Tehtävät ja vastuualueet
Jokainen henkilökunnan jäsen antaa pyynnöstä ohjausta ja neuvoja omiin erikoisaloihinsa liittyen.
Professori
Professori on oppiaineen ylin virka. Suomen historian professoreita on kaksi. Heistä Kirsi Vainio-Korhosen toimii oppiaineen esimiehenä. Hänen opetusalansa on erityisesti Suomen Ruotsin ajan historia ja professori Timo Myllyntauksen opetusalana on erityisesti uusimman ajan talous- ja sosiaalihistoria.
Kummatkin oppiaineen professorit ohjaavat perustutkinto-opiskelijoiden gradutöitä ja vetävät maisteriseminaareja. Gradunohjausta tai seminaareja ei ole jaoteltu professorien opetusalojen mukaan, vaan opiskelijat voivat valita, kumman professorin maisteriseminaarin käyvät.
Professori Kirsi Vainio-Korhosen vastuualueena ovat syventävät opinnot, jatko-opinnot sekä oppiaineen arkistolinja, joten hän antaa kokonaisuusmerkinnät näistä opintokokonaisuuksista. Professori Timo Myllyntauksen vastuualueena ovat aineopinnot, joista hän antaa kokonaisuusmerkinnät.
Professorit pitävät lukuvuoden aikana yhden opetusvapaan periodin, jonka aikana he voivat keskittyä omaan tutkimukseensa. Opetusvapaan aikana vastaanottoja pidetään vain sopimuksen mukaan, mutta seminaariopetus (proseminaari, maisteriseminaari, tutkijaseminaari) on käynnissä.
Opetuksen ja tutkimuksen lisäksi professorit hoitavat oppiaineen hallinnollisia tehtäviä.
Yliopisto-opettaja
Yliopisto-opettaja vastaa oppiaineessa etenkin perusopintotasoisesta opetuksesta, mutta opettaa myös aine- ja syventävien opintojen tasolla. Suomen historian yliopisto-opettaja on perusopintojen vastuuopettaja, joten hän antaa kokonaisuusmerkinnät perusopinnoista.
Yliopisto-opettaja pitää lukuvuoden aikana yhden opetusvapaan periodin, jonka aikana hän voi keskittyä omaan tutkimukseensa. Opetusvapaan aikana vastaanottoja pidetään vain sopimuksen mukaan, mutta seminaariopetus (proseminaari) on käynnissä.
Opetuksen ja tutkimuksen lisäksi yliopisto-opettaja hoitaa oppiaineen hallinnollisia tehtäviä.
Yliopistonlehtori
Yliopistonlehtori vastaa oppiaineessa aineopintojen pakollisesta opetuksesta, mutta antaa myös luento-opetusta kaikilla opintojen tasoilla. Yliopistonlehtori koordinoi tutkijaseminaaria, huolehtii oppiaineen kirjastosta ja on oppiaineen harjoittelijoiden lähiesimies.
Yliopistonlehtori pitää lukuvuoden aikana yhden opetusvapaan periodin, jonka aikana hän voi keskittyä omaan tutkimukseensa. Opetusvapaan aikana vastaanottoja pidetään vain sopimuksen mukaan, mutta seminaariopetus (proseminaari) on käynnissä.
Opetuksen ja tutkimuksen lisäksi yliopistonlehtori hoitaa oppiaineen hallinnollisia tehtäviä.
Tohtorikoulutettava
Tohtorikoulutettava vastaa oppiaineessa perustutkinto-opiskelijoiden opinto-ohjauksesta. Hän neuvoo opintojen rakenteeseen tai tutkinnonuudistukseen sekä vaihto-opintoihin ja työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä. Tohtorikoulutettava hoitaa myös muissa yliopistoissa, avoimessa yliopistossa tai opiskelijavaihdossa suoritettujen opintojen hyväksymisen Suomen historian opintoihin.
Tohtorikoulutettava pitää lukuvuoden aikana yhden opetusvapaan periodin, jonka aikana hän voi keskittyä omaan tutkimukseensa. Opetusvapaan aikana vastaanottoja pidetään vain sopimuksen mukaan.
Opintoneuvonnan ja tutkimuksen lisäksi tohtorikoulutettava hoitaa oppiaineen hallinnollisia tehtäviä.