FT, dos. Helena Saarikoski:
6–13-vuotiaiden Spice Girls -fanityttöjen tutkimus
Tutkimuskuvaus Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa Sukupuolten tuottaminen lasten kulttuureissa (2008-2011, hankenumero 122561).
Olen koulutukseltani folkloristi ja väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1994 kirjalla Kouluajan kivoin päivä. Folkloristinen tutkimus penkinpainajaisperinteestä. Tulkitsen etnografisesti kuvaamiani penkinpainajaisia 1960–80-lukujen rituaalitutkimuksen valossa siirtymäriittinä ja koulun arkijärjestyksiä kumoavana käänteisriittinä. Tärkein tutkimustulos on penkkariperinteen kuvaaminen joustavana koodien järjestelmänä, jota käyttäen abit tuottavat aktuaaliset penkkarit tilanteen vaatimusten ja ilmaisutarpeidensa mukaan.
Olen toiminut tutkijana Nuorisotutkimusseuran projekteissa (1995–1997, 1999) ja folkloristiikan professorin Satu Apon johtamassa Suomen Akatemian projektissa Tyttökulttuurin muuttuvat mallit (1998–2001). Meneillään olevan, Spice Girls -yhtyeen faneja koskevan tutkimukseni kannalta tärkeitä tutkimuksia olivat pohjoismaisen nuorten taideharrastusten katselmustapahtuman evaluaatio, jonka toteutin etnografisena tutkimuksena (2000), sekä tytön seksuaalisen maineen käsitettä koskeva tutkimukseni (2001). Tässä tutkimuksessa lähdin empiirisesti liikkeelle tyttöjen ja naisten kertomuksista, joissa he kuvasivat maineen uhattuna olemisen kokemuksia, "huoraksi" nimittelyä ja leimaamista. Huora-sanan käytön kuvaamisesta tutkimus etenee sanan ja käsitteen ja niiden kantaman naista alistavan kulttuurisen mallin kulttuurianalyyttiseen tulkintaan. Tyttötutkimuksessa vallinneen tyttöyttä juhlivan suuntauksen ja meneillään olevan tutkimukseni kannalta merkittävä löydös oli lähes jokaista tyttöä koskettavan ilmiön tulkitseminen kasvatuksena naisen alistettuun asemaan kulttuurissa, initiaationa naiseuteen traumaattisen kautta.
Vuosina 2004–2006 johdin Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksessa Akatemian projektia Sanoin ja teoin kerrottu sukupuoli, jossa tutkijoina olivat FL Anna Anttila (varhaisnuorten romanttinen kulttuuri), FM Liisa-Maria Nitovuori (sukupuoli nuorisotyöntekijöiden ammatillisessa kerronnassa) ja FT Hanna Väätäinen (naiseuden ja vammaisuuden tekeminen Taika-tanssiryhmässä). Aloitin projektissa fanitutkimukseni, jonka aineistona on 6–13-vuotiaiden tyttöjen kertomuksia, kirjoituksia, haastatteluja ja videoituja tanssiesityksiä, vuosilta 1998–1999, Spice Girls -ilmiön kukoistuskaudelta. Ilmiö on ensin kontekstualisoitunut lastenperinteen ja leikin tutkimukseen (toim. 2005; 2005) ja esitysnäkökulman mukaiseen tanssin kerronnallisuuden tutkimukseen (toim. 2003; 2006). Keskeinen tutkimuskysymys on, kuinka iän ja sukupuolen sosiaaliset kategoriat ja kulttuuriset merkitykset tuotetaan fani-instituutiossa ja millaisena tyttöys ruumiillistetaan sen käytännöissä, niiden konkreettisissa yksityiskohdissa, yksilöllisen ja yhteisöllisen leikkauspinnassa: musiikkiin laulamisessa ja tanssimisessa, jutuissa, leikeissä ja keräilyharrastuksissa ja tavoissa puhua näistä.
Spice Girlsin fanityttöjä koskevan tutkimukseni loppuunsaattamisen lisäksi tehtäviini projektissa Sukupuolten tuottaminen lasten kulttuureissa kuuluu Karoliina Ojasen ja Reeli Karimäen väitöstutkimusten ohjaaminen, projektin tutkijakokousten järjestäminen ja projektin sisällöllinen, tieteellinen johtaminen yhdessä Taru Leppäsen kanssa.
Yhteystiedot: saarikoski.helena(at)gmail.com
Julkaisuluettelo (pdf)
Tärkeimmät julkaisut
- Tulossa 2008: Miten Spice Girlsiä leikitään. Kaarina Nikunen (toim.), Fanikirja. Jyväskylä: Nykykulttuurin tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto. [Versio englanniksi > http://www.bin-norden.net > BINs online publikationer > Børn & kultur – i samfund? > How to play Spice Girls.]
- Tulossa 2008: Kuultavia ääniä ja kuuntelemisen keinoja. Outi Fingerroos ja Tuulikki Kurki (toim.), Ääniä arkistosta – haastattelut ja tulkinta. Helsinki: SKS.
- 2006: Kateus, juoru, kiusaaminen – esseitä henkisestä yhteisöväkivallasta. Helsinki: Nemo.
- 2006: Spice Girlsin fanien esityksen etnografiaa. Markus Mantere & Antti-Ville Kärjä (toim.), Etnomusikologian vuosikirja 17: 2005. Helsinki: Suomen Etnomusikologinen Seura.
- 2005: Tyttöjen leikit Spice Girls -kertomuksen inspiroimina. H. Saarikoski (toim.), Leikkikentiltä. Lastenperinteen tutkimuksia 2000-luvulta. Tietolipas 208. Helsinki: SKS.
- (Toim.) 2005: Leikkikentiltä. Lastenperinteen tutkimuksia 2000-luvulta. Tietolipas 208. Helsinki: SKS.
- (Toim.) 2003: Tanssi tanssi. Kulttuureja, tulkintoja. Tietolipas 186. Helsinki: SKS.
- 2001: Mistä on huonot tytöt tehty? Helsinki: Tammi.
- 2000: Ung i Norden, ett ungdomens konstevenemang. Helsingfors: Ungdomsforskningssällskapet.
- 1994: Kouluajan kivoin päivä. Folkloristinen tutkimus penkinpainajaisperinteestä. Helsinki: SKS.