Tutkija
Outi Hupaniittu, FM
työhuoneen nro. 208
puhelin: 02 333 6607
sähköposti: outi.hupaniittu (miuku) utu.fi
Teen jatkotutkimusta suomalaisen elokuvateollisuuden alkuvaiheista työnimellä Biografibisnestä Suomalainen elokuvaliiketoiminta 1900-1920-luvuilla. Tutkimuksessani käsittelen elokuvien esittämisen, maahantuonnin, levityksen ja valmistamisen kehittymistä liiketoiminnan ja taloushistorian näkökannalta. Erityisesti minua kiinnostavat vastakkainasettelut ja vastakohtien kohtaamiset, kuten esimerkiksi taiteen ja talouden merkitys elokuvanteossa tai se, kuinka taide ja viihde tai teatteri ja elokuva suhtautuvat toisiinsa.
Olen tutkimuksen teon ohella suorittanut Suomen historian arkistolinjalla ylemmän arkistotutkinnon ja olen työskennellyt arkistojen ja asiakirjahallinnon parissa. Tällä hetkellä toimin Kansallisarkistossa Tutkimuksen ja kehittämisen vastuualueella kehittämispäällikkönä. Työtehtäviini kuuluu muun muassa asiakirjahallinnon ohjausta, seulontaa ja tutkimusyhteistyötä.
Omaa erikoisalaani historiantutkimuksessa ovat suomalaisen elokuvan ja elokuvaliiketoiminnan historia, näyttelijyys, tähteys, mediajulkisuus, suomalaiset sankaritarinat
Arkistotieteellisessä tutkimuksessa olen kiinnostunut muun muassa arvonmääritykseen ja seulontaan sekä sähköisten kulttuuriperintöaineistojen käytettävyyteen liittyvistä kysymyksistä.
Olen Suomen elokuvatutkimuksen seuran varapuheenjohtaja ja Ennen&Nyt-verkkolehden toimituskunnan jäsen.