Tutkija, jatko-opiskelija

Anu Laukkanen, FM

Olen valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopiston folkloristiikan oppiaineesta vuonna 1999, jonka jälkeen suoritin MA in Ethnochoreology-tutkinnon University of Limerickissä, Irlannissa vuonna 2001. Olen työskennellyt vuodesta 1999 Turun yliopistossa mm. naistutkimuksen amanuenssina ja tuntiopettajana ja taiteiden tutkimuksen laitoksen koordinaattorina.

Viimeistelen tällä hetkellä artikkeliväitöskirjaani sukupuolentutkimuksen oppiaineeseen työnimellä Kulttuuri(n)en kohtaaminen itämaisessa tanssissa Suomessa. Tanssillisissa ja musiikillisissa käytännöissä valtasuhteet ja kulttuuriset normit kietoutuvat kokemukseen ja tunteisiin. Tutkimukseni kysyykin, miten itämaisen tanssin harjoittajat Suomessa käsittelevät, kokevat, tuottavat ja purkavat sellaisia identiteettikategorioihin perustuvia eroja kuten sukupuoli, seksuaalisuus, etnisyys ja kulttuuri.

Etnografinen kenttätyö on tuntunut aina omimmalta aineiston hankinnan menetelmältä, ja olenkin haastatellut tutkimuksiani varten tanssinharrastajia niin Suomessa kuin Irlannissakin. Myös osallistuva havainnointi itse tanssien on kiinnostava tapa tehdä tutkimusta, ja samalla on pohdittava myös tiedon tuottamisen ehtoja ja erilaisten tiedon muotojen suhdetta toisiinsa. Esimerkiksi itämaisen tanssin etnografinen tutkimus on tarjonnut paikan pohtia itsen ja Toisen välisiä muuttuvia suhteita sekä tutkimuksenteossa että kulttuurienvälisillä tanssin ja musiikin tuottamisen ja kuluttamisen kentillä.

Olen tehnyt väitöskirjaani osana Suomen Akatemian rahoittamaa projektia Häiritsevät erot. Identiteetin, paikan ja vallan feministiset luennat sekä Turun Yliopistosäätiön ja Alfred Kordelinin säätiön tukemana.

Opetus

Olen opettanut Turun yliopiston naistutkimuksessa perusopintojen seminaarissa ja Feministisen etnografian verkkokurssilla, sekä luennoinut jonkin verran tanssintutkimuksen alalta. Olen kiinnostunut naistutkimuksen ja yliopisto-opetuksen pedagogisesta kehittämisestä, ja olen suorittanut pedagogisia opintoja mm. TieVie-hankkeessa sekä Hilma-verkoston järjestämällä Naistutkimuksen yliopistopedagogiikan kurssilla. Suunnittelimme ja toteutimme yhdessä Lotta Kähkösen kanssa Monitieteisyyden pedagogiikka -kurssin (5 op) taiteiden tutkimuksen laitoksen henkilökunnalle lv. 2008–2009.

Julkaisuja:

Laukkanen, Anu (2010) Hips don´'t lie? Affective and Kinesthetic Dance Ethnography. Teoksessa Liljeström, Marianne & Paasonen, Susanna (toim.): Working with Affect in Feminist Readings: Disturbing Differences. Routledge: London, pp. 126–139.

Laukkanen, Anu (2007) Egyptiläinen tunne: Ääni ja liike affektiivisena kohtaamisen paikkana egyptiläisessä tanssityylissä. Teoksessa Mäkinen, Olli & Mäntymäki, Tiina (toim.): Taide ja liike. Keho – tila – ääni –kuva –kieli. Vaasan yliopisto: Vaasa, 103–129.

Laukkanen, Anu (2006) Eroja arjessa. Kohtaamisen mahdollisuudet ja rajat monikulttuurisessa tanssiprojektissa. Etnomusikologian vuosikirja 2006, 111–130.

Laukkanen, Anu (2003) Luonnollista liikettä, epäsopivia asentoja. Haastattelututkimus itämaisen tanssin liikekielestä Suomessa. Teoksessa Saarikoski, Helena (toim.): Tanssi tanssi – kulttuureja, tulkintoja. SKS: Helsinki, 191–223.

Laukkanen, Anu (2002) Onko välimatkalla väliä? Etäisyys, läheisyys ja tiedon tuottaminen haastattelutilanteessa. Musiikin suunta 4/2002, 26–42.

04.01.2011 16:12 Sari Miettinen