mukaan
Opettaja: professori Sirkka Saarinen

 

Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen sivuaineopinnot 60 op

S1. Etäsukukielten opintoja, 14 op
a. Unkarin kielen opintoja, 4 op (2 ov)
b. Valinnaisia etäsukukielten kursseja, 10 op (5 ov)

S2. Kielentutkimuksen metodiikka, 10 op
a. Historiallis-vertailevan kielentutkimuksen metodiikka, 4 op (2 ov)
b. Valinnaisia opintoja kielentutkimuksen metodiikan tai sukukielten alalta, 6 op (3 ov)

S3. Valinnaisia opintoja, 6 op
a. Suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuri, 2-6 op (1-3 ov)
b. Harjoittelu, 2-6 op (1-3 ov)

S4. Oma tutkimus, 30 op
a. Tieteenalan tutkimushistoria, 2 op (1 ov)
b. Seminaari, 8 op (4 ov)
c. Sivuaineen tutkielma, 20 op (10 ov) SUGR1244
Ajoitus: suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen 4. tai 5. opiskeluvuosi
Tavoitteet: harjaantuminen kielitieteellisen tutkimuksen laatimisen konventioihin ja kyky itsenäiseen tiedonhakuun, aiemman tiedon erittelyyn ja kriittiseen arvioimiseen sekä itsenäiseen uuden tiedon tuottamiseen; jakson suoritettuaan opiskelija osaa itsenäisesti asettaa tieteellisesti merkitseviä tutkimusongelmia, ratkaista ne tieteellisen kritiikin kestävällä tavalla ja esittää työnsä tulokset julkaisukelpoisessa muodossa
Sisältö: jakso koostuu yhden laajan tai useamman suppeamman tieteellisen esseetyyppisen tutkielman laadinnasta. Suppeammista esseistä ainakin osa voi olla luonteeltaan tieteellisiä, pohtivia kirja-arvosteluja. Esseiden laajuus on yhteensä vähintään 50 sivua. Tutkielman kirjoittamiseen kuuluu tiedonhakua, silmäilytyyppistä kirjastotyöskentelyä ja kirjallisuuden perehtyvää lukemista, tutkielman suunnittelua ja arviointia, ajattelua ja asiakokonaisuuksien sekä syy- ja seuraussuhteiden hahmottamista, aineiston hankintaa ja käsittelyä, aineiston ja tulosten järjestelyä, päätelmien tekemistä, tieteellistä kirjoittamista, työn teknistä hiomista sekä ohjaus- ja palautekeskusteluja.
Edeltävät opinnot: aineopinnot, osia syventävistä opinnoista
Opetusmuoto: itsenäinen työskentely, ohjauskeskustelut
Suoritustapa: opinnäytetyö, n. 50 s.
Arvostelu: työn ohjaajan arviointi asteikolla 0-5, kirjallinen lausunto annetaan pyydettäessä
Opettaja: professori Sirkka Saarinen

alkuun

02.06.2006 10:21 Eeva Herrala