Pro gradut
Rajakallio, Niko:Ei-kenenkään maasta valkoisen tukikohdaksi. Sisällissotaan johtanut kehitys ja sodan alkuvaihe Kankaanpäässä.
Pro gradu -tutkielma, 91 sivua, 7 liitesivua.
Suomen historia, 2000.
Tarkastelen tutkielmassani sisällissotaan johtanutta kehitystä ja sodan alkuvaihetta yhdessä pohjoissatakuntalaisessa pitäjässä. Valitsin kohteeksi Kankaanpään, josta tuli rin- tamapaikkakunta heti sisällissodan sytyttyä. Koska ihmisen toiminta ei useinkaan pysy kunnanrajojen sisäpuolella, olen perehtynyt myös eräiden muiden Pohjois-Satakunnan pitäjien kuten Lavian ja Suodenniemen tapahtumiin. Ajallisesti olen keskittynyt pääa- siassa noin vuoden pituiseen jaksoon, joka alkaa vuoden 1917 maaliskuusta eli Venäjän vallankumousta seuranneesta yhteiskunnallisesta kuohunnasta ja päättyy maaliskuun 1918 alkuun, jolloin Kankaanpään jääminen valkoisten haltuun alkoi näyttää varmalta.
Keskeinen tutkimuskysymys on ollut se, miksi maanvuokraajavaltaisesta Kankaanpäästä, jossa sosiaalidemokraattien eduskuntavaalikannatus oli hyvin korkea, tuli valkoisten Satakunnan ryhmän esikuntapitäjä. Tämän pääkysymyksen ohella olen luonnollisesti pyrkinyt vastaamaan myös siihen, miten kaikki tapahtui. Työssäni on kyse eräänlaisesta mikrohistoriallisesta tutkimuksesta, eli perehtymällä yhteen paikkakuntaan ja sen asukkaiden toimintaan olen pyrkinyt löytämään tietoa, joka olisi yleistettävissä suurempiin kokonaisuuksiin. Itse asiassa tutkittava tapahtumaketju kokonaisuudessaan on sellainen, että sen käsitteleminen muulla kuin paikallisella tasolla olisi varsin hankalaa.
1900-luvun alussa Kankaanpää oli melko syrjäinen ja selvästi maatalousvaltainen pitäjä. Vuonna 1917 siellä ei ollut varsinaisia teollisuuslaitoksia. Pitäjän väestöä jakavat ristiriidat olivat ilmeisesti melko lieviä, mikä näkyi esimerkiksi siinä, että kirkonkylän työväenyhdistys järjesti iltamiaan nuorisoseurantalossa aina sisällissodan syttymiseen saakka. Myös kevään 1917 maatalouslakoista kankaanpääläiset selvisivät melko vähällä, kun suurin osa talollisista suostui sovitteluratkaisuun maatyöläisten kanssa. Koska vakavia erimielisyyksiä ja väkivaltaisia yhteenottoja ei syntynyt, eivät maanomistajat ilmeisesti pitäneet suojeluskunnan perustamista kovinkaan tarpeellisena. Syksyllä 1917 perustettu Kankaanpään suojeluskunta olikin sisällissotaan saakka pieni ja heikko, mikä puolestaan saattoi johtaa siihen, että pitäjän työväenjärjestöt eivät katsoneet työ- väenkaartin perustamista aiheelliseksi.
Kankaanpääläiset siis pysyivät pääosin sivussa vuoden 1917 erimielisyyksistä. Niinpä aseisiin tarttuminen ei heitä erityisemmin kiinnostanut vielä tammikuun 1918 lopussa- kaan. Suurin osa pitäjän asukkaista halusi ilmeisesti pysytellä puolueettomina ja tark- kailla epävarman tilanteen kehitystä sivusta vielä sisällissodan sytyttyäkin. Puolenvalinta kävi kuitenkin väistämättömäksi Porin suojeluskuntalaisten vetäydyttyä punaisten tieltä Kankaanpäähän 28.1.1918. Pitäjän strategisesti keskeisestä asemasta johtuen siitä tuli pian koko valkoisen Satakunnan keskus, jonne kerääntyneistä vapaaehtoisista muodostettiin Porin pataljoona ja jossa alkoi toimia valkoisten Satakunnan ryhmän esikunta. Punaisten hyökkäystä Kankaanpäähän pelättiin kuitenkin vielä pitkään, ja pitäjän jääminen valkoisten haltuun alkoi näyttää jokseenkin varmalta vasta sitten, kun sen naapurikunnan Pomarkun kirkonkylä oli vallattu punaisilta 25.2.
Asiasanat: Kankaanpää, punakaartit, Satakunta, suojeluskunnat ja Suomen sisällissota