Nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelman sisältö ja rakenne
Koulutustarve ja jatko-opintokelpoisuus
Maisteriohjelman tavoitteena on tarjota eri opiskelualoilta ja eri yliopistoista tuleville opiskelijoille mahdollisuus hyödyntää Turun yliopiston sukupuolentutkimuksessa ja taiteiden tutkimuksen oppiaineissa olevaa tietämystä sukupuolen ja representaatioiden tarkastelemisesta feministisen taiteiden tutkimuksen viitekehyksessä. Mikään muu yliopisto Suomessa ei pysty tarjoamaan vastaavanlaista asiantuntemusta eikä koulutusta. Turun yliopistossa on Suomen yliopistojen monipuolisin taiteiden tutkimus oppiainevalikoimaltaan.
Maisteriohjelmasta valmistuneet sijoittuvat erityisesti valtion, kunnan ja kulttuuri- sekä taidejärjestöjen tehtäviin, joissa edellytetään kykyä eritellä sukupuolieron vaikutuksia ja merkitystä. Samoja taitoja tarvitaan yhä enemmän myös erilaisissa kansalaisjärjestöissä. Taiteen, kulttuurin ja viestinnän eri aloilla on kysyntää sukupuolisensitiivisestä ja kriittisestä asiantuntemuksesta, jota maisteriohjelmassa opiskelu tuottaa.
Jatko-opintokelpoisuus
Nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmasta valmistuminen antaa jatkokoulutuskelpoisuuden ainakin nais- ja sukupuolentutkimuksen alalla. Muusta jatko-opintokelpoisuudesta päättää jatko-opintoihin hakeutumisen yhteydessä asianomainen tiedekunta.
Seuranta ja arviointi
Kunkin opiskelijan kanssa laaditaan opintojen alussa henkilökohtainen opinto-ohjelma (HOPS), jonka toteutumista seurataan opintojen edetessä. Erityistä huomiota kiinnitetään tutkielman tekemiseen ja kirjoittamiseen, joka käynnistetään jo heti opintojen alussa. Kolmannen moduulin tutkielmaopinnot aloitetaan jo ensimmäisenä opiskeluvuotena. Tutkielman tekemistä seurataan ja tuetaan säännöllisesti sekä seminaarissa että opiskelijakohtaisessa ohjauksessa.
Maisteriohjelman toteutumista ja laatua arvioidaan säännöllisin väliajoin tehtävän palautejärjestelmän puitteissa. Arviointi kehitetään elimelliseksi ja jatkuvaksi osaksi niin opiskelijoiden kuin opettajienkin toimintaa.
Maisteriohjelman rakenne
Maisteriohjelman opintojaksojen tarkat kuvaukset opetussuunnitelmasta. Osa opinnoista suoritetaan sukupuolentutkimuksen syventävien opintojen opintojaksoilla (ks. syventävien opintojen opetussuunnitelma).
1. Nais- ja sukupuolentutkimuksen teoreettiset ja metodologiset opinnot, 40 op
Feministinen taiteentutkimus, 5 op
Teoriakeskustelut, 10 op
Metodologiset opinnot, 5 op
Valinnainen kurssi tai harjoittelu, 5 op
Naistutkimuksen teemoja, 15 op
2. Sukupuolen representaatiot oppialoittain, 20 op
Kirjallisuuden tutkimus, 5 op
Mediatutkimus, 5 op
Musiikkitiede, 5 op
Taidehistoria, 5 op
3. Tutkielmaopinnot, 20 op
Tutkimusta tukevat opinnot, 10op
Tutkimusseminaari, 10 op
4. Pro gradu -tutkielma, 40 op